ROOPE SALMINEN & KOIRAT JULKAISEE UUDEN SINGLEN: “SNADI” ON VÄHÄN ERILAINEN EROBIISI
Roope Salminen & Koirat ei lepää laakereillaan. Platinaa myynyt debyyttialbumiMadafakin levy julkaistiin maaliskuussa ja sen jälkeen bändi on ollut ahkerasti tien päällä. Tästä huolimatta yhtye on ehtinyt viettää aikaa myös…
Huippumuusikot kokoontuvat jälleen Kuhmoon
Yli 160 huippumuusikkoa eri puolilta maailmaa kokoontuu heinäkuussa Kuhmoon tarjoamaan yleisölle ainutlaatuisia kokemuksia kymmenissä konserteissa. Kainuulaisesta pikkukaupungista tulee jälleen kahden viikon ajaksi kansainvälinen kamarimusiikkikeskus, kun Kuhmon Kamarimusiikki käynnistyy sunnuntaina 10.…
Kaustinen Folk Music Festivalille yli 3,7 miljoonaa euroa tukea Veikkauksen tuotosta
Kuva: Juho Tastula Heinäkuussa järjestettävä Kaustinen Folk Music Festival on yksi eniten veikkausvoittovaroista hyötyvistä taide- ja kulttuuritapahtumista. Vuodesta 1968 järjestettyä musiikkitapahtumaa on tuettu 2000-luvulla yli 3,7 miljoonalla eurolla Veikkauksen tuotosta.…
Kaustinen Folk Music Festival: Siirtolaisteema näkyy Kaustisella – Festivaali tarjoaa puitteet myös tutkimukselle
Siirtolaisuus on teema, jota käsitellään Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla tänä vuonna monessa kokoonpanossa ja projektissa. Myös tutkimus rantautuu Kaustiselle – festivaali tarjoaa hyvän tilaisuuden tutkia viulupelimannien nuotinlukua. Siirtolaisuus koskettaa muun muassa Aallotar-duoa,…
Kuvataiteen päivää juhlitaan jälleen Raumalla sunnuntaina 10.7.
Suomen Kuvataiteen päivää juhlistetaan jälleen Raumalla ja naapurikunnissa. Suuren suosion saavuttanut kuvataidetapahtuma valtaa Rauman ja lähialueiden työhuoneet ja galleriat sunnuntaina 10.7. Suomen Kuvataiteen päivää juhlistetaan Raumalla tänä vuonna laajassa mittakaavassa:…
Kirjazz & Blues viikonloppuna: Kaksipäiväisen festarin lavalla Tuomari Nurmio & Folk Liisa, Iiro Rantala & Jukka Perko ja paljon muuta!
Kirjaslammen tanssilavalla Valkeakoskella tunnelmoidaan nyt viikonloppuna kaksi päivää upean musiikin tahdissa! Kirjazz & Blues -festivaali tarjoaa eturivin esiintyjiä ja rentoa ruokaa kauniissa ympäristössä Kirjaslammen rannalla. Tapahtuman järjestää voittoa tavoittelematon Työväen…
SANNI esiintyy Kuhmon kaupungin juhlavuoden nuorisokonsertissa
Kuhmon kaupungin järjestämässä konsertissa esiintyvä SANNI on tämän hetken suosituin naisartisti Suomessa. Nuori nainen säveltää ja sanoittaa itse biisinsä, joista isoimmiksi hiteiksi on nousseet debyyttisingle Prinsessoja ja astronautteja, Jos mä…
YLEISRADIO: Huippuartistit tuovat Juicen 2010-luvulle
Kuusi suomalaisartistia on päivittänyt Juice Leskisen legendaarisen Viidestoista yö -biisin. Uudesta versiosta syntyi myös video, joka julkaistaan Yle Areenassa ja YleX:llä maanantaina 4.7. osana Yle Areenan Juice-heinäkuuta. Viidestoista yö -artistit…
ISKELMÄ FESTIVAALI KOKOSI HIMOKSELLE YLEISÖÄ 34 000
(kuvaaja Julius Konttinen) Vuodesta 2009 saakka Jämsän Himoksella järjestetty Iskelmä Festivaali on kasvattanut vuosi vuodelta suosiotaan. Tänä iltana päättyvillä kahdeksansilla Iskelmä Festivaaleilla vieraili yleisöä yhteensä 34 000. Kolmipäiväisessä tapahtumassa esiintyi…
HS: Näyttelijä Kristiina Elstelä on kuollut
Pitkän linjan näyttelijä Kristiina Elstelä on kuollut. Elstelä menehtyi pitkän sairauden jälkeen sunnuntaina 73-vuoden iässä. Teatterisuvun tytär Elstelä aloitti uransa 18-vuotiaana isänsä Ossi Elstelän johtamassa revyyteatteri Punaisessa Myllyssä. Elstelä muistetaan…
Kaustinen on pelimannien ja kansantanssijoiden kohtauspaikka: Kansantanssin riemuvuosi näkyy Kaustisella
Viime vuosina Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla on satsattu kovasti myös kansantanssijoiden viihtyvyyteen, ja työ on tuottanut tulosta: juhlilla esiintyvien kansantanssiryhmien määrä kasvaa vuosi vuodelta. Tänä vuonna myös Kaustisella vietetään valtakunnallista Kansantanssin riemuvuotta,…
Tammisaaren Kesäkonsertit 4.7. elokuuta
Festivaalin taiteellinen johtaja Jukka-Pekka Saraste Kesäkonsertit houkuttelevat musiikin ystävät Tammisaareen Jo seitsemännentoista kerran Tammisaaren Kesäkonsertit toivottaa musiikin ystävät tervetulleiksi nauttimaan korkeatasoisista konserteista Tammisaaren kirkossa. Festivaali järjestetään tänä vuonna 4.-7. elokuuta.…
KALAJOEN JUHANNUKSESSA 20 000 KÄVIJÄÄ – POPEDA NOUSI LAUTEILLE!
Poikkeuksellisen lämpimässä säässä Suomen Rivieralla, Kalajoen Hiekkasärkilllä vietetty keskikesän suvijuhla Kalajoen Juhannus keräsi juhlijoita 20 000. Kolmen päivän bailurupeaman aloitti Stig ja meno kiihtyi kliimaksiin Mikael Gabrielin, SANNIn ja Pää-Äijien…
HIMOS JUHANNUKSESSA 36 000 JUHLIJAA – FESTIVAALI JÄRJESTETTIIN 18. KERRAN!
Kuvaaja Henri Juvonen Himos Juhannus on nyt täysi-ikäinen. 18. kerran järjestetty festivaali kokosi Himos Parkiin 36 000 juhlijaa. Auringonpaahteessa juhlittu tapahtuma on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä suvijuhlien suosituimmista viettopaikoista. Tapahtumassa esiintyivät…
Katso Tarja Turusen upouusi video
TARJA TURUNEN JULKAISEE ENSIMMÄISEN SINGLEN ELOKUUSSA ILMESTYVÄLTÄ THE SHADOW SELF –ALBUMILTAAN Gootti- ja sinfonisen metallin pioneeri Tarja Turunen julkaisee uuden ‘The Shdow Self’ -albumin 5.8.2016. Nyt levyn ensimmäisenä singlenä julkaistaan…