Virolaissäveltäjä Arvo Pärtin uutuusteoksen ensiesitys on vasta alkusoittoa mestarin juhlavuodelle
Aikamme tunnetuimman virolaissäveltäjän Arvo Pärtin ja avantgardistisen teatteritaiteen ohjaajavirtuoosin, yhdysvaltalaisen Robert Wilsonin yhteinen musiikkiteatteriteos “Aatamin passio” saa maailmanensi-iltansa tänään 12. toukokuuta Tallinnassa. Esityksestä ja sen valmistelutöistä julkaistaan kesän jälkeen kaksi…
Luuttumusiikin rikas perintö esillä tohtorintutkinnossa
1600-luvun ranskalainen eleganssi heräsi henkiin Taideyliopistossa Kari Vaattovaara on perehtynyt tohtorintutkinnossaan ranskalaiseen 1600-luvun luuttumusiikkiin, jonka musiikillinen kieli poikkeaa muiden soittimien ilmaisusta huomattavasti. Vaattovaaran taiteilijakoulutuksessa valmistuva tohtorintutkinto tarkastetaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa 23.5.2015.…
RADIO CITY SOUTH PARK -FESTIVAALI ELOKUUSSA MYÖS HELSINGISSÄ
Dream Theater, Anathema, Von Hertzen Brothers ja At The Hollow Jäähallissa 2. elokuuta Kesäkuun alussa Tampereen Eteläpuistossa juhlittava Radio City South Park -festivaali saa sisartapahtuman Helsinkiin elokuussa. Radio City South…
ANSSI KELA KÄYNNISTÄÄ KEVÄTKIERTUEENSA TÄLLÄ VIIKOLLA
Anssi Kela julkaisee tämän viikon perjantaina odotetun uuden albuminsa ”Nostalgiaa” ja käynnistää samalla kevätkiertueensa bändinsä kanssa. Uuden levyn materiaalia esittelevä kiertue käynnistyy keskiviikkona Tampereen Klubilta, ja toukokuun aikana Kela ehtii…
Tanssin talolla vilkas vuosi 2014 – Yhdistyksen uusi hallitus valittu
Tilahankkeen edistämisen ohella Tanssin talo ry järjesti viime vuonna useita eri tapahtumia ja oli koordinoimassa valtakunnallista tanssin kiertueohjelmaa teattereissa. Tapahtumiin osallistui yli 7 000 henkeä ja yhdistys työllisti määräaikaisesti 65…
Tuomari Nurmio & Hoedown julkaisevat englanninkielisen levyn kesäkuussa
TUOMARI NURMIO & HOEDOWN ”Tales Of Judge Bone” Uusi englanninkielinen albumi julkaistaan kesäkuun 5. päivä Levyn julkaisua juhlitaan ravintola Juttutuvassa Helsingissä 23.6. Tuomari Nurmio & Hoedown esiintyvät Puistobluesin pääkonsertissa 27.6.…
JANNE NIEMINEN PORI JAZZIN TOIMITUSJOHTAJAKSI
Filosofian maisteri, restonomi Janne Nieminen (49) on valittu Pori Jazzin toimitusjohtajaksi. Nieminen aloittaa tehtävässään loppukesästä, mutta hän osallistuu jo tulevan kesän jazzfestivaaliin. Nieminen siirtyy uuteen tehtäväänsä Hämeenlinnan kulttuuri- ja kongressikeskus…
:NOVA: Heikki ”Hector” Harmalle oma ohjelma Novaan: Pop eilen – toissapäivänä tekee paluun
Novalla pyörähtää käyntiin legendaarinen ohjelmasarja Pop eilen – toissapäivänä. Ohjelmaa isännöi Heikki Harma eli Hector. Heikki Harma on tehnyt Pop eilen – toissapäivänä -nimistä ohjelmaansa aiemmin Radio Suomessa. Kun ohjelma…
Anna Puun neljännen albumin ensimmäinen single julkaistaan pe 8.5.
ANNA PUU – Ota minut tällaisena kuin oon “Kaikki sai alkunsa siitä, kun loppuvuodesta 2014 sain hullun ajatuksen, että tää neljäs albumi pitäisi lähteä tekemään Jenkkeihin. Se oli vaan sellainen…
CLUB FOR FIVE SIIRTYY LIVE NATIONIN TALLIIN
A cappella -yhtyeiden kansainväliseen eliittiin lukeutuva Club For Five siirtyy Live Nation Finlandin artistiksi. Vastikään laajamittaiselta Kiinan kiertueelta palanneen yhtyeen keikkamyynti ja kiertuetuotanto saa kaivattua kasvua siirtyessään eturivin tuotantotalon alle.…
Kuopion Musiikkikeskuksen monipuolinen 30-vuotisjuhlakonsertti
Sibeliusta ja säihkettä suuren maailman tyyliin Syyskuussa 1985 järjestetty Kuopion Musiikkikeskuksen avajaiskonsertti oli musiikkia rakastavan yleisön unelmien täyttymys sekä suuri kulttuuritapaus Kuopiossa ja maakunnassa. Kolme vuosikymmentä myöhemmin, perjantaina 4.9.2015 klo…
Pertti Kurikan Nimipäivien koko tuotannon kattava kokoelma ”The Best of Greatest Hits” julkaistaan 8. toukokuuta
PKN jakaa nimikirjoituksia Kampin Anttilassa julkaisupäivänä – tämä on viimeinen mahdollisuus tavata bändi ennen lähtöä Wieniin Yhtye edustaa Suomea Euroviisuissa kappaleellaan ”Aina mun pitää” Suomen tämän vuoden Euroviisu-edustaja Pertti Kurikan…
CHIC & Nile Rodgers, Lianne La Havas, Tiga, Ride sekä joukko kotimaisia Flow’hun
Flow Festivalin ohjelmisto kasvaa jälleen uusilla kiinnityksillä, kun muiden muassa yhdysvaltalainen Grammy-voittaja, säveltäjä, tuottaja ja kitaristi Nile Rodgers saapuu yhdessä legendaarisen CHIC-yhtyeen kanssa ensimmäistä kertaa Suomeen. Muita ulkomaisia lisäyksiä ovat…
Hurraa! hurmasi pääkaupunkiseudulla
Maaliskuun viimeisellä viikolla järjestetty Hurraa!-festivaali lapsille ja nuorille, keräsi tänä vuonna ennätykselliset 6026 katsojaa ja osallistujaa esityksiin ja oheisohjelmiin. Esityksiä oli yhteensä 10 kpl ja esityskertoja peräti 75kpl. Tämän vuoden…
HUIPPUKITARISTI ANDY MCKEE SUOMEEN LOKAKUUSSA
Omaperäisestä näppäilytekniikastaan tunnettu, yli 100 miljoonaa katselukertaa YouTube-videoillaan kerännyt huippukitaristi Andy McKee saapuu syksyllä Suomeen. Akustisen kitaroinnin vaikutusvaltaisimpiin virtuooseihin lukeutuva Andy McKee esiintyy Helsingissä, Savoy-teatterissa perjantaina 16. lokakuuta. Illan avaa…