UIT – Hakaniemen Musiikkiteatteri: Jukka Virtanen palaa Uuden Iloisen Teatterin käsikirjoitustiimiin
Uuden Iloisen Teatterin ensi kevään revyy ILOSOFIAN OPPITUNTI rakentuu opetussuunnitelman mukaisesti Hakaniemen ilo-opistolla. Käsikirjoitustiimi on vahvistunut entisestään alkuperäisen UIT:laisen, Jukka Virtasen, liityttyä mukaan. Jukka Virtanen kuuluu UIT:n perustajajäseniin. Hän on…
IIRO RANTALAN JOULUORATORIO-ÄÄNITE JULKAISTU
Jazzvirtuoosi Iiro Rantalan Cantores Minores -kuorolle vuonna 2011 säveltämän ja vuonna 2012 maailman kantaesityksen saaneen ‘Jouluoratorion’ äänite on nyt julkaistu Liverace Oy:n ja Cantores Minores -kuoron yhteistuotantona FUGA-levymerkillä. Fuga Oy…
Mustasch julkaisee uuden albumin tammikuussa, Suomeen keikoille helmikuussa
Ruotsalainen menestysyhtye Mustasch julkaisee uuden albumin Thank You For The Demon tammikuun 17. päivä. Esimakua tulevalta albumilta saadaan tänään digitaalisesti julkaistun singlen Feared and Hated muodossa, joka on jo lisätty…
Jysäri tulee taas kesällä – ysärimusiikin hehkua Himoksella “Set the World on Fire!”
Tulevan heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Himos hehkuu ysärimusiikin sykkeessä. Silloin Himos Parkissa pärähtää käyntiin Jysäri, Suomen kimaltavin ja neonvärisin festivaali. Parhaisiin ysäribileisiin on tulossa upea joukko kansainvälisiä 1990 -luvun tähtiartisteja. Tiedossa…
Virpi Pahkiselle Ruotsin kirkon kulttuuriapuraha
Tanssitaiteilija-koreografi Virpi Pahkinen Tanssitaiteilija-koreografi Virpi Pahkinen on saanut 100 000 kruunun kulttuuriapurahan Ruotsin kirkolta. Hän on yksi kuudesta stipendiaatista, jotka esiteltiin kirkolliskokouksessa tiistai-iltana. Virpi Pahkisen tanssiesitys ”Volti Subito” käsittelee vuorovaikutusta…
Kulttuuri on työvaltaista taloudellista toimintaa
Kulttuuri on perinteisesti ollut hyvin työvaltaista toimintaa. Kulttuurin toimialojen osuus koko kansantalouden työllisistä oli runsaat neljä prosenttia vuonna 2011. Tämä käy ilmi Tilastokeskuksen julkaisemasta Kulttuurin satelliittitilinpidosta. Kulttuurin työllisyysosuus on siten…
Puolustusvoimien Varusmies-elokuva palkittiin jälleen sotilaselokuvakilpailussa
Puolustusvoimien Varusmies-elokuva on voittanut ensimmäisen palkinnon Institutional Communication –sarjassa Italian Braccianossa 11.-17. marraskuuta järjestetyillä Defence Film Festivaaleilla. Festivaaleille osallistui 13 maata ja yhteensä 50 videota. Pääpalkinnon voitti Yhdysvaltojen elokuva ”2nd…
RUNO TULESSA ROTUAARINAUKIOLLA
Heli Slunga Kuvaaja: Qumma Art Runoilija Heli Slunga päättää taiteilijavuotensa Runotulilla Rotuaarinaukion lavalla perjantaina 22. marraskuuta kello 22-23. Lavalla nähdään Slunga & Kaaoskoneiston iltaisille ohikulkijoille suunnattu runoperformanssi, joulukliseitä hilpeästi rikkova…
Ministeri Arhinmäki jakoi musiikin, näyttämötaiteen ja tanssitaiteen valtionpalkinnot
Vuoden 2013 musiikin valtionpalkinnon sai Meidän festivaali. Näyttämötaiteen valtionpalkinnon vuonna 2013 saivat Rakveren Teatteri, Teatteri Telakka ja Teatteri Vanha Juko. Vuoden 2013 tanssitaiteen valtionpalkinto myönnettiin UrbanApa-tapahtumakonseptille. Palkinnot jakoi kulttuuri- ja…
Earl Sweatshirt Helsinkiin maaliskuussa
Maineikkaasta hip hop -kollektiivi Odd Futuresta tuttu Earl Sweatshirt saapuu keväällä soolokiertueensa tiimoilta Suomeen. Los Angelesin hip hop -kentän kiinnostavimpiin nuoriin kykyihin lukeutuva Earl Sweatshirt nousee lavalle Helsingin Nosturissa torstaina…
AVEK myönsi 240 000 euroa CreaDemo-tukea
CreaDemo on Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEKin jakama määräraha, jonka tavoitteena on vahvistaa luovan työn tekemisen edellytyksiä. Tämän syksyn haussa tukea myönnettiin 34 hankkeelle yhteensä 240 223 euroa. AVEK myönsi CreaDemo-tukea…
Valtakunnallista lukuhetkeä vietetään jälleen 23.11.2013
Valtakunnallista lukuhetkeä vietetään jälleen ensi lauantaina 23.11. kello 19.–19.15. WSOY:n kirjallisuussäätiö haluaa silloin haastaa kaikki suomalaiset lukemaan edes vartiksi. Lukuhetkeen voi ilmoittautua Facebookissa www.facebook.com/lukuhetki – Säätiön tarkoitus on edistää ja…
Cheek Helsingin Olympiastadionilla 23.8.2014!
Liput tulevat myyntiin maanantaina 25.11. klo 9 Lippupalvelussa. Suomen suosituin artisti Cheek tekee kotimaista musiikkihistoriaa esiintymällä Helsingin Olympiastadionilla. Superkonsertti järjestetään 23. elokuuta 2014. Suomessa ei ole koskaan aiemmin yksittäinen kotimainen…
Aerosmith Suomeen toukokuussa
Rockin kuolemattomat suuruudet saapuvat Helsinkiin kesän kynnyksellä, kun Steven Tyler tuo Aerosmithin esiintymään Hartwall Areenalle perjantaina 30. toukokuuta. Konsertti on osa Aerosmithin laajamittaista The Global Warming -maailmankiertuetta. Lipunmyynti konserttiin alkaa…
23. marraskuuta on virallinen 1D Day
23. MARRASKUUTA ON VIRALLINEN 1D DAY One Direction järjestää tämän viikon lauantaina 7 tuntia kestävän livestream-lähetyksen kaikille faneilleen Viralliset Watch Partyt järjestetään Helsingissä Kolmannen albuminsa ensi viikon maanantaina julkaiseva One…