Helsinkiläinen Musta lammas voitti kansainvälisen Aarhus Vocal Festivalin kuorokilpailun
Musta lammas voitti kansainvälisen Aarhus Vocal Festivalin kuorokilpailun Helsinkiläinen Musta lammas -a cappellakuoro voitti tanskalaisen Aarhus Vocal Festivalin kansainvälisen kilpailun sunnuntai-iltana 4.6. ollen samalla kilpailun historian ensimmäinen suomalainen kuoro. Kilpailuun…
YleXPop keräsi 17 000 juhlijaa Lahden torille – ensi vuonna ilmaistapahtuma järjestetään Vaasassa
Festarikesän avannut YleXPop veti Lahden torille yhteensä 17 000 ihmistä. Ensi keväänä suosittu ilmaistapahtuma rantautuu Pohjanmaalle – Vaasaan. Kesän avanneessa ilmaistapahtumassa Lahden torilla esiintyivät muun muassa JVG, Robin, Isac Elliot,…
DON HUONOT PALAA KEIKOILLE SYYSKUUSSA
Suomirockin olennaisimpiin vaikuttajiin kuuluva Don Huonot palaa keikkalavoille syyskuussa juhlistaakseen Hyvää yötä ja huomenta –albuminsa julkaisun 20-vuotispäivää. Viimeksi bändi nähtiin keikoilla vuonna 2015, jolloin bändi soitti historiansa isoimman oman keikan…
Muumipeikko-patsas sai uuden paikan Muumimuseonpolun varrelta
Kuva: Anna-Kaisa Noki Muumien ystävien rakastama Muumipeikko-patsas on saatu jälleen esille ja ihailtavaksi. Muumipeikko jouduttiin siirtämään välivarastoon entiseltä paikaltaan pääkirjasto Metson ja Tampereen taidemuseon Muumilaakson edustalta kirjaston remontin tieltä syksyllä…
Sting Hartwall Arenalle syyskuussa
Viime vuonna uuden albumin julkaissut Sting saapuu syksyllä Suomeen 57th & 9th -kiertueellaan. Uusia Sting-kappaleita ja klassikkohittejä tarjoileva konsertti järjestetään Hartwall Arenalla, Helsingissä, torstaina 28. syyskuuta. Illan avaa Stingin poika,…
Jean S juhlii 25 vuottaan ja jäähyväisiä Helsingin Kulttuuritalossa marraskuussa
Jean S -yhtye juhlii 25-vuotista taivaltaan Superbileillä Helsingin Kulttuuritalossa marraskuussa. Samalla juhlitaan myös orkesterin nykyisen kokoonpanon jäähyväisiä. Jean S:n perustajajäsen ja toinen laulusolisti Timo Kärkkäinen jättää yhtyeen tämän vuoden lopussa.…
Näyttelijä Matti Viironen on kuollut
Tampereen Työväen Teatterin pitkäaikainen näyttelijä Matti Viironen (s. 2.5.1947 Turussa) menehtyi 24.4.2017 pitkällisen sairauden jälkeen. Matti Viironen työskenteli Tampereen Työväen Teatterissa kiinnitettynä näyttelijänä 24 vuotta vuosien 1973-1997 aikana. Hän oli…
Youssou N’Dour Helsinkiin elokuussa!
Senegalilainen maailmanmusiikin supertähti Youssou N’Dour saapuu konsertoimaan Helsinkiin elokuussa. Tämä Polar-palkittu mbalax-musiikin taituri esiintyy Kulttuuritalossa, Helsingissä lauantaina 19. elokuuta. Liput Youssou N’Dourin konserttiin maksavat alkaen 54,50 euroa, ja niiden myynti…
Kaj Kunnas juontamaan Tangomarkkinoita
Seinäjoen Tangomarkkinoiden pääkonserttien juontajat on valittu. Tangolaulukilpailun finaalikonsertit juontaa Tangokuningatar Susanna Heikki sekä urheilutoimittaja ja suosikkiselostaja Kaj Kunnas. Juontajapari nähdään estradilla Finaalin karsinnassa 17.6. sekä Tangokuningatar Finaalissa 6.7. ja Tangokuningas…
Marko Maunukselalta Tapio Rautavaaran lauluihin perustuvaa musiikkia
Viihteen multitalenttti Marko Maunuksela julkaisee uutta musiikkia! Tulossa on Tapio Rautavaaran lauluihin perustuva teema-albumi MARKO MAUNUKSELA – #RAUTAVAARA 2017 Näin pääsiäisen korvalla tarjotaan albumilta iloinen maistiainen – Rosmariini. Levy tulee…
Elektronisen musiikin huippunimet esiintyvät Flow’n uudella Resident Advisor Front Yardilla
Klubimusiikista nautitaan elokuussa Flow Festivalin täysin uudella Resident Advisor Front Yard -piha-alueella. Flow’n festivaalialue uusiutuu ja laajenee Suvilahdessa monilta osin tulevana kesänä. Flow Festivalin Backyardilta tuttu konsepti siirtyy uudelle alueelle.…
Patentti- ja rekisterihallitus: Kulttuurialalle eniten uusia yhdistyksiä tänäkin vuonna
Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) on tämän vuoden alussa rekisteröinyt 521 uutta yhdistystä. Uusi yhdistyksiä on eniten kulttuurialalla, 154 kappaletta. Kulttuurialan yhdistyksiin luetaan muun muassa kotiseutu-, kylä- ja sukuyhdistykset, luonnonsuojeluyhdistykset, etniset…
Metallica tekee Hartwall Arenalla kaksi konserttia ensi vuonna
Metallica saapuu ensi vuonna Suomeen uuden ”Hardwired… To Self-Destruct” -albuminsa tiimoilta. Tämän vuoden syyskuussa Hollannista käynnistyvä laajamittainen Euroopan kiertue kattaa 28 kaupunkia ja 38 konserttia. Kiertueen päätöstä juhlistetaan Helsingissä peräti…
Guns N’ Rosesin jättikonserttiin myyty jo yli 50 000 lippua
Guns N’ Rosesin Not In This Lifetime -kiertueen Hämeenlinnan konsertin lipunmyynti on jatkunut ennätysvilkkaana ja jo nyt on selvää, että tulossa on kesän suurin rock-konsertti. Lippuja on myyty nyt yli…
The Rasmus katkaisee viiden vuoden hiljaiselon Uusi single Paradise julkaistaan 31.3.2017
Kansainvälisesti yksi menestyneimpiä suomalaisyhtyeitä, The Rasmus julkaisee uuden singlen maaliskuun 31. päivä. Bändin viiden vuoden hiljaiselon katkaiseva biisi on nimeltään Paradise ja se on äänitetty Tukholmassa ruotsalaisen tuottajatiimin The Family…