Arja Saijonmaa konsertoimaan Suomeen marraskuussa!
Suomalaisten ikisuosikki Arja Saijonmaa nähdään konserttilavoilla Suomessa marraskuussa. Saijonmaa konsertoi Yllätysten ilta –teemalla Helsingissä Savoy-teatterissa 13.11. ja Hyvinkäällä Hyvinkääsalissa 20.11. Liput maksavat 32 euroa, ja ne ovat jo myynnissä lippukaupoissa.…
CHEEK MAAILMANTÄHTIÄ VETOVOIMAISEMPI ESIINTYJÄ SUMMER UPISSA 2014
Lähes 80% festivaalikävijöistä Lahden ulkopuolelta. Suomen suurin urbaanin musiikin festivaali Summer Up on julkaissut vuosittaisen kävijätutkimuksensa tulokset. Tutkimus toteutettiin strukturoituna lomakekyselynä ja siihen osallistui 1102 vastaajaa. Tulokset osoittavat festivaalin olevan…
Jorma Hynninen ja Kalevi Kiviniemi Johanneksen kirkossa syyskuussa!
Johanneksen kirkossa Helsingissä nähdään 17. syyskuuta harvinainen yhteisesiintyminen, joka kokoaa samaan konserttiin neljä klassisen musiikin huipputaiteilijaamme. Konsertissa esiintyvät oopperalaulajat Jorma Hynninen ja Jari Parviainen sekä urkutaiteilija Kalevi Kiviniemi ja harpputaiteilija…
Bonnier Rights Finland aloittaa
Suomen Bonnier-kustantamojen yhteinen kirjallisuuden ulkomaanoikeuksien myyntiagentuuri Bonnier Rights Finland aloittaa toimintansa 1.9. Bonnier Rights Finland edustaa valikoitujen suomalaisten kirjailijoiden ulkomaisia kustannusoikeuksia. Yksikön asiantuntijatiimin maailmanlaajuiset kontaktit, yhteistyö Ruotsin Bonnier Rights -agentuurin…
Irina julkaisee levyllisen kotimaisia covereita täysin uusin sovituksin – Albumi “Mikä mahtaa olla in” julkaistaan 10.10.
IRINA ESITTÄÄ KOTIMAISIA KAPPALEITA TÄYSIN UUDESSA VALOSSA ”MIKÄ MAHTAA OLLA IN” COVER-ALBUMI JULKAISTAAN 10. LOKAKUUTA Ensimmäiset singlet ”Bum, Bum, Bum” feat. Aki Tykki ja ”Vapaus on suuri vankila” julkaistaan perjantaina…
SARJAKUVA VALTAA LASIPALATSIN AUKION TULEVANA VIIKONLOPPUNA
Pohjoismaiden suurin sarjakuvatapahtuma Helsingin sarjakuvafestivaalit täyttää Lasipalatsin aukion 5.-7.9.2014. Yleisölle avoimessa ilmaistapahtumassa nähdään kansainvälisiä sarjakuvasuuruuksia ja kotimaisia tekijöitä näyttelyiden, ohjelman ja myyntialueen voimin. Festivaalin vuoden 2014 pääteemoina ovat sateenkaarisarjakuva ja…
Finnkino: Helsingin Maximin syksyn ooppera- ja balettiesitykset siirtyvät Kinopalatsiin
Finnkino Maxim -elokuvateatterin kiinteistössä tapahtuneen vesivahingon kuivaus- ja korjaustyön valmistuminen viivästyy. Sen vuoksi kaikki syyskauden 2014 ooppera- ja balettiesitykset siirtyvät Maximista Kinopalatsiin. Maximista jo paikkansa hankkineille asiakkaille pyritään osoittamaan mahdollisimman…
Nimityksiä Nordic Cinema Groupissa: Lars Nilsson talousjohtajaksi ja Jonas Burvall viestintäjohtajaksi
Nordic Cinema Group on vahvistanut johtoryhmäänsä ja nimittänyt Lars Nilssonin talousjohtajaksi ja Jonas Burvallin uudeksi viestintäjohtajaksi. Nilssonilla (s. 1957) on yli 35 vuoden kokemus talousjohtajan ja Business Controllerin tehtävistä. Burvallilla…
MORRISSEY KONSERTOI FINLANDIA-TALOSSA MARRASKUUSSA
Yksi brittiläisen popmusiikin ikoneista, runollisista ja provokatiivisista sanoituksistaan tunnettu Morrissey saapuu konsertoimaan Helsinkiin. Kesällä uuden albuminsa ”World Peace Is None Of Your Business” julkaissut Morrissey esiintyy Finlandia-talossa lauantaina 15. marraskuuta.…
Finlandersin 30 v. juhlakiertueen juontaa Heikki Hilander
Finlanders 30 v. juhlakiertueen juontaa Heikki Hilander. Vuonna 1984 perustettu Finlanders viettää 30-v. juhlaansa konserttikiertueella lokakuussa. Pitkän linjan tanssiorkesteri lupaa tarjota juhlakiertueellaan tuotantonsa parhaita paloja vuosien varrelta, juhlavuoden albumin lauluja…
Stoan Kuukauden kirjavieras -sarjassa Pelo, Farah, Kähkönen ja Itkonen
Suosittu Stoan Kuukauden kirjavieras -sarja jatkuu syyskaudella neljän mielenkiintoisen kirjailijavieraan voimin. Kirjailijoita haastattelee toimittaja Raisa Rauhamaa. Sarjan aloittaa maanantaina 1.9. itähelsinkiläinen kirjailija Riikka Pelo. Hänen esikoisromaaninsa Taivaankantaja ilmestyi vuonna 2006.…
Liisa Riekki Kansallisoopperan viestintäjohtajaksi
Liisa Riekki on nimitetty Suomen Kansallisoopperan viestintäjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään syksyllä myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. Viestintäjohtaja vastaa kokonaisvaltaisesti Kansallisoopperan viestinnästä, myynnistä ja markkinoinnista. Hänen tehtäviinsä kuuluvat myös yritysyhteistyön, yleisötyön ja yhteiskuntavastuun…
:VIDEO: SLIPKNOT JULKAISEE ODOTETUN UUDEN ALBUMIN: .5: THE GRAY CHAPTER kaupoissa 17. lokakuuta
Raskaan rockin kiistattomiin edelläkävijöihin kuuluva Slipknot julkaisee viidennen studioalbuminsa 17. lokakuuta. Grammy-palkitun bändin albumi kantaa nimeä “.5: The Gray Chapter”. Slipknotin edellinen studioalbumi ”All Hope Is Gone” oli maailmanlaajuinen menestys.…
Kristiina Ilmosen tohtorintutkinnossa soivat vanhakantaiset puhaltimet
Kansanmuusikko Kristiina Ilmonen perehtyi tohtorintutkinnossaan Suomen ja lähiseutujen paimenmusiikkiin ja sävelsi uutta musiikkia paimensoiton inspiroimana. Tohtorintutkinto ”Musiikkia vanhoilta ja uusilta laitumilta” tarkastetaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa 6.9.2014. Ilmosen taiteilijakoulutuksesta valmistuva tohtorintutkinto koostuu…
Haloo Helsinki! julkaisi Kiitos ei ole kirosana-albumin kannen sekä syksyn kiertueensa
HALOO HELSINKI! JULKAISI SYKSYN KIERTUEENSA Luvassa yhtyeen uran ensimmäinen konserttisalikiertue Viides albumi Kiitos ei ole kirosana ilmestyy 3. lokakuuta Yksi tämän hetken suosituimmista suomirockyhtyeistä Haloo Helsinki! julkaisi tänään syksyn kiertueensa.…