Kajaanin Runoviikko: Vuoden 2015 Suven runoilija on Pentti Saaritsa
Kajaanin runoviikko julkistaa ensi kesän Suven runoilijan Helsingin Kirjamessuilla. Vuoden 2015 Suven runoilija on Pentti Saaritsa (s.1941), jonka esikoisteoksen ilmestymisestä tulee kuluneeksi 50 vuotta. Kirjayhtymän kustantaman esikoisteoksen nimi on Pakenevat…
Inkisestä Prahan sinfoniaorkesterin pääkapellimestari
Suomalainen Pietari Inkinen on nimitetty Prahan sinfoniaorkesterin pääkapellimestariksi. Inkinen aloittaa tehtävässä syyskuussa 2015. Pesti kirjoitettiin kolmivuotiseksi. Inkisen, 34, on määrä muun muassa johtaa tshekkiläistä sinfoniaorkesteria laajoilla ulkomaankiertueilla. Uusi pääkapellimestari aikoo…
Lippupalvelu: Suomalaiset käyvät konserteissa ja teatterissa – Lippuihin jopa yli 150 euroa vuodessa
Suomalaiset ovat innokkaita konserteissa kävijöitä. GMI Interactiven paneelilla toteutettuun online-tutkimukseen vastanneista 76 prosenttia oli käynyt konsertissa ainakin kerran viimeksi kuluneen vuoden aikana. Seuraavaksi suositumpia olivat teatteriesitykset ja perhekohteet. Suurin osa…
:KUUNTELE BIISI: PUHURILTA KOLMAS SINKKU ”ETSINTÄKUULUTUS” – ALBUMI ENNEN JOULUA
Puhuri julkaisi 22.10.2014 syksyisen uutuussinglensä “Etsintäkuulutus”. Biisi on haikea mutta toiveikas kertomus hänestä, jonka eteen oli valmis antamaan kaikkensa. Etsintäkuulutus on kolmas single Puhurin tulevalta debyyttilevyltä Trimmattu, kammattu, vimmattu, jonka…
:VIDEO: Suomalaisdokumentille tunnustus Prix Europa -festivaalilla
Suomalainen dokumenttielokuva Kasvot Syyrian sodalle on voittanut parhaan ajankohtaisdokumentin palkinnon Prix Europa -festivaaleilla Berliinissä. Dokumentin ovat ohjanneet Ari Lehikoinen ja Vesa Toijonen. Syyrian sodan kärsimyksistä kertovan dokumentin kuvauksesta vastaavat Ivar…
Näyttelijäliitto: Lausunto tekijänoikeuslakiluonnoksen pykälien 25 ja 47 muuttamisesta
Opetus- ja kulttuuriministeriölle Lausunto koskien luonnosta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi tekijänoikeuslain 25 § ja 47 §:n muuttamisesta Näyttelijäliitto kannattaa luonnosta hallituksen esitykseksi, jonka mukaisesti tekijänoikeuslakiin palautetaan Bernin sopimuksen ja EU-direktiivien…
SUOMEN MUUSIKKOJEN LIITON TUNNUSTUSPALKINTO 2014 JUSSI FREDRIKSSONILLE JA TIMO PULAKALLE
Jussi Fredriksson. Kuva: Tero Ahonen. Suomen Muusikkojen Liitto ry:n vuoden 2014 tunnustuspalkinto on myönnetty jazzmuusikko Jussi Fredrikssonille ja orkesterimuusikko Timo Pulakalle. Fredriksson ja Pulakka tunnetaan muusikkoina, jotka ovat aina tehneet…
Irina Krohn ilahtui valtionvarainministeri Rinteen valmiudesta luopua elokuvatuen verotuksesta
Eduskunnan kyselytunnilla 23. lokakuuta valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.) vastasi kansanedustaja Jari Myllykosken (vas.) esittämään kysymykseen siitä onko elokuvatuotantoyhtiöiden verovapauden poiston tuottama verotulojen kertymä arvioitu oikein ja onko välilliset kansantaloudelliset vaikutukset…
ONE DIRECTION ENSIMMÄISTÄ KERTAA SUOMEEN
Konsertti Olympiastadionilla 27. kesäkuuta Maailman suosituimpien yhtyeiden ykköspaikkaa hallussaan pitävä One Direction saadaan vihdoin ensimmäiselle Suomen keikalleen. Hartaasti odotettu konsertti toteutuu Helsingissä Olympiastadionilla lauantaina 27. kesäkuuta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy Pyhäinpäivä-lauantaina…
Rääkkylä Folk sai uuden puheenjohtajan
Satu Pennanen valittiin Rääkkylä Folk ry:n uudeksi puheenjohtajaksi 22.10.2014 pidetyssä syyskokouksessa. Kihaus Folk -festivaalin järjestämisestä vastaavaa yhdistystä neljän vuoden ajan luotsannut puheenjohtaja Jutta Anttonen ei enää asettunut ehdolle. – Neljän…
Turun kaupungin uudeksi kirjastopalvelujohtajaksi Aart de Heer
Aart de Heer aloittaa työnsä Turun kirjastopalvelujohtajana ensi vuoden alussa. Kuvaaja: Ida de Heer. Turun kulttuurilautakunta päätti ottaa 22.10. kokouksessaan Turun kaupungin kirjastopalvelujohtajan virkaan 1.1.2015 alkaen turkulaisen valtiotieteiden tohtorin Aart…
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu julkaisee ensimmäisen suomenkielisen oppikirjan tanssintutkimuksesta
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Esittävien taiteiden tutkimuskeskuksen Nivel -julkaisusarjassa on ilmestynyt uusi tanssintutkimuksen oppikirja. Tanssiva tutkimus: Tanssintutkimuksen menetelmiä ja lähestymistapoja on ensimmäinen suomenkielinen teos tanssintutkimuksen menetelmistä ja tutkimisen käytänteistä. Kirja on opas…
Musiikkilegenda Neil Young julkaisee uuden albumin
Storytone -albumi kaupoissa 31. lokakuuta Neil Young julkaisee yhdeksännen studioalbuminsa 31. lokakuuta. ”Storytone” nimeä kantava albumi sisältää 10 uutta sävellystä. Livenä äänitetyllä albumilla esiintyy 92-henkinen orkesteri, kuoro sekä Neil Young…
Tallinnan Kamariorkesteri konsertoi Jaakko Kuusiston johdolla Helsingissä
Johanneksen kirkossa kuullaan sunnuntai-iltana huippuluokan orkesteria ja solisteja kun Tallinnan kamariorkesteri saapuu konsertoimaan 26.10. klo 18. Konsertin johtaa viulisti-kapellimestari Jaakko Kuusisto ja solisteina toimivat Kuusiston lisäksi viulistipariskunta Minna Pensola ja…
Suositut Vain elämää -albumit julkaistaan 7.11.2014
Vain elämää -ohjelman tiimoilta julkaistaan kaksi albumia 7.11.2014 Vain elämää -konsertti järjestetään 27.12. Hartwall Arenalla Kolmannen Vain elämää -kauden kappaleet julkaistaan kahdella eri albumilla, Vain Elämää Ilta ja Vain Elämää…