TAPAKOULUTTAJA ja toimittaja Kaarina Suonperä on kuollut 81-vuotiaana.
Hilkka Kaarina Suonperä omaa sukua Maaranen oli Helsingissä vuonna 1941 syntynyt suomalainen tapakouluttaja, tiedottaja ja toimittaja, joka esiintyi tiedotusvälineissä arvioimassa julkisuuden henkilöiden pukeutumista ja tyyliä ja antamassa neuvoja myös tavallisille ihmisille Hän vieraili myös kouluissa kertomassa hyvästä käytöksestä ja ruokailutavoista.Suonperä tunnettiin myös mieltymyksestään siniseen väriin ja teitittelyyn.
Kaarina Suonperä esiintyi jo 1960-luvulla televisiossa muun muassa Niilo Tarvajärven kanssa, Mainos-TV:n kuuluttajana ja useiden tietokilpailujen juontajana. Radiossa Suonperä juonsi pitkään puhelintoivekonsertteja Raimo Lintuniemen kanssa. 1970- ja 1980-luvulla Suonperä toimi Saab-autojen tiedotus- ja suhdetoimintatehtävissä. Sen jälkeen hän hoiti lehdistösuhteita muun muassa Savonlinnan oopperajuhlilla ja Pori Jazzissa.
Suonperä toimi useissa eri hallitus-ja luottamustehtävissä muun muassa Amiedun johtokunnan jäsenenä, Tiedekeskus Heurekan hallituksen jäsenenä, Suomi-Yhtiöiden edustajiston jäsenenä, HOK-Elannon edustajiston jäsenenä ja Tapaseuran puheenjohtajana.
Suonperä oli koulutukseltaan mainoshoitaja.Tasavallan presidentti myönsi vuonna 2015 Suonperälle kamarineuvoksen arvonimen. Hänelle on myös myönnetty Ammatillisen aikuiskoulutuksen kultainen ansioristi 18. joulukuuta 2007. Hän toimi Vantaan kokoomuslaisena kaupunginvaltuutettuna ja kaupunginhallituksen jäsenenä useita kausia, mutta jäi valitsematta uudelleen vuoden 2012 kunnallisvaaleissa.
Suonperän puoliso oli liikuntaneuvos Pentti Katainen. Suonperä oli 1970-luvun alkuvuosina naimisissa eversti Teppo J. Suonperän kanssa tämän väkivaltaiseen kuolemaan 1973 saakka.
Kiinnostuksensa tapakulttuuriin Suonperä sanoi saaneensa lapsena auttaessaan helsinkiläisessä hotelli Klaus Kurjessa emännöinyttä äitiään pöytäkattausten teossa. Asuessaan varuskunnassa upseerimiehensä kanssa hän oppi puolustusvoimien tapakulttuuria sotilasarvoineen ja tervehtimistapoineen.