Tanssija-koreografi Tero Saarinen tuo maailmankuulun teoksensa Borrowed Light Tampere-taloon maaliskuussa
Koreografi Tero Saarinen tuo maailmalla mainetta niittäneen teoksensa Borrowed Light Tampere-taloon 9. maaliskuuta 2014. Borrowed Light kuuluu ensi vuonna 50 vuotta täyttävän Saarisen tunnetuimpiin ja menestyksekkäimpiin koreografioihin. Teoksessa tanssi ja Shakers-musiikki sulautuvat yhteen, kun Tero Saarinen Companyn kahdeksan tanssijan rinnalla esiintyy maailman johtaviin vanhan musiikin kokoonpanoihin kuuluva amerikkalainen The Boston Camerata.
Borrowed Light vie katsojan tanssin ja musiikin rituaalisen perusolemuksen ääreen. Teoksen ydinelementtejä ovat työlle ja yhteisölle omistautumisen tematiikka sekä minimalistinen, vahvoilla kontrasteilla leikittelevä estetiikka. Koreografian suunnittelussa Saarista on inspiroinut Amerikassa 1700–1800-luvuilla kukoistanut Shakers-lahko ja sen ainutlaatuinen musiikki, jota näytöksessä esittää kahdeksanhenkinen The Boston Camerata.
Saarisen mukaan Borrowed Light on tutkielma ennen kaikkea yhteisöllisyydestä.
─ Vaikka inspiraationi lähteenä oli Shakers-lahko ja päädyin käyttämään vain alkuperäistä Shakers-musiikkia, teos ei ole Shakers-kuvaelma. Borrowed Light käsittelee yhteisöä ja omistautumista ja minulle omistautumisen luonne on pohjimmiltaan sama, olipa se uskonnollista, taiteellista tai poliittista, Tero Saarinen kertoo.
Shakers-musiikille on tyypillistä tarmokas rytmi. Se perustuu kaksikantaiseen englantilaisten kansanlaulujen melodiaan ja on amerikkalainen vastine gregoriaaniselle kirkkolaululle. Shakers-lahko esitti musiikkiaan alun perin yksiäänisesti ilman säestystä. Osa lauluista kuultiin Borrowed Light -teoksessa ensimmäistä kertaa lahkon ulkopuolella.
Saarisen Borrowed Light -kiertue pysähtyy Suomessa ainoastaan kahdella paikkakunnalla ensi keväänä, joten laajalla suomalaisella yleisöllä on nyt ainutkertainen tilaisuus nähdä esitys Tampere-talossa.
─ Vierailu on ehdottomasti yksi alkuvuoden kohokohdistamme. On upeaa, että saamme yhden aikamme merkittävimmän kansainvälisen koreografin mestariteoksen Tampere-taloon. Sen lisäksi The Boston Cameratan saaminen lavalle on meille yhtä ainutlaatuista, iloitsee toimitusjohtaja Paulina Ahokas.
Tero Saarinen Company & Borrowed Light
- Kantaesitys lokakuussa 2004, minkä jälkeen teos on kerta toisensa jälkeen ihastuttanut yleisöä ja saanut kriitikot vakuuttuneiksi niin Euroopassa, Oseaniassa kuin Pohjois-Amerikassakin.
- On nostettu parhaiden tanssiteosten joukkoon lukuisten johtavien sanomalehtien listauksissa eri puolilla maailmaa.
- 59 esitystä kolmessa eri maanosassa ja 21 kaupungissa. Suurimpia näyttämöitä mm. Brooklyn Academy of Musicin 2100-paikkainen päänäyttämö Howard Gilman Opera House New Yorkissa, jossa esitys valittiin myös arvostetun Next Wave -festivaalin 25-vuotisjuhlagaalanäytökseksi.
- Tampere-talon 9.3. esityksen jälkeen The Borrowed Light esitetään Chaillot-teatterissa Pariisissa (13.-15.3.). Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun suomalainen tanssiryhmä esiintyy omalla tuotannollaan yhdessä maailman arvostetuimmista nykytanssinäyttämöistä. Kaikki 1250-paikkaisen teatterin esitykset ovat jo nyt loppuunvarattuja.
- Saarinen on vieraillut Tampere-talossa vain kaksi kertaa aikaisemmin: 1995 ja 2008.
Tero Saarinen Company & The Boston Camerata
Borrowed Light
Tampere-talo su 9.3. klo 18, Iso sali
Liput alk. 48/40/28 €