Compañia Kaari & Roni Martin: KILL Carmen esitettiin Meksikossa. Kuva: Irene Aho.
Suomalaisten tanssiryhmien vierailut ulkomaille lisääntyivät huomattavasti. Viime vuonna lähes 70 000 katsojaa näki suomalaista tanssia ulkomailla.
Tanssin tiedotuskeskuksen kokoamat tilastot kertovat, että vuonna 2016 tanssitaide sai yhteensä 434 000 katsojaa .
Suomalaiselle tanssille oli kysyntää ulkomailla viime vuonna: suomalaista tanssia esitettiin 220 kertaa 34 maassa. Kolmannes ulkomaanvierailuista oli Pohjoismaissa, mutta esityksiä oli aikaisempaa enemmän myös esimerkiksi Isossa-Britanniassa. Kaukaisimmat esitykset olivat Kamerunissa, Dominikaanisessa tasavallassa, Filippiineillä ja Etelä-Koreassa.
Ulkomailla suomalainen tanssi sai lähes 70 000 katsojaa, joka on ennätysmäärä viiteen vuoteen.
Kaiken kaikkiaan kotimaan tanssiesityksillä oli viime vuonna yhteensä noin 434 000 katsojaa, mikä on jonkin verran vähemmän kuin parina edellisenä vuonna. Tämän lisäksi ulkomailta Suomeen saapui viime vuonna yli 60 tanssivierailua festivaaleille ja isoihin esitystaloihin, ja niitä kävi katsomassa noin 40 000 ihmistä.
Tanssitaiteilijat tekevät tällä hetkellä myös monenlaista yleisölle suunnattua taidelähtöistä toimintaa, jota ei kutsuta esityksiksi. Sekä rahoittajat että taiteilijat pitävät osallistavan yleisötyön merkitystä yhä tärkeämpänä. Esimerkiksi Helsingin mallissa avustuksen saajat työskentelevät eri kaupunginosien yhteisöjen kanssa esitystoiminnan ohella. Tilastoissa tämä näkyy osallistujamäärien voimakkaana kasvuna: tanssiryhmien yleisötyöhön ja yhteisötanssiprojekteihin arvioidaan osallistuneen noin 100 000 ihmistä vuonna 2016.
Myös tanssielokuvien katsojamäärät ovat nousussa. Tanssielokuvanäytännöt saivat lähes 5 700 katsojaa vuonna 2016. (Ulkomaisia, kaupallisessa levityksessä olevia kokoillan elokuvia tai tanssiteosten televisiointeja ei tilastoitu.)
Kaiken kaikkiaan tanssitaide tavoitti reilusti yli puoli miljoonaa ihmistä viime vuonna. Luku ei sisällä tanssin harrastustoimintaa.
Tilastotietoja koottiin nyt yli sadalta toimijalta. Ammattimainen tanssitaidetoiminta, erityisesti vapaiden tanssiryhmien ja yksittäisten koreografien määrä on kasvanut voimakkaasti. Kaksikymmentä vuotta sitten tilastoissa oli vain noin 30 tanssiryhmän tietoja.