BB5 PRODUCTIONS: Kansainvälinen elokuvamusiikin kiertue Suomeen marras-joulukuussa!
Maailman suosituimpia elokuvasävelmiä esittävä The Great Film Music –kiertue saapuu Suomeen marras-joulukuussa. Nimenomaisesti tätä kiertuetta varten koottu runsaan 30 hengen kansainvälinen esiintyjäjoukko tuo orkesterin ja solistien tulkitsemana lavalle kaksituntisen kavalkadin…
Riihimäen Kesäkonsertit: Joel Laakso Riihimäen Kesäkonserttien taiteelliseksi johtajaksi
Kuvaaja: Heikki Tuuli Riihimäen Kesäkonserttien taiteelliseksi johtajaksi on nimitetty seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi sellisti Joel Laakso (s. 1978). Uusi tehtävä tuo hänet vanhaan kotikaupunkiinsa, sillä jo 5-vuotiaana Joel Laakso aloitti sellonsoiton opinnot…
Kansainvälinen The Blues Brothers –musiikkishow Suomeen tammikuussa!
Maailman suosituimpiin musiikkielokuviin lukeutuvaan The Blues Brothersiin perustuva musiikkishow saapuu kiertueelle Suomeen tammikuussa. Kyseessä on alkuperäisen The Blues Brothers –elokuvan tuottajien hyväksymä musikaali, jonka ensi-ilta oli Britanniassa 1991. Tässä maahamme…
Kaarinan Meripäivä uudistuu 14.6.
Suosikkiyhtye Aarne Alligaattori viihdyttää molemmilla kotimaisilla Lastentapahtuma saa lisätilaa liikennepuistosta soutajien urakoidessa rannalla ja Kuusiston vesillä Meripäivät ovat eri muodoissaan kuuluneet Kaarinan historiaan jo vuodesta 1990. Tänä aikana rannan palvelut…
Kilpailijat Seinäjoen Tangomarkkinoiden laulukilpailun Finaalin karsintaan Tampereelle on valittu
Kuvaaja: Titta Holanne Seinäjoen Tangomarkkinoiden Semifinaalin Tangomaratoni käytiin lauantaina 7. kesäkuuta Kauppakeskus Hansassa, Turussa. Tuomaristo valitsi 60 kilpailijan joukosta 8 nais- ja 8 mieslaulajaa Tangomarkkinoiden Finaalin karsintaan Tampereelle. Naisfinalistit (aakkosjärjestyksessä):…
Salon Lasten Laulukaupungin Laululintuset 2014 on valittu
Laululintusten voittajat on valittu Salossa Tuttuun tapaan semifinaali pidettiin kauppakeskus Plazassa. Ja koska taso oli niin hyvä, tuomarit päättivät. että kaikki semifinalistit pääsivät jatkoon. Semifinalisteja oli yhteensä kaksitoista. Finaali pidettiin…
Salo – Lasten Laulukaupunki ry: Vuoden Uusi Lastenlaulu on valittu Salossa
Lasten Laulukaupungin sävellyskilpailuun osallistui tänä vuonna 50 sävellystä, joista 12 kilpaili tänään vuoden lastenlaulun tittelistä Salossa Kulttuuritalo Kivassa. Loppukilpailukappaleista julkaistiin tänään myös uusi CD Salossa Soi – sarjaan. Vuoden 2014…
Suomen tietokirjailijat ry: Tietokirjailijat tukee apurahoilla yli sataa teosta
Suomen tietokirjailijat ry:n kevään apurahat 2014 jaettiin 124 hakijalle. Myönnettyjen apurahojen yhteissumma on 497 500 euroa. Hallitus teki päätöksen apurahan saajista kokouksessaan 5. kesäkuuta. Puolivuotinen apuraha myönnettiin 36 tietokirjailijalle. Esikoistietokirjan…
Leevi Haapala professoriksi Kuvataideakatemiaan
Valokuvaaja: Petri Summanen Taideyliopiston Kuvataideakatemian Praxis – taiteen ja esittämiskäytäntöjen maisteriohjelman professoriksi on nimitetty FT Leevi Haapala. Kaksivuotinen kausi alkaa elokuun alussa. Leevi Haapala (s. 1972) on kuraattori ja nykytaiteen…
AL JARREAUN HELSINGIN KONSERTTI PERUUNTUU
Jazzlegenda Al Jarreaun heinäkuun 1. päivälle suunniteltu konsertti Musiikkitalossa, Helsingissä, peruuntuu artistin kiertuesuunnitelmien muutosten vuoksi. Korvaavaa konserttipäivää ei saatu valitettavasti sopimaan kalentereihin, mutta Jarreau odottaa pääsevänsä takaisin Suomeen jossain vaiheessa…
Lappeenrannan kaupunginorkesteri matkaa elokuussa konserttivierailulle Unkarin Tokajiin
Lappeenrannan kaupunginorkesteri esiintyy elokuussa Unkarin Tokajissa Zemplenin musiikkifestivaaleilla 10.-11.8.2014 Zemplenin musiikkifestivaali tuottaa ja kustantaa orkesterin Saimaa Sinfoniettana Itä-Unkarissa sijaitsevan klassisen musiikin festivaalin yhdeksi päävieraista. Orkesteri esittää taiteellisen johtajansa kapellimestari Tibor…
Lapset juhlivat ensi kertaa Naantalin musiikkijuhlilla
Naantalin Musiikkijuhlien juhlavuoden uutuutena järjestämme ensimmäistä kertaa Naantalin Lasten Musiikkijuhlat. Kesäinen musiikillinen ja monitaiteellinen tapahtuma yhdistää klassista musiikkia, taidetta, pelejä ja laulua tuottaen iloa ja riemua niin lapsille kuin vanhemmillekin.…
TURUN TAIDEYHDISTYS JAKOI APURAHOJA TYÖRYHMÄLLE ANTTI JUSSILA & JARI KALLIO, SIRKKU KETOLALLE JA ERKKI NAMPAJÄRVELLE
Konstföreningen i Åbo – Turun Taideyhdistys ry on jakanut apurahoja turkulaisille kuvataiteilijoille. Turun Taideyhdistys myönsi Magnus ja Ellen Dahlströmin rahastosta 5 000 euroa työryhmälle Antti Jussila & Jari Kallio ja…
LuostoClassic – luonnollisesti klassista jo 12. kerran!
LuostoClassic on rajoja rikkova klassisen musiikin tapahtuma, jossa taide-elämykset tuodaan keskelle lumoavaa Lapin tunturiluontoa. Elokuussa 2014 tunturi täyttyy jälleen klassisista sävelistä. Tänä vuonna LuostoClassicin konserttiohjelma painottuu erityisesti klassiseen kamarimusiikkiin. Tapahtuman…
Outokummun ruostumaton teräs ikuistaa Stefan Lindforsin Symbiosis-veistoksen
Outokumpu on lahjoittanut materiaalin eilen Turussa paljastettuun Stefan Lindforsin Symbiosis-veistokseen. Symbiosis on Lindforsin lahjoitus Saaristomeren hyväksi, ja sillä kerätään varoja herkän merialueen suojeluun. Yritykset, yhteisöt ja yksityishenkilöt voivat ostaa Symbiosiksen…