Anna Murtola ja Josu Mämmi: Triálogo. Kuva: Janne-Pekka Manninen.
Esitykset Oulu2026 -kulttuuriohjelmassa Oulaisissa ja Oulussa kesäkuussa
Oulu2026-kulttuuriohjelmassa nähtävä TRIÁLOGO on paikkasidonnainen livemusiikkiperformanssi, jossa flamencotaiteilija Anna Murtolan laulu, elektronisen musiikin artisti ja perkussionisti Josu Mämmin musiikki ja pitkään hylättynä ollut tila käyvät keskenään ajan läpi kurkottavaa, kolmenkeskeistä keskustelua. Esityspaikkoina kesäkuussa ovat yli 120-vuotias Maunulan mylly Oulaisissa sekä Oulussa kulttuuritilaksi muuntautumassa oleva AaltoSiilo, joka on vanhan Toppila Oy:n tehtaan puuhakesiilona toiminut, pitkään uutta elämää odottanut rakennus. TRIÁLOGO-teos avaa ovia jo suljettuihin “välitiloihin”, paikkoihin joilla on menneisyys entisinä teollisuuden työpaikkoina tai julkisina tiloina, mutta jotka ovat vaarassa hävitä syystä tai toisesta käytöstä poistettuina.
Esityspaikkojen äänimaisema, historia, ominaisuudet ja kertomukset vaikuttavat myös trialogin kahteen muuhun osapuoleen ja näin esityksen sisältöön. “Vietämme paikoissa aikaa tutustuen niiden sieluun; olemme saaneet haastatella näissä rakennuksissa työskennelleitä henkilöitä, kuulleet tarinoita ja muistoja ja oppineet paljon siitä, minkälaista työtä paikoissa on tehty. Lisäksi on tutkailtu arkistomateriaaleja kuten lehtijuttuja ja historiikkeja”, kertoo teoksen konseptin takana oleva flamencolaulaja Anna Murtola.
Anna Murtola on oululaislähtöinen flamencolaulaja. Hän on musiikintekijä ja monipuolinen esiintyjä joka taiteellisessa työskentelyssään pyrkii juurruttamaan espanjalaista flamencotraditota pohjoiseen maaperään. Murtolan Oulu-aiheinen albumi La Tierra Blanca valittiin ilmestymisvuonnaan 2023 Saksan Levykriitikoiden vuoden maailmanmusiikkialbumi -ehdokkaaksi. Murtolan taiteellisena kumppanina teoksessa toimii Josu Mämmi. Niinikään Oulussa syntynyt Josu Mämmi on monipuolinen säveltäjä, muusikko, perkussionisti ja elektronisen musiikin artisti, äänisuunnittelija sekä dj ja tuottaja. Projektissa on myös mukana oululainen valokuvaaja Janne-Pekka Mannien, jonka toteuttama valokuvaus toimii esityksen taiteellisena dokumentaationa.
Aitojen muistojen kaikuja ja tarinoiden tallennusta
Taiteilijat ovat teoksen tekoprosessin aikana etsineet – ja löytäneet – esityspaikoissa työskennelleitä henkilöitä. Haastattelut ovat antaneet arvokasta tietoa vaikkapa siitä, minkälainen tuoksu tai tunnelma vallitsi vanhassa Maunulan Myllyssä sen toimiessa tai minkälaisia ääniä kuului Toppilan siilossa kun siellä työskenneltiin. Teoksessa kuullaan myös osia näistä tarinoista, niiden kertojien omilla äänillä kerrottuna, musiikin lomassa. Taiteilijat tallentavat katoavia äänimaisemia rakennuksista ja rakenteista jotka ovat olleet pitkään tyhjillään ja pois alkuperäisestä käytöstään. “Tilan kautta löydettävät konkreettiset äänet tuovat kokonaisuuteen kuin ajattomia affekteja, ja tässä projektissa ollaan aina sekä jonkin vanhan ja melkein unohdetun että uuden ja tuoreen äärellä”, kertoo Josu Mämmi. Kaikki projektin aikana syntyvä materiaali, kuten tilojen äänimaailma, haastattelut ja valokuvat tallennetaan Pohjois-Pohjanmaan museon arkistoihin. Teos on osa virallista Oulu2026 -kulttuuriohjelmaa. Tukijat: Taiteen edistämiskeskus sekä Oulun kulttuurisäätiö.
Anna Murtola & Josu Mämmi: TRIÁLOGO
Tapahtuma Oulu2026 -kalenterissa: https://tinyurl.com/y8p7pya9
Maunulan mylly, Oulainen
LA 13.6.2026 16:00
LA 13.6.2026 18:00
LIPUT – Oulainen www.hs.fi/menokone/events/248109
Oulaisten Musiikkiviikot 40v -ohjelmassa
https://koeoulainen.fi/oulaistenmusiikkiviikot/
Yhteistyössä Oulaisten kaupunki
AaltoSiilo, Oulu
PE 26.6.2026 19:00
LA 27.6.2026 16:00
LIPUT- Oulu www.hs.fi/menokone/events/247420
