– Esko Raipia kuoli nopeasti edenneeseen sairauteen maanantai-iltana läheistensä läsnä ollessa.

Teatterin ja kulttuurin moniosaaja, viime vuonna presidentti Sauli Niinistöltä teatterineuvoksen arvonimen saanut Esko Raipia kuoli eilen illalla 21.11.2022 Hatanpään sairaalassa, Tampereella.

Esko Juhani Raipia (s.24.6.1946 Ikaalisissa) oli näyttelijä, teatterinjohtaja, tuottaja ja teatteripedagogi, joka teki ansiokasta ja monin tavoin uraauurtavaa työtä teatteritaiteen hyväksi maassamme. Esko Raipian ura niin ammattiteattereissa, televisiossa kuin muilla esittävän taiteen estradeilla oli mittava.

Suuri yleisö oppi tuntemaan hänet lukuisista tv-rooleistaan kuten Metsoloiden pankinjohtaja Jaakko Järvenheimona. Lapsille hän oli Sirkuspelle Hermannin sirkustirehtööri Juuso.

Poikkeuksellisen Esko Raipian urasta teki se, että hän perusti yhdessä teatteriohjaaja Tapio Parkkisen kanssa kaksi ammattiteatteria; vuonna 1985 maamme ensimmäisen lasten ja nuorten teatterin Teatteri 2000:n ja vuonna 1991 yksityisenä toimijana aloittaneen, sittemmin säätiöksi ja valtionosuusteatteriksi kehittyneen Tampereen Komediateatterin, jonka projektijohtajana ja hallituksessa hän toimi vielä eläkepäivinäänkin. Perustamissaan teattereissa ja oppilaitoksessaan Suomen Teatteriopistossa sekä sadoissa tuotannoissa Esko Raipia loi työpaikkoja ja satoja ellei tuhansia työtilaisuuksia maamme ammattinäyttelijöille ja muille teatteriproduktioissa työskenteleville alan ammattilaisille.

Vuonna 1994 Esko Raipia perusti Suomen Teatteriopiston (aluksi nimellä Tampereen Komediateatterin oppilaskoulu), joka on näyttelijän ammattiin ohjaavaa taiteen perusopetusta teatteritaiteessa sekä musiikkiteatteripainotteista näyttelijätyön peruskoulutusta antava toisen asteen oppilaitos. Lisäksi oppilaitos antaa opetusta näyttämötaiteen eri ikäisille harrastajille lapsista aikuisiin.

Esko Raipia oli Tampereen Teatterimuseo ry:n perustajia. Museon ensimmäinen näyttely oli keväällä 2019 Museokeskus Vapriikissa. Tällä hetkellä museota kehitetään digitaalisesti internetin kautta toimivaksi.

Esko Raipia nautti suurta luottamusta ja arvostusta maamme teatterintekijöiden keskuudessa. Hänet tunnettiin innostavana, innovatiivisena, periksi antamattomana ja hyväsydämisenä kollegana ja johtajana. Lisäksi hänet tunnettiin avokätisestä humanitäärisestä työstään erityisesti syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten sekä vähäosaisten lähimmäisten hyväksi.

Eskoa jäävät kaipaamaan Tampereen Komediateatterin teatterinjohtajana toimiva poika Panu Raipia ja pitkään Komediateatterin ravintolatoimintaa pyörittänyt tytär Loretta Pietilä ja heidän perheensä.

Tampereen Komediateatterin ja Suomen Teatteriopiston koko henkilökunta tulee aina muistamaan ihmisläheisen ja ystävällisen isähahmon, joka tervehti iloisesti teatteriin saapuvaa yleisöä halki vuosikymmenten.

Esko Raipia haudataan Kalevankankaan hautausmaalle huhtikuun lopulla kuolleen vaimonsa Maija-Leenan viereen.