Kauppakeskus Jumbon keskusaulaan tilataidetta
Aalto-yliopiston tilasuunnittelun opiskelijat ovat suunnitelleet uusia ideoita Kauppakeskus Jumbon merkittävimmän sisätilan ilmeeseen. Helsinki-Vantaa lentokentän läheisyydessä sijaitseva kauppakeskus pyysi muotoilun laitoksen opiskelijoita luomaan uutta ilmettä sen suureen keskusaukioon. Suunniteltava kohde on…
Boogie rockin pioneeri Canned Heat toukokuussa Tavastialle
Boogie rockin maailmankartalle nostanut Canned Heat esiintyy Tavastialla torstaina 29. toukokuuta. Canned Heat oli 1960- ja 70-luvun vaihteen hippikulttuurin merkittävimpiä yhtyeitä, joka inspiroi musiikillaan lukuisia muita artisteja. Kokoonpanon tunnetuimmat hitit…
Tuomo julkaisi kevään kiertueensa
Tämän viikon perjantaina uuden ”The New Mystique” -albumin julkaiseva Tuomo on julkistanut tulevan Suomen-kiertueensa keikkapäivät. Albumin ilmestymistä juhlistetaan tulevana lauantaina Helsingissä Tavastia-klubilla. Talven ja kevään mittaan Tuomo keikkailee myös muissa…
Tänä vuonna vietetään Seinäjoen Tangomarkkinoiden 30v. Juhlavuotta!
Kaunis kesäilta ja suomalaiskansallinen tango – yhtälö, joka sai kahden herran mielikuvituksen lentämään kesäisenä iltana saunan lauteilla 1980-luvun alkupuolella. Vihtojen viuhuessa syntynyt idea kantaa yhä ja täten vietämme nyt Seinäjoen…
Oamkin laulun opiskelija on valittu kansainväliseen Lauritz Melchior -Wagner-laulukilpailuun
Oulun ammattikorkeakoulussa (Oamk) musiikin erikoistumisopintoja opiskeleva dramaattinen sopraano Maria Mannermaa on yksi 16 kilpailijasta, jotka on valittu korkeatasoiseen ja kansainväliseen Lauritz Melchior -laulukilpailuun. Kilpailu on tarkoitettu harvinaisille Wagner-äänille, ja ohjelmisto…
Art on Ice jääspektaakkeli toistamiseen Suomeen
Mukana mm. Jenni Vartiainen, Laura Lepistö, Hurts, Loreen, Team Unique sekä joukko taitoluistelun tunnetuimpia tähtiä maailmalta. Art on Ice jääspektaakkeli valtaa Helsingin Hartwall Areenan 11. maaliskuuta 2014. Maailmankuulu jääshow esiintyi…
Voitto Silfverhuth sai Kaiharin kulttuuripalkinnon
Kuvaaja: Hannu Jukola Teologian tohtori Voitto Silfverhuth on saanut Kalle Kaiharin Kulttuurisäätiön palkinnon vuoden 2013 tamperelaisesta kulttuuriteosta. Silfverhuth sai palkinnon laajasta kaksiosaisesta teoksestaanTampereen seurakuntahistoria, joka julkistettiin viime joulukuussa. Palkinto myönnettiin…
Emma Gaala 2014 ehdokkaat on julkistettu
Maamme suurin ja arvostetuin musiikkialan palkintojenjakotilaisuus, Emma Gaala, jakaa tunnustusta v. 2013 aikana kotimaisen musiikin saralla ansioituneille tekijöille. Eniten ehdokkuuksia kahmivat Cheek, Haloo Helsinki! ja J. Karjalainen Maamme suurin ja…
Kirjakauppaliitto: Romaanien myynti laski, pokkareiden nousi
Vuonna 2013 kirjojen kokonaismyynti kirjakaupoissa jäi 2,3 % edellisvuoden kokonaismyynnistä. Kirjamyynnin tärkein sesonki, joulumyynti, jäi odotuksista ja pudotti näin koko vuoden myyntitulosta. Kaunokirjojen, lasten- ja nuortenkirjojen sekä tietokirjojen myynnit laskivat…
Hip hop -tulokas Schoolboy Q Helsinkiin toukokuussa
Los Angelesin hip hop -piirien kuumimpiin tulokkaisiin lukeutuva Schoolboy Q saapuu ensimmäiselle Suomen vierailulleen keväällä. Helmikuussa uuden studioalbumin julkaiseva rap-artisti esiintyy Nosturissa, Helsingissä, sunnuntaina 25. toukokuuta. Lämppärinä esiintyy äskettäin ensi-EP:nsä…
JVG:n uudella singlellä vierailee Anna Abreu
JVG ja Anna Abreu yhdistävät voimansa uudella singlellä Huominen on huomenna -single julkaistaan 7.2. JVG julkaisee uuden Voitolla yöhön -albumin perjantaina 28.2.2014. Albumi tulee ennakkomyyntiin iTunesiin perjantaina 31.1. ja ostamalla…
Sibelius-Akatemian kansanmusiikin professoriksi Kristiina Ilmonen
Kristiina Ilmonen on valittu kansanmusiikin professoriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiaan viisivuotiskaudeksi 1.8.2014 alkaen. Ilmosen nimitti Taideyliopiston rehtori Tiina Rosenberg . Kansanmusiikin professuuri on luonteeltaan taiteellinen. Kristiina Ilmonen (s. 1966) on aktiivinen ja…
Kreikkalaistähti George Dalaras Helsinkiin
Kreikan suosituimpiin kansainvälisiin supertähtiin lukeutuva laulaja George Dalaras saapuu keväällä Suomeen. Keväisellä kiertueellaan kreikkalaisen rembetiko-musiikkityylin saloihin syventyvä George Dalaras konsertoi Helsingissä Finlandia-talolla sunnuntaina 27. huhtikuuta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy maanantaina 3.…
Antti Toiviainen siirtyy SF:n johtoon Tukholmaan
SF Film Finland Oy:n toimitusjohtaja Antti Toiviainen on nimitetty Svensk Filmindustrin myynti- ja levitysvastaavaksi (EVP Sales & Distribution) vastaamaan konsernin pohjoismaisesta myynti- ja levitystoiminnasta. Hän aloittaa tehtävässään välittömästi. Toiviainen vastaa…
:KATSO KYLIEN UUSI VIDEO: Suomalaistuottaja mukana Kylien uudella albumilla
– Kylien ”Kiss Me Once” -albumi julkaistaan 14. maaliskuuta “Into The Blue on paras pop-single, jonka tulet kuulemaan koko vuonna” – Huffington Post “Into The Blue on klassinen Kylie -kappale,…