Koko kansan taiteilija Vesa-Matti Loiri on kuollut keskiviikkona 77-vuotiaana.
Loiri kuoli pitkäaikaiseen sairauteen keskiviikkona 10. elokuuta. Kuoleman vahvisti Loirin pitkäaikainen ystävä ja manageri Pete Eklund.
Vesa-Matti ”Vesku” Loiri oli vuonna 1945 helsingissä syntynyt suomalainen näyttelijä, koomikko, laulaja ja muusikko. Häntä pidetään yhtenä Suomen laaja-alaisimmista viihdetaiteilijoista.
Loiri on näytellyt sekä teatterissa, elokuvissa että televisiossa. Hän on esittänyt vakavia rooleja muun muassa teatterissa Arvo Salon Lapualaisoopperassa ja Kalle Holmbergin ohjaamassa Seitsemässä veljeksessä sekä elokuvissa Mikko Niskasen Pojissa, Esko Favénin ja Tarja Laineen Rakastuneessa rammassa ja Jaakko Pakkasvirran Pedon merkissä. Koomikkona hän on tunnettu Spede Pasasen kanssa tehdyistä televisio-ohjelmista ja elokuvista, etenkin Uuno Turhapuron esittäjänä. Muita hänen suosittuja komediahahmojaan ovat mm. Nasse-setä, Jean-Pierre Kusela ja Tyyne.
Laulajana Loiri on saanut suosiota etenkin Eino Leinon runoihin sävellettyjen laulujen tulkitsijana. Hän on levyttänyt myös suomalaisia iskelmiä, kuten Reino Helismaan ja Juha Vainion tuotantoa, ja vuosina 2006–2008 hän julkaisi Lappi-trilogian, joka sisältää vanhoja suomalaisia pop- ja rock-kappaleita akustisina sovituksina. Levyjen nimet ovat Ivalo, Inari ja Kasari.
Vuonna 2014 Loiri esiintyi Vain elämää -televisiosarjan kolmannella kaudella.
Loiri kävi Suomen teatterikoulun vuosina 1963–1966. Hän on näytellyt sekä teatterissa, elokuvissa että televisiossa, ja hänen on sanottu luoneen uransa hyvin ristiriitaisista aineksista. Hän on tunnettu etenkin komediarooleistaan, vaikka on tehnyt paljon myös vakavampaa draamaa ja teatteria. Loiri on näytellyt yli 70 elokuvassa.
Teatterissa Loirin tärkeitä rooleja ovat olleet ”Jumalan valitsema kansanjohtaja” Kosola Arvo Salon Lapualaisoopperassa, Tuomas Kalle Holmbergin ohjaamassa Seitsemässä veljeksessä ja Nikolai Stavrogin Dostojevskin Riivaajissa. Loiri oli kiinnitettynä Helsingin kaupunginteatteriin vuosina 1966–1971 ja Turun kaupunginteatteriin 1973–1977. 1960-luvulla hän näytteli myös Yleisradion tv-teatterissa[5], ja myöhemmin hän esiintyi huomattavassa roolissa seppä Ilmarina tv-teatterin Kalevala-tulkinnassa nimeltä Rauta-aika (1982).
Ensimmäisen elokuvaroolinsa Loiri sai 17-vuotiaana Mikko Niskasen nuorisokuvauksessa Pojat (1962), mutta hänen varsinaisena läpimurtonaan on pidetty Niskasen ohjaamaa Lapualaismorsian-elokuvaa (1967). Hän on näytellyt vahvoja draamarooleja muun muassa elokuvissa Rakastunut rampa (1975), Pedon merkki (1981), Sokkotanssi (1999), Rumble (2002), Pahat pojat (2003) ja Tie pohjoiseen (2012).
Koomikkona Loiri tuli tunnetuksi 1960-luvun lopussa tv-sarjassa Jatkoaika. Syksyllä 1968 Jatkoaika järjesti ”epäviralliset kaatumisen SM-kilpailut”, joihin Loirikin osallistui, ja kaatuilusta tuli yksi hänen tavaramerkeistään. Loiri aloitti 1960-luvun lopulla pitkään jatkuneen yhteistyön Pertti ”Spede” Pasasen kanssa. Hän esiintyi Pasasen televisiosarjoissa, kuten Spede Show’ssa, sekä elokuvissa, joista ensimmäinen oli Noin 7 veljestä (1968). Vuosina 1988–1991 Loirilla oli oma televisiosarja Vesku Show, jonka hän myös käsikirjoitti ja jossa näyttelivät hänen lisäkseen Simo Salminen, Hannele Lauri, Eija Vilpas ja Juha Muje.
Kansansuosikiksi Loiri nousi esittämällään Uuno Turhapuro -hahmolla, joka syntyi Speden televisio-ohjelmissa ja nähtiin valkokankaalla ensimmäisen kerran elokuvassa Uuno Turhapuro 1973. Viimeinen Turhapuro-elokuva Uuno Turhapuro – This Is My Life tehtiin 2004, 31 vuotta myöhemmin. Loiri ei aluksi uskonut, että tv-sketseihin tehty hahmo toimisi myös pitkässä elokuvassa, mutta joutui pian muuttamaan mielensä. Turhapuro on Loirin komediahahmoista omaa luokkaansa jo pitkäikäisyytensä vuoksi. Muita tunnettuja hahmoja, jotka ovat esiintyneet sekä televisiossa että elokuvissa, ovat Nasse-setä, Jean-Pierre Kusela ja Tyyne.
Peter von Baghin mukaan Loirin komediahahmot vetoavat suoraan ”kansalliseen psyykeen”. Ne ovat samalla kertaa ronskeja ja hienovireisiä ja yhdistävät aikuisten ja lasten huumoria, mutta niiden pohjalla on aina Loirin perusvakavuus ja terävä huomiokyky. Uuno Turhapuron roolissa hän liukuu taiturimaisesti läpi koko asteikon ”normaalitilan” ja hulluuden välillä.
Näyttelemisen ohella Loiri on tehnyt myös muutaman ääniroolin. Vuonna 1993 Loiri teki debyyttinsä ääninäyttelijänä Disneyn animaatioelokuvassa Aladdin, jossa hän esitti Henkeä. Kyseisen elokuvan suomenkielinen ääniraita sai paljon tunnustusta, ja Disney palkitsi sen kaikkein parhaimpana Aladdinin dubbauksena. Loiri sai erityismaininnan “ainutlaatuisen omaperäisestä” roolisuorituksestaan. Vuonna 1996 hän ääninäytteli pääroolin elokuvassa Kaikenkarvainen Charlie. Elokuva oli tosin valmistunut jo vuonna 1989.
Laulajana Vesa-Matti Loiri tunnetaan suomalaisten iskelmien ja Eino Leinon runoihin sävellettyjen laulujen tulkitsijana.
Loiri soitti myös huilua, etenkin jazzia, ja hänen esikoisalbuminsa 4+20 (1971) oli lähes kokonaan instrumentaalilevy. Siinä on myös tulkinta Oskari Merikannon ”Itkevästä huilusta”. Loiri on esiintynyt Pori Jazzissa usein, ensimmäisen kerran vuonna 1974. Vuonna 1980 hän edusti Suomea Eurovision laulukilpailussa kappaleella ”Huilumies”, joka sai finaalissa kuusi pistettä ja jäi viimeiseksi. Kappale oli Aarno Ranisen nimenomaan Loirille tekemä.
Vesa-Matti Loiri vuonna 1980
Loiri levytti Eino Leinon runoihin perustuneita lauluja ensimmäisen kerran vuonna 1978 albumilla Eino Leino. Albumi on myynyt tuplaplatinaa, lähes 118 000 kappaletta. Hän on tehnyt yhteensä neljä albumia Leinon runoista, viimeisimpänä Päivän laskiessa vuodelta 2001. Lauluja sävelsivät Henrik Otto Donner ja melko tuntematon porvoolainen harrastajamuusikko Perttu Hietanen ja ne sovitti kitaristi Taisto Wesslin. Reino Helismaan sanoittamia lauluja hän on tulkinnut albumilla Vesku Helismaasta (1977) ja Juha Vainion sanoittamia lauluja kahdella Ystävän laulut -albumilla (2003 ja 2004). Vuonna 1998 hän teki kirkkolaulukiertueen, jonka avulla Suomen Punaiselle Ristille kerättiin yhteensä lähes 170 000 markkaa.
Vuosina 2006–2008 Loiri julkaisi Lappi-trilogian, joka sisältää vanhoja suomalaisia pop- ja rock-kappaleita akustisina sovituksina. Trilogian päätti syksyllä 2008 julkaistu Kasari, jonka Loiri sanoi olevan ”ehkä viimeinen levy”. Vuonna 2009 ilmestyi kuitenkin albumi Hyvää puuta, joka sisältää muun muassa J. Karjalaisen, Heikki Salon ja Jarkko Martikaisen Loiria varten tekemiä kappaleita. Vuonna 2010 ilmestyi Skarabee, jolle kappaleita ovat tehneet muun muassa Olavi Uusivirta, Timo Kiiskinen ja Tuure Kilpeläinen. Loiri esiintyi Seinäjoen Provinssirockissa kesäkuussa 2009 ja esitti tiivistunnelmaisella keikalla muun muassa Eppu Normaalin, Kolmannen Naisen ja Juice Leskisen kappaleita. Se oli hänen ensimmäinen esiintymisensä rockfestivaaleilla. Kesällä 2010 hän esiintyi Ruisrockissa.Kun Suomen jääkiekkomaajoukkue oli voittanut MM-kultaa toukokuussa 2011, pelaajat toivoivat Loirin esiintymään voitonjuhliinsa Helsingin Kauppatorille. Vuonna 2013 tasavallan presidentti Sauli Niinistö kutsui Loirin esiintymään itsenäisyyspäivänvastaanoton juhlakonserttiin 6.12.2013. Loiri kieltäytyi ensin, mutta ilmoitti myöhemmin esiintyvänsä juhlakonsertissa. Loiri esitti konsertissa kaksi kappaletta (Lapin kesä ja Nocturne), ja perui esiintymisensä takia Ouluun kaavaillun konserttinsa. Kaikkiaan Loirin albumeja on yli 30. Kaksitoista levyä on ylittänyt vähintään kultalevyrajan, ja yhteensä hänen albumeitaan on myyty yli 660 000 kappaletta. Hän on itse sanonut musiikin olevan viimeinen asia, josta hän olisi valmis luopumaan.
Urheilija
Loiri on käynyt Pohjois-Haagan yhteiskoulun. Urheilulajeista Loiri on harrastanut muun muassa nyrkkeilyä, jalkapalloa, käsipalloa, vesipalloa, jääkiekkoa, biljardia ja golfia. Vuonna 1969 hän kertoi harrastavansa palloilua ”jääkiekosta biljardiin.” Loiri pelasi joukkuelajeissa aina maalivahtina. SM-kultaa hän on saavuttanut vesipallossa ja käsipallossa. Lajeista hän on sanonut ottaneensa vakavimmin jalkapallon ja nyrkkeilyn. Hän luopui urheilu-urasta näyttelemisen takia.
Loiriin oli jo lapsena tehnyt suuren vaikutuksen jugoslavialaisen maalivahti Vladimir Bearan rangaistuspotkun torjunta Helsingin olympialaisten jalkapallon loppuottelussa Unkari–Jugoslavia, minkä jälkeen hän halusi vain maalivahdiksi. Hänen muita esikuviaan jalkapallossa olivat venäläinen Lev Jašin ja espanjalainen Ricardo Zamora. Loiri pelasi nuorena jalkapalloa Huopalahden Hurjissa ja Töölön Vesassa. 1960-luvun alussa hän nousi Töölön Vesan edustusjoukkueeseen kolmanneksi ylimmällä sarjatasolla, mutta joutui lopettamaan jalkapallouransa kesken aloittaessaan opinnot Teatterikorkeakoulussa.
Myöhemmin hän pelasi maalivahtina viihdetaiteilijoiden urheiluseura Zoomissa, josta HJK värväsi hänet marraskuussa 1971 varamaalivahdiksi. HJK:lla oli samaan aikaan loukkaantumishuolia maalivahtien kanssa. Seura oli tarkkaillut Loiria jo hänen pelatessaan Töölön Vesassa. HJK:n puuhamiehen Markku Peltoniemen mukaan Loirin pallovarmuus ja torjuntatekniikka eivät olleet samaa tasoa kuin SM-sarjan kärkivahdeilla, mutta hänen kimmoisuutensa teki vaikutuksen. Loiri pelasi HJK:ssa yhden kauden 1972. Hän pelasi kaudella ainakin heinäkuussa yhden ottelun verran Suomen Cupia ja osan näytösottelusta puolalaista Górnik Katowicea vastaan. HJK:n päävalmentaja Raimo Kauppinen kuvaili häntä vuonna 1972 hyväksi maalivahdiksi ja pelaajaksi, joka paneutuu tehtäväänsä ja ottaa hommansa aina tosissaan. Loiri on edustanut jalkapallourallaan myös Finnairin Palloilijoita. Peltoniemi ja myös Loiri itse on arvioinut, että hän olisi voinut kehittyä kansallisen huipputason maalivahdiksi, jos olisi keskittynyt vain jalkapalloon.
Vesipallossa Loiri voitti kolme suomenmestaruutta. Hän edusti Helsingfors Simsällskapia. Osaltaan Loiri hankittiin seuraan, jotta yleisöä olisi saatu enemmän katsomoihin. Vesipallopeleihin ei ollut aikaisemmin edes myyty pääsylippuja, mutta Loirin pelatessa Helsingfors Simsällskapin kotiottelut Helsingin urheilutalolla olivat loppuunmyytyjä. Loiri menestyi vesipallomaalivahtina hyvin varsinkin HSS:n kotiotteluissa. Käsipallossa Loiri voitti yhden suomenmestaruuden. Hän edusti Sjundeå Idrottsföreningiä. Käsipalloon hänet houkutteli Totte Nikander, entinen käsipallomaajoukkueen valmentaja. Jääkiekossa Loiri pelasi Helsingin Jokereiden kakkosjoukkueessa Kodin Kynttilöissä kolmanneksi ylimmällä sarjatasolla sekä Turun vuosinaan Kiekko-67:ssa, joka niihin aikoihin pelasi sekä Suomen Sarjaa (SM-tasosta seuraava), että II- ja III-divisioonaa. Myös näissä lajeissa hän pelasi aina maalivahtina.
Nyrkkeily kiehtoi Loiria jo nuorena ja hän harrasti poikanyrkkeilyä. Loiri otteli kolme ottelua 75-kiloisten avoimessa sarjassa vuosina 1969–1970, joista hän voitti kaksi. Vaikka Loiri olikin harrastanut nyrkkeilyä, hän osallistui näihin otteluihin lähes kylmiltään. Otteluissa olikin kysymys osaltaan julkisuustempusta katsomoiden täyttämiseksi, sillä yleisöä kiinnosti jo siinä vaiheessa julkkiksena tunnetun Loirin menestyminen nyrkkeilykehässä. Loiri on sanonut, että hänen rytmitajustaan oli apua nyrkkeilyssä, mutta näyttelijän ammatissa ei olisi ollut eduksi, jos silmät olisivat olleet jatkuvasti mustina. Loiri on myös lahjakas biljardin pelaaja, ja hän esittelee taitojaan muun muassa elokuvassa Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1984). Tosissaan hän pelasi vain kaisaa, joka oli biljardin ainoa kilpailumuoto Suomessa siihen aikaan. Hän ylsi SM-tuloksissa parhaimmillaan sijalle 14. Loiri on muun muassa toiminut Suomen Biljardiliiton puheenjohtajana vuosina (1993) 1994–1999 ja saanut liitolta hopeisen ansiomerkin vuonna 1989.
Golfissa Loirilla oli neljän vuoden ajan oma nimikkokilpailunsa, Vierumäellä pelattu Vesku Open. Laji oli hänelle vain harrastus ilman merkittäviä saavutuksia. Loiri tunnetaan myös innokkaana raviurheilun harrastajana, joka on omistanut ravihevosia jo 1980-luvulta lähtien. Hänen hevosiaan on muun muassa Suuren Suomalaisen Derbyn vuonna 2015 voittanut Fabrice Duo.
Palkintoja ja tunnustuksia
Peter von Bagh piti Loiria kiistattomasti yhtenä Suomen lahjakkaimmista ja vahvimmista näyttelijöistä. Vuonna 2005 hänet valittiin Aamulehden yleisöäänestyksessä Suomen kaikkien aikojen toiseksi parhaaksi näyttelijäksi.
Loiri on saanut uransa aikana lukuisia elokuva-, televisio- ja musiikkialan palkintoja. Tasavallan presidentti Martti Ahtisaari myönsi Loirille Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalin 6.12.1996. Jussi-palkinnon hän on saanut muun muassa roolista elokuvassa Pojat (1963), Rakastunut rampa (1976) ja Pedon merkki (1982), ja parhaan miespuolisen esiintyjän Telvis-palkinnon hän on saanut vuosina 1984, 1986 ja 1987. Betoni-Jussin Loiri pokkasi vuonna 1998.
Loiri on voittanut vuoden miessolistin Emma-palkinnon useammin kuin kukaan muu; yhteensä kolme kertaa vuosina 2003, 2006 ja 2007. Loiri sai myös erikois-Venlan vuonna 1989 ja Kultaisen Venlan erityisansioistaan televisioalalla vuonna 2011. Loiri on ainoa suomalainen, joka on voittanut sekä Venlan, Emman että Jussin.
Vuonna 1993 Loirille myönnettiin MTV:n kulttuuripalkinto.
Mika Kaurismäki on ohjannut Loirista dokumenttielokuvan Vesku, joka sai ensiesityksensä Ivalossa 20. elokuuta 2010. Esiintyjät dokumenttiin itse nimennyt Loiri on sanonut dokumentin koskettaneen häntä ja antoi Kaurismäen näkemykselle varauksettoman tunnustuksen. Loirista on julkaistu myös Petri Nevalaisen kirjoittama elämäkerta Saiskos pluvan, Vesa-Matti Loiri vuonna 2010. Loiri itse ei kuitenkaan ollut mukana kirjan tekemisessä eikä antanut sen pohjaksi haastatteluja saatikka hyväksynyt kirjoitettua vaan loukkaantui kirjailijalle luvattomasta elämäkerrasta.
Loirista ilmestyi syyskuussa 2019 Otavan kustantamana Jari Tervon kirjoittama elämäkertakirja Loiri.
Joulukuussa 2011 Loirille myönnettiin taiteen valtionpalkinto. Palkitsemisperusteluissa painotettiin Loirin kykyä olla sekä poikkeuksellisen suosittu koomikko että vahvojen draamaroolien tekijä. Perustelujen mukaan Loirin taiteilijanura edusti tinkimättömän taiteilijan näkemyksen mukaista etsimistä, kokeilua ja löytämistä.
Elokuussa 2013 HJK palkitsi Loirin Klubin kaikkien aikojen värikkäimpänä maalivahtina.
Loirin terveys on horjunut 2000-luvulla. Hän sairastaa aikuistyypin diabetesta, verenpainetautia ja uniapneaa. Kesällä 2010 hän sai sairauskohtauksen ja oli kuolla aivojen hapenpuutteeseen. Kaksi vuotta myöhemmin Loirin uutisoitiin laihtuneen 30 kiloa ja olevan hyvässä kunnossa parin edellisvuoden takaiseen tilanteeseen nähden. Syksyllä 2014 Loiri kertoi käyneensä vatsalaukun ohitusleikkauksessa, minkä seurauksena hänen painonsa on pudonnut kaikkiaan noin 70 kiloa. Hän on nyttemmin saanut myös diabeteksensa hallintaan eikä enää tarvitse insuliinipistoksia. Loiri on kuitenkin kertonut, että diabetes ehti vaurioittaa hänen jalkojensa hermoratoja, minkä seurauksena hänen liikkumisensa on vaikeutunut huomattavasti. Viime vuosina Loiri on myös joutunut luopumaan huilunsoitosta, sillä diabeteksen aiheuttamien hermoratavaurioiden seurauksena myös hänen vasemmanpuoleisen pikkusormensa motoriikka on heikentynyt.
Loiri on innokas Lapin-kävijä ja hän on viettänyt vuosikymmenet kesiä mökillään Ivalossa. Hänen Lappi-trilogiansa äänitettiin Ivalossa ja myös hänestä kertova elokuva Vesku sai ensi-iltansa siellä. Elokuvassa Loiria on kuvattu sekä mökillä että kalastamassa Inarinjärvellä.