Saimaa lähtee ensimmäiselle klubirundilleen
Vuoden 2015 Emma Gaalassa vuoden tuottajaksi valitun Matti Mikkolan Saimaa-yhtye lähtee helmi-maaliskuussa klubikiertueelle. Pepe Willbergin Pepe ja Saimaa-menestyslevyn takaa löytyvä yhtye näyttää nyt todellisen voimansa omillaan, psykedeelisen ja maalailevan rytmimusan…
Sibafest keräsi 8 000 konserttikävijää Musiikkitaloon
Kuudetta kertaa järjestetty Taideyliopiston Sibelius-Akatemian festivaali Sibafest keräsi noin 8 000 kävijää Helsingin Musiikkitaloon ja lähialueiden kirkkoihin. Kahdeksan päivää ja 35 tapahtumaa sisältänyt, Sibelius-Akatemian toimintaa laajasti esitellyt festivaali järjestettiin 29.1.–6.2.2016.…
SUOMEN JOHTAVAN BLUESROCK-FESTIVAALIN OHJELMA JULKI!
* Blues&Rock, Tammisaari, 9.-10.7.2016 Tammisaaren idyllisissä maisemissa 9.-10.7.2016 järjestettävä Blues&Rock 2016 -tapahtuma hemmottelee yleisöään nimekkäällä kansainvälisellä artistirosterilla sekä laadukkaalla ja monipuolisella ruoka- sekä juomatarjonnalla. Merenrannalla sijaitseva, lämminhenkinen ja rento bluesrock-tapahtuma…
Kärtsy Hatakka julkaisee uransa ensimmäisen suomenkielisen albumin. Maunula-nimisen levyn on tuottanut Pave Maijanen.
PAVE MAIJASEN TUOTTAMA MAUNULA -ALBUMI PERUSTUU MAUNULASSA 1970-1980 –LUKUJEN TAITTEESSA VAIKUTTANEEN FLATUS-YTHYEEN BIISEIHIN Kansainvälisesti menestyneen rockyhtye Waltarin keulakuvana tutuksi tullut Kärtsy Hatakka julkaisee uransa ensimmäisen suomenkielisen albumin 18.3.2016. Pave Maijasen…
Weekend Festival varoittaa lippuhuijauksista – lippujen ennakkokysyntä suurempaa kuin koskaan aiemmin!
Helsingissä 5.-6. elokuuta järjestettävä Weekend Festival Weekend varoittaa lippuhuijauksista. Tapahtuman 8. helmikuuta alkavaan ennakkomyyntiin on jo rekisteröitynyt ennätysmäärä yleisöä. Järjestäjät pelkäävät ennennäkemättömän kysynnän johtavan lippuhuijauksiin sekä vahingossa tehtäviin virheisiin, kun…
Maj Karman seitsemän vuoden tauko on ohi - Uusi albumi Peltisydän julkaistiin tänään
Maj Karman seitsemän vuoden mittaiseksi venynyt levytystauko katkesi vihdoin tänään, kun yhtye julkaisi Peltisydän-nimeä kantavan yhdeksännen studioalbuminsa. Seitsemän vuotta on pitkä aika millä mittapuulla tahansa, mutta tämän päivän musiikkibisneksessä se…
Jukka Kuoppamäki kiertueelle maaliskuussa
Jukka Kuoppamäeltä on ilmestynyt vuonna 2009 kokoelma-albumi nimeltä Mies ja kitara – samaa nimeä kantaa nyt myös maaliskuinen kiertue. Saksan Kölnissä vakituisesti asuva Jukka Kuoppamäki lähtee kiertueelle yhdessä Laura Ruusumaan…
KAISANIEMEN MONSTERS OF ROCK -TAPAHTUMAN OHJELMISTO VALMIS
Opeth, Rival Sons ja Amorphis lämmittelevät Black Sabbathia Heinäkuussa Helsingin Kaisaniemen puistossa järjestettävän Monsters Of Rock -tapahtuman ohjelmisto on täydentynyt kahdella yhtyeellä ja artistikattaus on valmis. Jäähyväiskeikoillaan kiertävää metallilegenda Black…
SEINÄJOEN TANGOMARKKINOIDEN TANGOVUOSI 2016 ON AVATTU
Seinäjoen Tangomarkkinat avaa jälleen uuden, järjestyksessään 32:nnen, tapahtumavuotensa. Tapahtuma- ja tunnelmatäyteinen tangovuosi kantaa teemaa ”Liikuttava Tango”. Teema juhlistaa Seinäjoen Tangomarkkinoiden ja vuoden 2017 pohjoismaisten hiihtolajien maailmanmestaruuskisojen (Lahti 2017) yhteistyötä. Perinteiseen…
Helsinki saa uuden museon Senaatintorin kulmalle toukokuussa 2016: ensimmäisten näyttelyiden joukossa Museum of Broken Relationships
Helsingin kaupunginmuseo Senaatintorin suunnasta. Kuva: Marja Väänänen Helsingin kaupunginmuseo avaa 13.5.2016 uuden museon Senaatintorin kulmalla Torikortteleissa. Silloin nähdään ensi kertaa Suomessa kansainvälinen menestys Museum of Broken Relationships. Museo kutsuu helsinkiläiset…
RUISROCK JULKISTAA YLI 30 NIMEÄ ENSI KESÄN FESTIVAALEILLE
Mukana kansainvälisiä ja kotimaisia kärkiartisteja Turun Ruissalossa 8.-10.7. juhlittava Ruisrock julkistaa lisää ohjelmakattauksestaan. Mukana on yhteensä 32 kansainvälistä ja kotimaista kärkinimeä ja uutta lupausta. Festivaalin jenkkivahvistukseksi saapuu maailmanluokan räppäri-tuottajapari Macklemore…
Popkappaleiden vienti on lähes kymmenkertaistunut kymmenessä vuodessa
Popmusiikin teosviennissä on Suomessa otettu merkittäviä edistysaskelia viimeisten kymmenen vuoden aikana. Viime vuosina Euroopan, Aasian ja Yhdysvaltojen myynti- ja latauslistoille on noussut kappaleita, joiden kirjoittajissa, säveltäjissä tai tuottajissa on mukana…
Riihimäen Kesäkonsertit 35 vuotta: KESÄSSÄ SOIVAT TUTUT HUIPUT JA TULEVAISUUDEN TÄHDET
Riihimäen Kesäkonsertit -musiikkifestivaali soi tulevana kesänä jo 35. kerran. Luvassa on vaihteleva kattaus maailman huipulle jo nousseita ja sinne matkaavia suomalaistähtiä sooloesityksistä erilaisiin isompiin kokoonpanoihin. Tarjolla on niin perinteitä noudattavaa…
Weekend Festivalilla ennätyksellinen yli kolmen miljoonan artistikattaus – uusimpina julkistuksina Steve Aoki, DV&LM ja Knife Party!
Helsingissä 5.-6. elokuuta järjestettävä Weekend Festival tarjoaa yleisölleen ennennäkemättömän mittavan artistikattauksen. Uusimpina megatähtinä julkistetaan lukuisista listahiteistään tunnettu Yhdysvaltain suosituimpiin DJ-artisteihin lukeutuva Steve Aoki, kansainvälisen DJ Magazinen listauksen ykkössijaa pitävä belgialainen…
Ministeri Grahn-Laasonen avasi Elokuvavuoden 2016 Suomen elokuvasäätiössä
Elokuvavuoden avasi tällä kertaa opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) Puheessaan ministeri lupasi tuoda audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen hallituksen käsittelyyn Kotimainen elokuvavuosi avattiin tänään iltapäivällä perinteisin juhlallisuuksin Suomen elokuvasäätiön tilaisuudessa. Elokuvasäätiön…