Maailman Suurin Imitaatioshow valtaa Hartwall Arenan perjantaina 25.11.2016!
Stars Show XXL on revyymäinen laulu- ja puheimitaatioshow, jossa näyttelijä Jarkko Tamminen imitoi ja parodioi yli 40 tunnettua tähteä. Lavalla nähdään sekä kotimaisia että ulkomaisia kasvoja musiikin, viihteen, urheilun ja…
Anthrax Helsinkiin maaliskuussa
Thrash-metallin suunnannäyttäjä Anthrax suuntaa alkuvuodesta laajamittaiselle Among The Kings -maailmakiertueelle, jolla päästään kuulemaan 30 vuotta täyttävä menestyslevy ”Among The Living” kokonaisuudessaan sekä muita klassikoita yhtyeen pitkän uran varrelta. Anthrax saapuu…
Kultainen Venla nähdään uudistuneena Yle TV2:ssa
Kuluneen vuoden parhaimmat televisio-ohjelmat ja niiden tekijät palkitaan Kultainen Venla -gaalassa. Uudistunut gaalalähetys esitetään suorana Yle TV2:ssa 13.1.2017. Kultainen Venla -gaalan juontaa stand up -koomikko, juontaja ja radiopersoona Ali Jahangiri.…
Täsmennyksiä Guggenheim Helsinki -museosta julkisuudessa esitettyihin näkemyksiin
Guggenheim Helsinki -museosta viime viikon torstaina julkistettu esitys on herättänyt julkisuudessa aktiivisen keskustelun lisäksi joitain epätäsmällisiä ja osin harhaanjohtavia tietoja. Jotta keskustelu esityksestä voi pohjautua faktoihin, antavat Guggenheim Helsingin Tukisäätiö…
Robbie Williams konsertoi Ratinan stadionilla elokuussa
Aikamme suosituimpiin poptähtiin lukeutuva Robbie Williams saapuu kesällä The Heavy Entertainment Show -kiertueensa tiimoilta Suomeen. Viime perjantaina uuden albuminsa julkaissut Robbie Williams konsertoi Tampereella, Ratinan stadionilla, torstaina 10. elokuuta. Kiertueen…
ARTTU WISKARILTA ODOTETTU UUSI ALBUMI ENSI VIIKOLLA!
Arttu Wiskarin neljäs albumi IV on vihdoin valmis. Muun muassa hitit Kahvimaito ja tällä hetkellä radioissakin tiuhaan soiva Kuningaslohi sisältävä levy on tunnelmaltaan yllättävän lähellä ensimmäistä, vuonna 2011 julkaistua menestyksekästä…
Lotta Wennäkosken teoksen kantaesitys juhlistaa satavuotiasta Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesteria
Photo Maarit Kytöharju. Satavuotisjuhlavuottaan viettävä Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesteri on tilannut teoksen säveltäjä Lotta Wennäkoskelta. Uusi sävellys Sedecim kantaesitetään Lahden Ristinkirkossa 18. marraskuuta ja se kuullaan myös Helsingin Musiikkitalossa 19. marraskuuta. Sibelius-Akatemian…
RSO: Michelle DeYoung laulaa solistina Mahlerin 3. sinfoniassa
Radion sinfoniaorkesteri esittää Gustav Mahlerin kolmannen sinfonian ylikapellimestari Hannu Linnun johdolla 11.11. Musiikkitalossa. Sinfonian solistina laulaa maailman arvostetuimpiin mezzosopraanoihin lukeutuva Michelle DeYoung. Solistin ja ison orkesterin lisäksi kolmanteen sinfoniaan tarvitaan…
Roope Salminen & Koirat -yhtyeen uusi single on Salmisen henkilökohtaisin biisi koskaan
”Sinulle mutsi” julkaistiin tänään Roope Salminen & Koirat julkaisi odotettua uutta materiaalia tänään. Edellinen single ”Snadi” julkaistiin heinäkuun alussa ja kappale nousi Spotifyn ykkössijalle ja striimasi platinaa. Tänään julkaistu uusi…
Kaupunki ja tukisäätiö esittävät uutta mallia Guggenheim-museon perustamiseksi
Helsingin kaupunginhallitus saa ensi maanantaina käsiteltäväkseen uuden ehdotuksen Guggenheim-museon perustamiseksi Helsinkiin. Ehdotusta on valmisteltu yhteistyössä Guggenheim Helsingin Tukisäätiön kanssa. Kaupungin puolelta valmistelua on johtanut sivistystoimen apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen. Uuden ehdotuksen…
ERININ ODOTETTU ALBUMI JULKAISTAAN ENSI VIIKOLLA!
Lisää esimakua levyltä saadaan tulevana perjantaina, kun uusi biisi Gangsta julkaistaan. Ihastuttava Erin tekee paluun, kun Seliseli-albumi julkaistaan ensi perjantaina 11. marraskuuta. Edellisen levyn julkaisusta on kulunut kolme vuotta, ja…
Näyttelijä Pentti Siimes on kuollut
Näyttelijä Pentti Siimes on kuollut. Hän kuoli torstai-iltana pitkän sairauden jälkeen, kertovat hänen omaisensa. Siimes oli kuollessaan 87-vuotias. Siimes teki pitkän uran teatterinäyttelijänä. Hän näytteli Kansallisteatterissa yli neljä vuosikymmentä. Siimes…
KAIJA KOON ODOTETTU ALBUMI JULKAISTAAN ENSI VIIKOLLA
Kaija Koon odotettu albumi Sinun naisesi julkaistaan ensi viikon perjantaina 4. marraskuuta. Jo nimi kuvastaa sitä, että Kaija haluaa omistautua kuulijoilleen. Suurin osa uuden albumin kappaleista syntyi HMC Publishingin biisileireillä,…
Laulajasuosikki Paul Young konsertoimaan Helsinkiin huhtikuussa!
Jo yli 30 vuotta maailman musiikkitaivaan huipulla kulkenut laulaja-lauluntekijä Paul Young saapuu konsertoimaan Helsinkiin huhtikuussa. Tämä monista listahiteistään tunnettu maailmantähti nähdään Finlandia-talossa, Helsingissä lauantaina 1. huhtikuuta. Liput Paul Youngin konserttiin…
Panu Porkka Suomalaisen Kirjakaupan johtoon
Otava-konsernin hallitus on nimittänyt Panu Porkan , 39, Suomalainen Kirjakauppa Oy:n toimitusjohtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi 18.1.2017 alkaen. Hän seuraa tehtävässä Timo Kopraa, joka siirtyi konsernissa Otavamedia Oy:n toimitusjohtajaksi kesäkuussa.…