Ajankohtaisia tanssiteoksia yhteen kokoavaa Tanssivirtaa Tampereella –nykytanssifestivaalia vietettiin tänä vuonna poikkeuksellisesti 20.-25.10.2020. Kuusipäiväinen festivaali keräsi yhteensä 569 kävijää.
Tämän vuoden teokset käsittelivät ajankohtaisia teemoja todellisuuden muistamisen hauraudesta, naisoletettuihin kehoihin ja posthumanistisen ajattelun todentumiseen näyttämöllä. Teoksissa tiivistyi moniulotteinen esiintyjyys: liikkeellinen ja rytminen virtuositeetti sekä ajoituksen ja kontaktien improvisointi esityksen vaihtuvissa hetkissä. Teoksia yhdisti pelkistetty näyttämökuva, monikerroksisia merkityksiä synnyttänyt visuaalinen ja äänellinen suunnittelu sekä oman roolinsa saaneet esineet, projisointipinnat ja äänilähteet.
Ohjelmistossa nähtiin yhteensä viisi näyttämöteosta: Mikko Makkosen ja Riku Lehtopolun Levoton maa, Valtteri Raekallion Muistikuvia – Recollections, f-Art Housen BODYCTRL, Joona Halosen Hetken keltainen ja Jenni-Elina von Baghin Posthuman days. Ohjelmistossa oli myös Tanssivirtaa-kaupunkivaellus, joka piti sisällään kotimaisten tanssielokuvien näytöksen. Kaupunkivaellus sisälsi myös kaksi osioita, joihin yleisöllä oli vapaa pääsy. Elokuvanäytöksen jälkeen vaellettiin pimenevän kaupungin halki pysähtyen tanssillisten esityksien äärelle sekä havainnoiden arkiseen kaupunkiympäristöön kätkeytyneitä yksityiskohtia ja kaupungin liikettä. Vaellus huipentui Pirkanmaan Tanssin Keskuksen Liikelaiturille, jossa nähtiin Sara Kovamäen Joy of Nude Life Blue –esitysinstallaatio.
Kävijämäärä Hällä-näyttämön esityksissä oli korona-ajassa odotettua suurempi – vain noin 20% pienempi kuin viime vuonna. Myös esitysten jälkeen pidetyt Jälkilöyly-keskustelut kiinnostivat yleisöä. Poikkeusaikana järjestetyn festivaalin kävijäkunta oli vastuullista. Yleisö saapui esityksiin kasvomaskein varustautuneina ja käsidesiä käytettiin ahkerasti. Myös turvavälit toteutuivat yleisön rauhallisten siirtymisten ansiosta. Katsomon kapasiteetti oli rajattu 25:een prosenttiin. Hällä-näyttämön esityksiin mahtui 50 katsojaa. Myös muiden esityspaikkojen yleisömäärää oli rajattu.
Seuraava Tanssivirtaa-festivaali järjestetään 18.-23.5.2021. Festivaalin ohjelmiston kokoaa taiteellinen suunnitteluryhmä, jonka muodostavat Tanssiteatteri MD:n tanssija-koreografit. Festivaalin toteuttamiseksi haetaan rahoitusta Taiteen edistämiskeskukselta (Taike).
www.tanssivirtaa.net
Instagram ja Facebook: @tanssivirtaatampereella