Suomen Kulttuurirahasto mukana 1.10.2014 järjestettävässä Säätiöpäivässä
Säätiöpäivää vietetään keskiviikkona 1.10.2014 yli 20 Euroopan maassa, Suomessa nyt ensimmäistä kertaa. Päivän tarkoituksena on esitellä monipuolisesti suomalaista säätiökenttää ja säätiöiden toimintaa. Suomen Kulttuurirahasto julkistaa Säätiöpäivän päätapahtumassa Mediatorilla klo 16.15…
Un Momento con Guitarra Flamenca – flamencokitarakonsertti Kouta-sali 2.10.2014
Jari Lehtonen ja Toni Jokiniitty Kuvaaja: Yamila Gonzalez Un Momento con Guitarra Flamenca: Toni Jokiniityn ja Jari Lehtosen flamencokitarakonsertti 2.10.2014 Soolo- ja yhteisesityksiä sisältävässä konsertissa esiintyvät Toni Jokiniitty Tampereelta sekä…
ARTTU WISKARIN KOLMAS ALBUMI SIRPALEET JULKAISTAAN LOKAKUUSSA
Suomalaisten tuntojen tulkin Arttu Wiskarin kolmas pitkäsoitto Sirpaleet julkaistaan 10. lokakuuta. Albumi sisältää kymmenen elämänmakuista kappaletta. Wiskarin albumin on perinteisesti avannut joku legendaarinen julkisuuden henkilö: aiemmilla albumeilla intron ovat lausuneet…
Kulttuuritoimialojen työllisyys heikkeni vuodesta 2010 vaikka taiteellisen ja kirjallisen toiminnan työllisyys koheni
Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan kulttuuritoimialoilla työllisyys on heikentynyt vuodesta 2010 vuoden 2013 loppuun noin kymmenen prosenttia. Toimialat työllistivät vuonna 2013 112 000 henkilöä kun vuonna 2010 työllisiä oli noin 124 480.…
YLE: Näyttelijä Tuula Nyman on kuollut
Näyttelijä Tuula Nyman on menehtynyt. Nyman teki mittavan näyttelijäuran erityisesti radiossa, mutta esiintyi myös lukuisissa rooleissa teatterissa, televisiossa ja elokuvissa. Radioteatterin tuottaja Erja Manto muistelee Nymania lämmöllä. – Hän oli…
:KATSO “VAPAA ON SANA” VIDEO: Stam1nalta uusi single, SLK-albumi julkaisussa tänään Keski-Euroopassa
STAM1NALTA ILMESTYI TÄNÄÄN UUSI SINGLE SLK-albumi ilmestyi tänään Keski-Euroopassa Lemiläinen heviyhtye Stam1na julkaisi tänään uuden singlen, Vapaa on sana. Kappale tehtiin jo SLK-albumin levytyssessiossa syksyllä 2013. ” Tämä on harvoja…
Sibeliustalo: RYTMIKLUBI LASTUN KEIKOILLE UUDET ALKAMISAJAT
Sibeliustalon Rytmiklubi Lastun keikkojen alkamisaikoja on päätetty aikaistaa tunnilla. Aiemmin keikat alkoivat pääsääntöisesti klo 22. Asiakaspalautteiden perusteella tuo aika on koettu hieman myöhäiseksi ja sitä on päätetty aikaistaa tunnilla. Uusi…
Johanna Ruohonen Taidekoti Kirpilän johtajaksi
Filosofian tohtori Johanna Ruohonen on valittu Taidekoti Kirpilän johtajaksi sekä erityisasiantuntijaksi Suomen Kulttuurirahastoon. Hän aloittaa tehtävässä 1.8.2015 palattuaan ulkomailta. Kirpilän vt. johtajana toimii 1.10.2014–31.7.2015 filosofian maisteri Olli Vallinheimo. Taidekoti Kirpilää…
Jutta Urpilainen Kansallisoopperan hallitukseen
Kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen on nimittänyt Kansallisoopperan säätiön hallituksen jäseneksi kansanedustaja Jutta Urpilaisen . Hallituspaikka vapautui, kun kansanedustaja Mari Kiviniemi erosi hallituksesta uuden työtehtävän vuoksi. Jutta Urpilainen aloitti Kansallisoopperan…
PMMP:n Viimeinen keikka julkaistaan DVD:nä 14. marraskuuta
PMMP:N VIIMEINEN KEIKKA JULKAISTAAN DVD:NÄ DVD ja Blue Ray ilmestyy 14. marraskuuta 2000-luvun suosituimmaksi bändiksi noussut PMMP päätti kymmenen vuotta kestäneen uransa 27. lokakuuta 2013 Helsingin Jäähalliin. Keikka taltioitiin ja…
Suomen Näyttelijäliitto: Anu Sinisalo on vuoden 2014 elokuvanäyttelijä
Anu Sinisalo Helinän roolissa elokuvassa Ei kiitos. Taka-alalla Wanda Dubiel. Kuva Kinotar Oy. Elokuva-alan ammattipalkinnot jaettiin Helsingissä Palkinnot jaettiin Kotimaisen elokuvan viikon päättäneessä juhlassa ravintola Dubrovnikissa. Vuosittaisessa juhlassa jaetaan elokuva-alan…
Pirkanmaan festivaalit: Loppuvuoden festivaaleilla juhlitaan syksyä musiikin, valokuvan ja teatterin kautta
Lost in Music. Kuvaaja Laura Valoma Pirkanmaan festivaalien loppuvuosi on antoisa Lost in Musicin tuodessa alueelle uutta musiikkia ja Tampere Jazz Happeningin kootessa jazzin ja maailmanmusiikin kiinnostavimmat tekijät yhteen. Backlight-valokuvafestivaali…
Suurtapahtuma HOP Helsinki kutsuu tanssimaan Kaapelitehtaalle
Tanssin talo ry:n HOP Helsinki 2014 valtaa Kaapelitehtaan 17.-18.10.2014. Tapahtuma tuo Suomeen kansainvälisiä, osallistavia huipputeoksia: yleisö pääsee tanssimaan Miguel Gutierrezin (US) johdolla aerobicia ja discoa ja kotimaiset ammattitanssijat ja harrastajat…
PATE MUSTAJÄRVI ESITTÄÄ UUDEN SOOLOSINKKUNSA ”PAREMPAA ELÄMÄÄ” SOLO SOKOS HOTEL TORNI TAMPEREEN KATOLLA KE 15.10. KLO 18
* Biisin digijulkaisu 3.10.2014, albumi ilmestyy keväällä 2015* Keikka juhlistaa Solo Sokos Hotel Torni Tampereen avautumista Pate Mustajärven keväällä 2015 julkaistavalta 10. studioalbumilta on lupa odottaa vahvoja tulkintoja ja koskettavia…
Taidokas nykytanssi ja raivokas runous kohtaavat Valtteri Raekallion Edustajassa
Valtteri Raekallion nykytanssiteos Edustaja valtaa loka-marraskuussa tyhjillään olevan helsinkiläisen teollisuuskiinteistön. Eino Santasen runokokoelmaan pohjautuva esitys vie katsojan vaellukselle identiteetin rakentumisen, representaation ja sosiaalisen minuuden tiloihin. “Edustaja törmäyttää virtuoottisen nykytanssin, intensiivisen…