Suomen kirjastoseura: Uusi kirjastoautojen laatusuositus
Suomen kirjastoseuran Kirjastoautotyöryhmä on koonnut Kirjastoautojen laatusuositukset. Kirjastoauton hankinta ja valmistus perustuvat tekniseen erittelyyn, kirjastoautoja koskeviin asetuksiin ja muihin viranomaisten asiaa koskeviin määräyksiin. Laatusuosituksiin on koottu yleisiä suunnittelusuosituksia, joista tilaaja…
Helsinkiläiset haluavat kaupunkiin lisää tapahtumia – äänet häiritsevät vain harvoja
Helsinkiin toivotaan lisää ulkoilmatapahtumia ja -konsertteja. Ulkoilmakonserttien äänet eivät haittaa pääosaa konserttialueidenlähiasukkaita. Tapahtumajärjestäjät toivovat kaupungilta selkeämpiä sääntöjä ja periaatteita. ”Tapahtumat lisäävät Helsingin elävyyttä, viihtyisyyttä ja tunnettuutta. Olemme saaneet runsaasti myönteistä…
Mika Virkkala asiamieheksi Kulttuurirahaston Etelä- ja Keski-Pohjanmaan maakuntarahastoihin
Musiikin maisteri Mika Virkkala on valittu Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan rahastojen yhteiseksi asiamieheksi. Hän aloittaa tehtävässä 1.11.2013 ja toimii asiamiehenä Taideyliopiston Sibelius-Akatemian koulutuspäällikön virkatyönsä ohella. Mika Virkkala asuu ja…
Elisa tuo suositun videovuokraamonsa nettiin kaikkien suomalaisten saataville
Suomalaiset haluavat tulevaisuudessa katsoa televisio-ohjelmat ja elokuvat yhä useammin verkosta, ja siksi Elisa panostaa nyt vahvasti online-kanavaan. Lokakuussa lanseerattava Elisa Viihde Online on nettivideovuokraamo, jossa katsoja maksaa vain katsomastaan sisällöstä.…
Tanssija-koreografi Tero Saarinen tuo maailmankuulun teoksensa Borrowed Light Tampere-taloon maaliskuussa
Tanssija-koreografi Tero Saarinen tuo maailmankuulun teoksensa Borrowed Light Tampere-taloon maaliskuussa Koreografi Tero Saarinen tuo maailmalla mainetta niittäneen teoksensa Borrowed Light Tampere-taloon 9. maaliskuuta 2014. Borrowed Light kuuluu ensi vuonna 50…
SANNIn Me ei olla enää me -single on Spotifyn kuunnelluin kotimainen kappale
Me ei olla enää me –single on Spotifyn kuunnelluin kotimainen kappale Sotke mut –albumi on Spotifyn neljänneksi kuunnelluin albumi SANNIn koskettava Me ei olla enää me –single menestyy radio- ja…
Pohjoismaiden neuvoston kulttuuripalkinnot jaetaan tänään
Pohjoismaiden neuvoston palkinnot julkistetaan ja jaetaan 30. lokakuuta Oslon Oopperatalossa. Palkintogaala televisioidaan suorana koko Pohjolassa. Neuvoston palkinnot jaetaan vuosittain Pohjoismaiden neuvoston vuotuisen istunnon yhteydessä. Nyt palkinnonsaajat julkistetaan ensimmäistä kertaa vasta…
Kitarafestivaali tuo huippukitaristit Lappeenrantaan
Klassisen kitaramusiikin Ja Kitara Soi- festivaali ilahduttaa taas tänä syksynä musiikin ystäviä läheltä ja kaukaa. Festivaalin konsertit järjestetään tunnelmallisissa puitteissa Lappeen Marian kirkossa, Lappeenrannan Raatihuoneella ja musiikkiopiston Helkiö-salissa. Konserteissa solisteina…
Kustantaja Leena Majander-Reenpää valittiin Suomen vanhan kirjallisuuden päivät ry:n uudeksi puheenjohtajaksi
Kustantaja Leena Majander-Reenpäästä Suomen vanhan kirjallisuuden päivät ry:n uusi puheenjohtaja Vanhan kirjallisuuden päivät -kirjallisuustapahtuman taustayhteisön, Suomen vanhan kirjallisuuden päivät ry:n jäsenistö valitsi tiistaina 29.10. järjestetyssä kokouksessaan yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi WSOY:n…
Rovaniemelle joulukuussa avattavaan moottorikelkkanäyttelyyn etsitään kelkka-aarteita menneiltä vuosikymmeniltä
Havainnekuva kelkkanäyttelystä. Arkkitehtisuunnittelu Voutilainen Oy. Rovaniemelle avataan joulukuussa 2013 Santa’s House of Snowmobiles -näyttely. Moottorikelkkanäyttely on kunnianosoitus pohjoisten alueiden merkittävälle kulkuneuvolle ja sen ansiokkaalle historialle. Kelkkanäyttelystä vastaava Suomen moottorikelkkasäätiö etsii…
Kult Tour 13 – Pirkanmaan nuorten kulttuuriviikot marraskuussa
Kult Tour – Pirkanmaan nuorten kulttuuriviikkoja vietetään tänä vuonna jo seitsemännen kerran. Kolmetoista Pirkanmaan kuntaa sekä joukko muita toimijoita on mukana tarjoamassa nuorille kulttuurista toimintaa. Viikkojen tarkoituksena on tuoda eri…
Katri Helenalta Taivaan tie -levy ja kirja
Vain hyvällä saat aikaan hyvää. Vain rakkaudella saat rakkautta. Vain rakastamalla kestät itse. Ei ole muuta tietä. −Katri Helena Katri Helenalta ilmestyy uusi Taivaan tie –niminen levy ja kirja keväällä…
Portugalilainen musiikkilaji fado taipuu suomeksi Kirsi Poutasen Tampere-talon konsertissa
Portugalilainen fado on noussut suosituksi maailmanmusiikin lajiksi Suomessa. Nyt tätä 1800-luvulla Lissabonissa syntynyttä melankolissävytteistä kansanlaulua on mahdollisuus kuulla Tampere-talossa, kun vuosia fadoa määrätietoisesti opiskellut laulaja Kirsi Poutanen antaa taidonnäytteensä 1.…
Sini Sabotagelta uusi single perjantaina – kuuntele teaser!
SINI SABOTAGE JULKAISEE UUDEN SINGLEN PERJANTAINA 1.11.2013 Kuuntele näyte Miks-singlestä Levikset repee –singlellä listojen kärkeen ampaissut Sini Sabotage julkaisee uuden Miks-singlen perjantaina 1.11. Uusi single tempaisee mukaansa moombahton –soundilla, jossa…
Sibelius-Akatemiassa juhlitaan säveltäjä Lars Karlssonin 60-vuotissyntymäpäivää
Taideyliopiston Sibelius-Akatemian pitkäaikaisen musiikinteorian- ja historian sekä sävellyksen opettajan, Lars Karlssonin 60-vuotissyntymäpäivää juhlitaan Sibelius-Akatemian konserttisalin konsertilla perjantaina 8. marraskuuta. Konsertissa kuullaan Lars Karlssonin vokaaliohjelmiston keskeisimpiä teoksia sekä kamarimusiikkia. Vokaalimusiikki on…