-Kahden pandemiavuoden jälkeen Tangomarkkinoita juhlitaan jälleen Seinäjoella heinäkuussa
-Laulukilpailun Finaalivaiheet juontaa Susanna Laine ja Duudson-tähti HP Parviainen

Suomen suosituimpiin kesätapahtumiin lukeutuva Seinäjoen Tangomarkkinat monipuolistaa ohjelmistoaan. Vuonna 1985 ensimmäisen kerran järjestetyn tapahtuman ydin on yhä tango ja vuosittain valittavat Tangokuninkaalliset, mutta Laulukilpailussa kuullaan jatkossa myös nykyiskelmää ja konserteissa kuullaan ikivihreiden tangosuosikkien lisäksi myös iskelmä- ja pop-taivaan kirkkaimpia tähtiä – legendoja unohtamatta.

-Tangomarkkinoiden sydän on edelleen tietenkin tangossa, mutta haluamme monipuolistaa tarjontaamme ja tuoda sitä enemmän tähän päivään. Myös uusilta Tangokuninkaallisilta edellytetään monipuolista ohjelmistoa ja uudistaessamme Laulukilpailua oli tärkeää, että kilpailun vaatimukset heijastelevat tämän päivän artistiutta, kertoo Tangomarkkinoiden toimitusjohtaja Pasi Ojala.

Laulukilpailu 2022 – Finaalissa kuullaan tangon lisäksi myös nykyiskelmää

Suuri yleisö pääsee osalliseksi uudistuksista jo Laulukilpailun alkuvaiheessa jokaisen voidessa äänestää jo nyt suosikkiaan pulsea.fi -nettisivuilla. Eniten ääniä kansalta ja tuomareilta keränneet laulajat valitaan Vantaalla 21. toukokuuta järjestettävään Semifinaaliin, jossa ratkaistaan lopulliset ehdokkaat vuoden 2022 Tangokuninkaallisiksi.

Semifinaalissa valta siirtyy kokonaan Nina Tapion johtamalle tuomaristolle, johon hänen lisäkseen kuuluu Marco Bjurström, Marko Maunuksela, Hanna Pakarinen ja Tangomarkkinoiden uuden levy-yhtiökumppani Universal Music Finlandin A&R Director Marja Kokko. Tuomariston arvioitavana on kilpailijoiden tangotaitojen ohella myös kyky muuntautua iskelmien tulkitsijoiksi.

Vuoden 2022 Tangokuninkaalliset valitaan Seinäjoella 9. heinäkuuta järjestettävässä Finaalissa, jossa kilpailee yhteensä neljä solistia. Seinäjoen Finaalivaiheet juontaa Seinäjoelta kotoisin olevat Susanna Laine ja HP Parviainen, jotka ovat tunteneet toisensa jo ala-asteikäisistä saakka. Laulukilpailun musiikista vastaa TV:stäkin tuttu Sami Pitkämön 15-henkinen orkesteri.

-Olin innoissani, kun minua pyydettiin mukaan. Olen käynyt Tangomarkkinoilla niin nuoresta kuin muistan, se oli aina kesän odotetuin tapahtuma. Ihan ensimmäinen Tangomarkkinat-pesti tämä ei minulle ole, sillä parikymmentä vuotta sitten olen juontanut myös Tangokadulla ja Tangohallilla. Odotan kuitenkin innolla Tangomarkkinoiden uudistuksia, tanssilavakulttuuri kiinnostaa nykyään myös nuoria ja sitä perinnettä on hienoa sekä vaalia että hellävaroen uudistaa. Henkilökohtaisesti odotan paljon myös sitä, että pääsen kesällä tekemään töitä entisten naapurinpoikien kanssa, sanoo Susanna Laine.

-Myös minulla on pitkä suhde Tangomarkkinoihin, isoveljeni soitti aikanaan tango-orkesterissa ja pikkupoikana seurasin aina televisiosta ihaillen hänen esiintymisiään Tangolaulukilpailussa. Nuorena miehenä nautin siitä, kun Tangomarkkinat herättivät aina koko Seinäjoen eloon. Ihmisiä ja terasseja oli levittäytynyt joka puolelle kaupunkia, ja musiikkia oli tarjolla moneen makuun. Tangomarkkinat oli Provinssirockin ohella kesän kohokohta, juhlaviikonloppu. On ihan mahtavaa olla mukana uudistamassa Tangomarkkinoita, varsinkin kahden lapsuudesta asti tutun henkilön, Susanna Laineen ja Pasi Ojalan, kanssa. Toivon, että Tangomarkkinat herättää jälleen koko kaupungin ja maakunnan eloon, sanoo HP Parviainen.

Laulukilpailun Finaalivaiheet TangoTV:stä

Laulukilpailun Finaali on ollut katsottavissa televisiosta koko Tangomarkkinoiden historian ajan. Kilpailun on vuosien saatossa televisioinut niin MTV / MTV3, Yleisradio kuin AlfaTV:kin. Nyt TV-perinne jatkuu uudella TangoTV-konseptilla, jonka toteuttaa kanavapaikalla 17 Keikalla.fi -alustastaan tunnettu tuotantoyhtiö Rockway.

Osta omat lippusi tangohumuun osoitteesta www.lippu.fi/tangomarkkinat!