Gramex: Last Christmas ja Joulumaa viime joulun soitetuimmat
Tekijänoikeusjärjestö Gramex selvitti perinteiseen tapaan, mitä joululauluja soitettiin eniten yksityisissä radioissa viime jouluna. Yksityiset radiot soittivat viime jouluna eniten Wham-yhtyeen kappaletta Last Christmas (357 soittokertaa). Soitetuin kotimainen on Katri-Helenan Joulumaa…
Flamencofestivaaleilla nähdään lapsille tehtyä tanssia
Ensi helmikuussa Helsinkiin saadaan jälleen pala espanjalaista tanssikulttuuria, kun Flamencofestivaali kokoaa alan harrastajia ja ammattilaisia kaupunkiin. Festivaaleilla pääosassa ovat perinne ja lapset. Tapahtumassa nähdään muun muassa varta vasten lapsille tehty…
Suorat tv-lähetykset jatkuvat myös RSO:n kevätkaudella: Keväällä kuullaan huippulaulajia ja keskeisiä orkesteriteoksia, kamarimusiikkiviikonlopusta vastaavat RSO:n muusikot
Kapellimestari Pablo Heras-Casado; kuva Felix Broede Radion sinfoniaorkesterin kausi jatkuu keväällä maineikkaiden laulajien ja suurteosten seurassa. Heti alkuun orkesteri suuntaa ylikapellimestari Hannu Linnun kanssa Keski-Euroopan kiertueelle, Olli Mustosen ja RSO:n…
Opetus- ja kulttuuriministeriö: Nuorten taiteilijoiden työllistämiseen miljoona euroa
Tämän vuoden kolmannessa lisätalousarviossa on varattu miljoona euroa nuorten taiteilijoiden, kulttuurin ja luovien alojen ammattilaisten työllistämiseen. Työllistämishankkeilla hallituksen tavoitteena on tukea kasvun ja työllisyyden vahvistumista. Taiteen ja kulttuurin tekijöillä on…
Daphni Suomeen helmikuussa
Klubimusiikin huippunimiin lukeutuva kanadalainen Daphni saapuu keikalle Suomeen helmikuussa. Caribou-nimen takaa aiemmin tunnetuksi tullut Daphni esiintyy ensimmäisen kerran Suomessa Ääniwalli-klubilla, Helsingissä, torstaina 13. helmikuuta. Keikan lipunmyynti käynnistyy perjantaina 20. joulukuuta…
Kirsi Monni jatkaa Teatterikorkeakoulun professorina
Kirsi Monni on kutsuttu uudelle viisivuotiskaudelle Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun koreografian professorin tehtävään. Hän jatkaa näin ollen tehtävässä vuoden 2018 loppuun saakka. Nimityksen teki Taideyliopiston rehtori Tiina Rosenberg. Monni on tehnyt pitkän…
SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN VIENTI VETÄÄ – LUVUT PUHUVAT PUOLESTAAN
Kirjallisuusviennin arvoa selvitetty ensi kertaa: käännösoikeuksien myynti kasvanut vuodesta 2011 vuoteen 2012 liki 60 %. Suomalaisen kirjallisuusviennin arvoa mitataan ensimmäistä kertaa Suomen kirjallisuuden vienti- ja asiantuntijaorganisaatio FILIn ja Suomen Kustannusyhdistys…
Kopiosto: Laajaa yhteistyötä tekijänoikeuslain uudistamiseksi
Kopioston toimitusjohtaja Pekka Rislakki Tekijänoikeusjärjestöjen, televisioyhtiöiden ja operaattoreiden edustajat ovat jättäneet opetus- ja kulttuuriministeriölle yhteisen aloitteen televisio-ohjelmien verkkotallennuspalveluihin soveltuvan sopimuslisenssin säätämiseksi tekijänoikeuslakiin. Sopimuslisenssi poistaisi palveluiden tuottamisen oikeudellisen epävarmuuden, takaisi tekijöille…
Fuusiojazzin konkari Spyro Gyra Helsinkiin huhtikuussa
40-vuotista uraansa ensi vuonna juhlistava instrumentaalisen jazzfunkin legenda Spyro Gyra saadaan keväällä keikalle myös Suomeen. Tänä vuonna 30. studioalbuminsa julkaissut yhtye esiintyy Tavastia-klubilla, Helsingissä, tiistaina 29. huhtikuuta. Konsertin lipunmyynti on…
Teostolta 5,3 miljoonaa euroa kotimaisille musiikintekijöille
Teosto on maksanut 18.12. joulukuun tilityksessään 5,3 miljoonaa euroa kotimaisille musiikintekijöille ja kustantajille. T ilitys koostuu pääosin kotimaasta kerätyistä musiikin esityskorvauksista, tallennuskorvauksista sekä korvauksista musiikin käytöstä online-palveluissa. Joulukuun tilityksessä korvauksia…
Jari Sillanpään “Liekeissä” kiertue jatkuu keväällä
Valtaisan suosion vauhdittamana ja yleisön pyynnöstä “Liekeissä”-kiertue jatkuu keväällä 2014, jolloin Jari Sillanpää konsertoi kymmenellä eri paikkakunnalla mukaan lukien Fuengirola, Espanja. – Haluamme ehdottomasti jatkaa “Liekeissä”-konserttikiertuetta vielä ensi keväänä! Homma…
Televisioakatemia: KULTAINEN VENLA 2013 FINALISTIT
Riku Rantalan (vas.) ja Tuomas ‘Tunna’ Milonoffin Docventures on ehdolla parhaaksi ajankohtais- ja asiaohjelmaksi Ajankohtais- ja asiaohjelma 45 minuuttia, esityskanava MTV3, tuotantoMTV3 Uutis- ja ajankohtaistoimitus Docventures, esityskanava Yle TV2, tuotantoyhtiö…
Aftonbladet: Stieg Larssonin Millennium-sarja saa neljännen osan
Stieg Larsson 1954-2004 Ruotsalaiskirjailija Stieg Larssonin Millennium-sarja saa neljännen osan, kertoo ruotsalaislehti Aftonbladet. Kirjakustantaja Norstedts vahvistaa lehdelle, että sarjan neljäs osa julkaistaan pian. Kustantajan mukaan julkaisemista mietittiin pitkään. Kirjan toimittajaksi…
Reino Laitasalo lahjoittaa teoksiaan Tampereen taidemuseolle
Taidemaalari ja -graafikko Reino Laitasalo. Kuva: Jari Kuusenaho Tampereen taidemuseon kokoelma täydentyy merkittävästi, kun taidemaalari ja -graafikko Reino Laitasalo lahjoittaa 36 öljyvärimaalausta, 12 piirustusta, 6 puupiirrosta ja 3 puupiirroslaattaa. Samassa…
Rob Zombie ja Haim kesän 2014 Ilosaarirockiin
Legendaarinen kauhurokkari Rob Zombie saapuu Laulurinteelle! Ensimmäistä kertaa soolourallaan Suomessa esiintyvä mörrimöykky on myynyt maailmanlaajuisesti yli 15 miljoonaa albumia, ollut seitsemän kertaa ehdolla Grammy-palkinnon saajaksi ja ohjannut uuden version Halloween-klassikosta.…