Boris Godunovin hetki lyö Olavinlinnassa
Matti Salminen laulaa Boris Godunovin nimiroolin Oopperajuhlien uutuustuotannossa. Kuva: Soila Puurtinen, Itä-Savo. Savonlinnan Oopperajuhlien oma tuotanto, suurteos Boris Godunov saa ensi-iltansa 11.7. Olavinlinnassa. Produktiossa kohtaa kaksi suomalaista mestaria. Godunovin nimiroolin…
BASISTI ANTTI LÖTJÖNEN ON PORI JAZZIN VUODEN TAITEILIJA
Kuvaoikeudet: Pori Jazz Pori Jazzin vuoden taitelijaksi on valittu basisti Antti Lötjönen, joka on jo vuosikaudet tunnettu yhtenä Suomen eturivin basisteista. Juhlavuottaan viettävä Pori Jazz valitsee vuoden taiteilijan nyt viimeistä…
RUISROCK TEKI TAAS YLEISÖENNÄTYKSEN
Jo 46. kertaa järjestetty Ruisrock ylitti viime vuoden Ruissalon kansanpuiston yleisöennätyksensä. Festivaalilla juhli viikonlopun aikana yhteensä 95 000 kävijää. Ruisrockin sunnuntaille saapui 25 000 vierasta. Perjantai ja lauantai olivat loppuunmyytyjä…
60 uutta taiteilijaeläkettä
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt eri taiteenalojen edustajille 60 uutta taiteilijaeläkettä. Täysi eläke myönnettiin 42:lle ja osaeläke 18 taiteilijalle. Hakijoita oli tänä vuonna 517. Nykymuotoisia taiteilijaeläkkeitä on myönnetty vuodesta 1974…
Tapahtumalippujen myynti ui vastavirtaan – kasvua yli 20 %
Vähittäiskaupan pienentyessä tapahtumalippujen myynti on kasvanut ensimmäisen vuosipuoliskon aikana 21,6 %. Verkkokaupan osuus ennakkolipunmyynnissä on kivunnut ennätyskorkealle, yli 60 %:iin, mikä tukee tapahtumalippujen myynnin virkistymistä. Tiedot perustuvat Lippupiste Oy:n lipunmyyntitietoihin,…
Downbeat-äänestyksen suurvoittaja Vijay Iyer Trio esiintyy Pori Jazzissa
Hiljattain Break Stuff -albuminsa julkaissut amerikkalaispianisti valittiin jazzraamattu Downbeatin vuosiäänestyksessä Vuoden artistiksi ja Porissa vieraileva triokokoonpano Vuoden yhtyeeksi. Vijay Iyer Trio esiintyy Pori Jazzissa 18.7. Amerikkalaispianisti Vijay Iyer tuo ylistetyn…
Pirkanmaan festivaalit: Heinäkuun viimeinen viikonloppu kuhisee festivaaleja
(c) Felix Sánchez. Tampereen flamencoviikot. Compañía Manuel Liñánin “Sinergia” Tullikamarin Pakkahuoneella 25.7.2015 klo 19 Heinäkuussa Pirkanmaa tarjoaa festivaaleja tasaiseen tahtiin. Sääksmäki Soi! aloittaa heinäkuun festivaalitarjonnan klassisen musiikin konserteillaan, josta Tammerfest…
Savonlinnan Oopperajuhlien alkuvoimainen Boris Godunov palaa Olavinlinnaan pitkän tauon jälkeen
Matti Salminen laulaa Boris Godunovin nimiroolin. Kuva harjoituksesta 23.6.15. Kuva: Hannu Luostarinen. Boris Godunov on Oopperajuhlien oma uutuustuotanto, joka tulee tämän kesäkauden ohjelmistoon. Ooppera saa ensi-iltansa 11.7. Maailmankuulut kaksi oopperataloa…
Suomalainen #snapshot-näyttely valloitti Hampurin valokuvatriennaalissa
Suomen valokuvataiteen museon, Futurice-ohjelmistotalon ja yliopistomaailman yhteistyönä syntynyt #snapshot on perinteisen valokuvanäyttelyn rajoja rikkova kokonaisuus, joka kertoo internetin vaikutuksesta tavallisten ihmisten valokuvaukseen. #snapshot nousi kesäkuussa huomioiduimpien ja suosituimpien näyttelyjen joukkoon…
MITRAN DEBYYTTIALBUMI JULKAISTAAN ELOKUUSSA
Sielukkaan Mitran omaa nimeä kantava debyyttialbumi julkaistaan perjantaina 21. elokuuta. Mitra on työstänyt esikoislevyään reilun vuoden huipputuottaja Jukka Immosen johdolla. Artistille itselleen ensimmäinen oma pitkäsoitto on luonnollisesti erityisen merkityksellinen. –…
UPM tuo Helsingin juhlaviikolle kiinalaisen maalaustaiteen mestarin Wei Qingjnin
UPM on yksi Helsingin juhlaviikkojen tämän vuoden yhteistyökumppaneista. Yhteistyötä tehdään tiiviisti Juhlaviikkojen ”Fokus Kiina” -ohjelman puitteissa. ”Fokus Kiina” on laajimpia kiinalaisen taiteen ja kulttuurin katselmuksia, joita Euroopassa on viime vuosina…
Jorma Silvastille jatkopesti Savonlinnan Oopperajuhlien taiteellisena johtajana
Jorma Silvastille jatkokausi Savonlinnan Oopperajuhlien taiteellisena johtajana. Oopperajuhlien hallitus jatkaa Silvastin kautta vuoteen 2019 asti. Savonlinnan Oopperajuhlien hallitus on päättänyt jatkaa juhlien taiteellisen johtajan Jorma Silvastin kautta kahdella vuodella 31.8.2019…
APOCALYPTICA KIERTUEELLE SUOMEEN MARRASKUUSSA
Apocalyptican Shadowmaker-Tour 2015 saapuu Suomeen marraskuussa! Keväällä kahdeksannen studioalbuminsa -”Shadowmaker”- julkaissut kansainvälisesti menestyneimpiin suomalais-yhtyeisiin lukeutuva Apocalyptica tuo massiivisen, maailmalla jo mainetta niittäneen shownsa Suomeen. Luvassa ennennäkemätön show joka yhdistää uutta…
Flow Festival -konsepti vietiin onnistuneesti Sloveniaan
Slovenian pääkaupunki otti Flow Festival Ljubljanan avosylin vastaan. Ensimmäistä kertaa järjestetty Flow Festival Ljubljana sai yleisöltä, artisteilta, median edustajilta sekä paikalliselta tuotantotiimiltä huikean vastaanoton. Tobačna Meston vanha tehdasalue osoittautui toimivan…
NELJÄNSUORALTA UUSI ALBUMI ELOKUUSSA
Supersuositun iskelmäbändin Neljänsuoran uusi albumi Juhlat julkaistaan perjantaina 14. elokuuta. Levyn ovat tuottaneet Petri Munck, Petri Somer ja Emma-palkittu Matti Mikkola. Ensimmäistä kertaa Neljänsuoran albumilla biisinkirjoittajina ovat mm. Jaakko Salovaara,…