:KUUNTELE BIISI!!: Maija Vilkkumaa julkaisi tänään uuden singlen Lissu ja mä Uusi albumi julkaistaan syksyllä 2015
Maija Vilkkumaa julkaisi tänään odotetun uuden singlen. Lissu ja mä –single on Maija Vilkkumaan säveltämä ja sanoittama ja Hank Solon tuottama. Maija on parhaillaan studiossa viimeistelemässä syksyllä julkaistavaa uutta albumiaan.…
Children Of Bodom julkaisi videotervehdyksen studiolta:
CHILDREN OF BODOM PARHAILLAAN STUDIOSSA YHTYE KEIKKAILEE KESÄLLÄ EUROOPASSA JA VENÄJÄLLÄ Kansainvälisesti menestyneimpiin kotimaisiin metalliyhtyeisiin lukeutuva Children Of Bodom on parhaillaan studiossa viimeistelemässä loppusyksystä julkaistavaa yhdeksättä albumiaan. Katso Janne Wirmanin…
Ainutkertainen jääbaletti ensi keväänä Lahteen ja Turkuun – näyttämöt jäädytetään oikealla jäällä!
Suomessa saadaan kokea ensi maaliskuussa ainutkertaisen jääbaletin lumo, kun Pietarin valtiollisen jääbaletin maailmankuulut tanssijat saapuvat esiintymään maahamme. Lahden Sibeliustalon ja Turun Logomon näyttämöt jäädytetään oikealla jäällä, jossa baletin luistelijat tekevät…
Ars Fennica elokuvaohjaaja Mika Taanilalle
Suomen merkittävin kuvataidepalkinto myönnettiin tänä vuonna Mika Taanilalle. Palkinnon arvo on 40.000,- Euroa. Voittajan näyttely avautuu Hämeenlinnan taidemuseossa tämän vuoden lokakuussa. Voittajan valitsi tänä vuonna englantilainen kuraattori Charles Esche, jonka…
Unescon maailmanperintökohde Verlaa suojataan uudella padolla
UPM on toteuttanut yhteistyössä KSS Energia Oy:n kanssa merkittävän suojapatohankkeen Verlan vesivoimalaitoksen tulovesikanavaan. Hankkeella suojataan Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1996 hyväksyttyä Verlan puuhiomoa ja pahvitehdasta vuotovesiltä ja tulvilta. Suojapato parantaa merkittävästi…
:PORI JAZZ: KIRJURINLUODOSSA ENEMMÄN MUSIIKKIA JA UUSI KONSERTTITELTTA
Musiikkitarjonta Pori Jazzin pääkonserteissa kasvaa ensi kesänä entisestään. Yleisöä odottaa heinäkuussa neljä eri esiintymislavaa, joille nousee iso ja monipuolinen joukko kansainvälisiä sekä kotimaisia tähtiartisteja. Festivaalialueen merkittävin uutuus on noin 4…
OULUN MUSIIKKIVIDEOFESTIVAALIEN TUOTTAJAKSI JUHANI OIVO
Oulun Musiikkivideofestivaalit ry:n vastaavaksi tuottajaksi on nimitetty oululainen pitkän linjan tapahtumajärjestäjä ja DJ Juhani Oivo. Musiikki- ja mediakulttuuriin opinnoissaan erikoistunut Oivo aloittaa työssä välittömästi. Yhdistyksen nimeä kantavan festivaalin lisäksi tuottajan…
Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto perustettiin Espoossa
Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto perustettiin Espoossa 19.5. Liiton tarkoituksena on edistää ammattimaisesti toimivien lasten- ja nuortenkulttuurikeskusten toimintaedellytyksiä ja vahvistaa lastenkulttuurin osaamista Suomessa. Lisäksi liitto ylläpitää Lastenkulttuurikeskusten verkostoa ja koordinoi valtakunnallista ja…
STRATOVARIUS ETERNAL-ALBUMIN MYÖTÄ SYYSKUUSSA SUOMEN KIERTUEELLE
Jo 16. studioalbumin elokuun puolivälissä julkaiseva yksi Suomen menestyneimmistä vientimetalliyhtyeistä Stratovarius starttaa Suomen kiertueelle syyskuun puolivälissä. Keikkapaikkoina toimivat maamme suurimpien kaupunkien legendaarisimmat klubit. Viisikko nousee lauteille mm. Helsingin Tavastialla, Tampereen…
Tiina Rosenberg Yhdenvertaisen kulttuurin puolesta ry:n puheenjohtajaksi
Yhdenvertaisen kulttuurin puolesta ry:n vuosikokous valitsi yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi Tiina Rosenbergin. Teatteritieteen tohtori Tiina Rosenberg työskentelee Taideyliopiston rehtorina. Hän on tehnyt pitkän uran ruotsalaisissa yliopistossa, mm. teatteritieteen sekä sukupuolentutkimuksen professorina.…
Muutos Maailma kylässä -festivaalin ohjelmaan: Sananvapauskylä jää toteuttamatta turvallisuussyistä
Tulevana viikonloppuna järjestettävän Maailma kylässä -festivaalin Sananvapauskylä jää toteuttamatta turvallisuussyistä. Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liiton Kultti ry:n suunnittelemalla Sananvapauskylä-messuosastolla oli tarkoitus pitää esillä osia Minä olen Charlie -näyttelystä sekä taiteilija…
Marja-Leena Pétas-Arjava kansainvälisen musiikkikilpailuverkoston varapresidentiksi
Kansainvälisen Mirjam Helin -laulukilpailun pääsihteeri, musiikin maisteri Marja-Leena Pétas-Arjava on valittu kansainvälisen musiikkikilpailujen federaation (World Federation of International Music Competitions, Geneve) varapresidentiksi kolmivuotiskaudelle 2015-2018. Federaatio on maailmanlaajuinen, arvostettujen musiikkikilpailujen ja…
Tampereella palkittiin kulttuurin, taiteen ja tieteen tekijöitä
Tampereen Raatihuoneella keskiviikkona 13. toukokuuta 2015 järjestetyssä tilaisuudessa jaettiin Tampereen kaupungin stipendit ammattitaiteilijoille, Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnot, Tampereen kaupungin tiedeapurahat sekä Eino Salmelaisen säätiön tunnustuspalkinnot. Tampereen kaupungin ammattitaiteilijoiden stipendit kohdennettiin tänä…
KUVATAITEILIJA CAMILLA VUORENMAALLE SUOMEN TAIDEAKATEMIAN PALKINTO
Suomen Taideakatemian palkinto annetaan tänä vuonna kuvataiteilija Camilla Vuorenmaalle (s.1979). Joka toinen vuosi myönnettävä palkinto on rahamäärältään 25.000 €. Ensimmäisellä kerralla se myönnettiin vuonna 2013 Tuomas A. Laitiselle. Palkinto toteutetaan…
SAMULI EDELMANNIN KONSERTTISALIKIERTUEEN LIPUT VIEDÄÄN KÄSISTÄ – LISÄKONSERTTI FINLANDIA-TALOLLE ISÄNPÄIVÄNÄ
Yleisön pyynnöstä Samuli Edelmann konserttikiertue huipentuu Helsingissä lisäkonserttiin isänpäivänä 8.marraskuuta. Lisäkonsertin liput tulevat myyntiin perjantaina 15.5. klo 9.00 osoitteessa http://www.lippupalvelu.fi/. Suomalaisten sydämiin itsensä lähtemättömästi laulanut ja näytellyt Samuli Edelmann lähtee…