WARNER MUSIC FINLAND ON JO 7 VUOTTA PERÄKKÄIN SUOMEN SUURIN LEVY-YHTIÖ
Äänitealan kattojärjestö IFPI julkaisi tänään vuosittaiset markkinaosuudet ja Warner Music Finland piti jälleen ykkösasemansa 30,39 markkinaosuudellaan. Warner Music Finlandin kulunut vuosi on ollut menestyksekäs. Warnerin artistit voittivat historialliset 12 palkintoa…
Roxettelta uusi superballadi ja albumi
– Uusi single It Just Happens julkaistaan perjantaina 08.04. Maailman suosituin popduo ja yli 85 miljoonaa albumia myynyt Roxette julkaisee uuden singlen ”It Just Happens” perjantaina 8.4. Yhtyeen kymmenes studiolevy…
Leonard Cohenin työpari Sharon Robinson konsertoimaan Helsinkiin elokuussa!
Arvostettu yhdysvaltalainen laulaja ja musiikkivaikuttaja Sharon Robinson saapuu konsertoimaan Helsinkiin elokuussa. Robinsonin oli määrä esiintyä Helsingissä jo viime vuonna, mutta hänen puolisonsa menehtyminen keskeytti kiertueen juuri ennen Savoy-teatterin konserttia. Nyt…
Konemusiikki kohtaa sinfoniaorkesterin Helsingin juhlaviikoilla
Miltä kuulostavat konemusiikin energia ja euforia sinfoniaorkesterin tulkitsemina? Helsingin juhlaviikoilla perjantaina 26. elokuuta kuultava Classical Trancelations in Concert yhdistää klassisen musiikin konsertin sekä rave-tapahtumien teknisen tuotannon ja visuaalisuuden. Musiikkitalossa Helsingin…
Finavia investoi Guggenheim Helsinki -hankkeeseen
Finavia sijoittaa monien muiden matkailualan yritysten tavoin Helsinkiin ehdotettuun Guggenheim-museoon. Finavian tavoitteena on seuraavien vuosien aikana kasvattaa huomattavasti Helsinki-Vantaan kautta kulkevien vaihtomatkustajien määrää sekä huomioida erityisesti uuden segmentin – stopover-matkailijoiden…
Riccardo Muti Savonlinnan Oopperajuhlille
Maestro Riccardo Muti johtaa Olavinlinnassa konsertin 17.7.2016 Maestro Muti johtaa perustamaansa Orchestra Giovanile Luigi Cherubinia sunnuntaina 17.7.2016 Olavinlinnassa Ravenna Festivalin vierailun päättävässä sinfoniakonsertissa. Konsertin ohjelmaksi hän on valinnut Ludvig van…
Jukka-Pekka Saraste 60-vuotisjuhlakonsertti Musiikkitalossa 16.4.
Suomen kansainvälisesti arvostetuimpiin kapellimestareihin lukeutuva Jukka-Pekka Saraste täyttää tänä keväänä 60 vuotta, ja juhlii merkkivuottaan Musiikkitalossa 16.4. järjestettävässä konsertissa muun muassa mezzosopraano Lilli Paasikiven ja viulisti Pekka Kuusiston kanssa. Konsertin…
Seitsemän suomalaisgalleriaa kutsuttu Tukholman SUPERMARKET-messuille
Tukholmassa järjestettävä SUPERMARKET 2016 on kutsunut seitsemän suomalaista taiteilijavetoista galleriaa osallistumaan huhtikuussa Supermarket -taidemessuille. Supermarket Stockholm Independent Art Fair on yksi Pohjoismaiden kansainvälisimpiä nykytaiteen tapahtumia. Suomesta tapahtumaan osallistuvat seuraavat galleriat…
Iron Maidenin Hämeenlinnan keikan ohjelmisto täydentyy
IRON MAIDENIN HÄMEENLINNAN KEIKAN OHJELMISTO TÄYDENTYY Sabatonin ja The Raven Agen lisäksi lavalla nähdään ruotsalainen Amon Amarth Iron Maidenin kesäkuisen Hämeenlinnan konsertin kova kattaus on täydentynyt entisestään. Kesäillan Iron Maidenille…
Maija Vilkkumaa julkaisi uuden singlen
Maija Vilkkumaa on tehnyt uuden Kaivopuiston jää –kappaleen yhdessä tuottaja Eppu Kososen kanssa. Kappale julkaistiin tänään keskiviikkona. Tavastialla 20.5. esiintyvä Vilkkumaa on esittänyt uutuussingleä alkuvuoden keikoilla ja se on otettu…
Avicii lopettaa keikkailun – esiintyy kesällä vielä Weekend Festival Balticissa
Maailman tämän hetken suosituimpiin artisteihin lukeutuva Avicii on ilmoittanut lopettavansa keikkailun. Avicii ilmoitti aamulla tiedotteessaan, että hän jättää esiintymislavat kuluvan vuoden jälkeen. Samalla Aviciin elokuinen konsertti Weekend Festival Balticissa on…
Iskelmän kuuntelijat äänestivät: Joutsenlaulu nousi Yö-yhtyeen suosituimmaksi kappaleeksi
Porissa vuonna 1981 perustettu Yö-yhtye täyttää tänä vuonna 35 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Iskelmän kuuntelijat ovat saaneet äänestää suosikkikappaleitaan Yön tuotannosta. Äänestyksessä ykkössijalle nousi Jussi Hakulisen säveltämä, sanoittama ja esittämä Joutsenlaulu…
Iskelmän kuuntelijat äänestivät: Tahroja paperilla on Eppu Normaalin kirkkain hitti
Suomirockin jättiläinen Eppu Normaali juhlii tänä vuonna 40 vuotta kestänyttä uraansa. Iskelmän kuuntelijat äänestivät maaliskuussa suosikkiaan Eppujen kappaleista. Top 40-listan ykköseksi kohosi Tahroja paperilla – kappale yhtyeen albumilta Historian suurmiehiä…
Näyttelijä Anja Räsänen on kuollut
Tampereen Teatterin pitkäaikainen näyttelijä Anja Räsänen on kuollut. Hän oli kuollessaan 84-vuotias. Räsänen teki pitkän uran Tampereen Teatterissa, hänet muistetaan mm. lukuisista musikaalirooleista. Suurelle yleisölle hän tuli tutuksi tv-komediasarjasta Mummo…
Neljä Ruusua julkaisee uutta musiikkia
Kuuntele: ”Se oli taatusti Tallinnan halvin hotelli, jos sitä nyt hotelliksi voi kutsua. Kalseassa harmaudessa, nuhjuisen receptionin tiskillä, siellä hänet näin. Englannilla jutteli, huolehdittavana oli vanha ja raihnainen äiti, joka…