Teoston BiisiPumppu tuo musiikin tekemisen ja musiikintekijät koulujen musiikkitunneille
OKM:ltä 40 000 euron avustus valtakunnalliselle kouluprojektille. Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 40 000 euron avustuksen Teoston käynnistämälle valtakunnalliselle kouluprojektille, jonka tavoitteena on saada musiikin luova tekeminen osaksi suomalaisten koulujen…
Hämeenlinna julistautuu Sibelius-pääkaupungiksi
Sibelius vuonna 1939 Hämeenlinna on merkittävä musiikki- ja kulttuurikaupunki. Korostaakseen vasta hyväksytyn kaupunkistrategian vision mukaisesti elinvoimaisen kulttuurikaupungin merkittävyyttä ja juhlistaakseen Hämeenlinnan 375-vuotista historiaa kaupunki on päättänyt julistautua maailman Sibelius-pääkaupungiksi teemalla…
Teoksen toimitusjohtajaksi Nina Paavolainen
Kustannusosakeyhtiö Teoksen uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty filosofian maisteri Nina Paavolainen. Hän aloittaa työssään 14.1.2014. ”Odotan innolla alkanutta kirjavuotta uudessa tehtävässäni. On upea mahdollisuus ja haaste päästä jatkamaan sitä hienoa työtä,…
Betoniyö kilpailee Göteborgin elokuvafestivaaleilla
Pirjo Honkasalon ohjaama Betoniyö on valittu Göteborgin elokuvafestivaalien pääkilpasarjaan. Elokuva kilpailee Pohjoismaiden suurimman elokuvafestivaalin pääpalkinnosta, Dragon Awardista, seitsemän muun pohjoismaisen elokuvan kanssa. Palkinto on miljoona kruunua eli noin 112 000…
Kaisa Haatanen on Paasilinnan uusi kustannuspäällikkö
Pitkään kirja-alalla toiminut Kaisa Haatanen aloittaa huhtikuussa Kustannusosakeyhtiö Paasilinnan kustannuspäällikön tehtävässä. Nykyinen kustannuspäällikkö Jan Erola siirtyy vastaamaan yhtiön viestinnästä. Kustannusosakeyhtiö Paasilinna vahvistaa toimitustaan. Huhtikuun alussa uutena kustannuspäällikkönä aloittaa aiemmin muun…
:KATSO VIDEOTERVEHDYS: Am I Wrong -hitistä tuttu Envy vaihtaa nimeä
– Suomen Idolsissakin esiintynyt norjalaisyhtye tunnetaan tästä lähtien nimellä Nico & Vinz Am I Wrong -singlellään huikeaan menestykseen noussut norjalaiskaksikko Envy vaihtaa nimeään. Bändi tunnetaan tästä lähtien laulajien kutsumanimillä Nico…
Kaija Saariaho ja Matti Salminen Iitin musiikkijuhlille
Säveltäjä Kaija Saariaho ja basso Matti Salminen ovat Iitin musiikkijuhlien tähtivieraita tulevana kesänä. Saariahon musiikkia kuullaan konserteissa, ja säveltäjän itsensä voi tavata haastattelutuokioissa 12. ja 13. kesäkuuta. Salminen esiintyy Puimalassa,…
IL DIVON ”A MUSICAL AFFAIR” -KIERTUE SUOMEEN SYKSYLLÄ
Viihdeoopperan hurmurinelikko Il Divo saapuu syksyllä Turkuun ja Helsinkiin osana A Musical Affair: The Greatest Songs of Broadway Live -kiertuettaan. Kiertueohjelmisto koostuu Broadway-klassikkomusikaalien unohtumattomimmista lauluista kvartettisensaation hengästyttävän upeina tulkintoina. Kiertue…
Kulttuurirahaston yliasiamiehelle professorin arvonimi
Tasavallan presidentti on myöntänyt Suomen Kulttuurirahaston yliasiamiehelle, filosofian tohtori Antti Arjavalle professorin arvonimen 13.12.2013. Antti Arjava on antiikin kulttuurin tutkija, joka on toiminut Rahaston yliasiamiehenä vuodesta 2003 lähtien. Suomen Kulttuurirahasto…
KAUSTISEN VUODEN YHTYE 2014 JUHA KUJANPÄÄ ENSEMBLE
Juha Kujanpää Kaustisen kansanmusiikkijuhlien Vuoden yhtyeeksi 2014 on nimitetty Juha Kujanpää Ensemble. Nimitys julkaistiin perinteiseen tapaan Folklandia-risteilyllä. Juha Kujanpää Ensemble on Juha Kujanpään musiikkia esittävä uusi kokoonpano. Se on muuntautumiskykyinen…
Yhdysvaltain elokuva-akatemia palkitsi suomalaissuunnittelijan
Yhdysvaltain elokuva-akatemia on palkinnut suomalaisen Janne Kontkasen niin sanotulla teknisellä Oscarilla. Kontkanen saa palkinnon teknisestä saavutuksesta yhdessä neljän muun suunnittelijan kanssa työstään DreamWorks-elokuvastudiolla, joka tunnetaan erityisesti animaatioistaan. Kontkanen on tekniikan…
Jannika B:ltä uutta musiikkia – Jääkausi ilmestyi tänään
JANNIKA B:LTÄ UUTTA MUSIIKKIA Jääkausi julkaistiin tänään 10. tammikuuta Vielä nimeämätön toinen albumi ilmestyy maaliskuussa Poptähti Jannika B julkaisee uuden singlen, Jääkausi, tänään perjantaina 10. tammikuuta. Single on ensimaistiainen maaliskuussa…
UMK-kilpailija Softengine allekirjoitti levytyssopimuksen Sony Music Finlandin kanssa
Uuden Musiikin Kilpailussa paikasta Euroviisuihin kilpaileva Softengine on allekirjoittanut levytyssopimuksen Sony Music Finlandin kanssa. Sopimus kattaa useamman albumin. Yhtyeen laulaja Topi Latukka kertoo innostuneena sopimuksen syntymisestä: ”Olin kaverini luona katsomassa…
Therapyn? Andy Cairns soolokeikoille helmikuussa
Viimeisten 20 vuoden ajan vaihtoehtorockin ja punkin kenttää muokanneen Therapyn? nokkamies Andy Cairns saapuu Suomeen soolokeikoille helmikuussa. Kiertue pysähtyy Helsingissä 13.2., Tampereella 14.2. ja Turussa 15.2. Liput keikoille ovat nyt…
Imatra big band -festivaalin uudeksi toiminnanjohtajaksi valittu Pirjo Miikki
Imatra big band -festivaalin uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu Pirjo Miikki, 49. Hän aloittaa tehtävässä 13. tammikuuta. Miikki ottaa kokonaisvastuun tulevan kesän festivaalin toteuttamisesta. Hän johtaa myös IBBF ry:n hallintoa ja…