Työryhmä: Taiteelle ja kulttuurille enemmän jalansijaa hyvinvoinnin edistämisessä
Tietoisuus taiteen ja kulttuurin myönteisistä vaikutuksista ihmisen hyvinvointiin on lisääntynyt ja kulttuurilähtöisten menetelmien käyttö yleistynyt. Hallinnonalojen rajat ylittävää yhteistyötä on virinnyt eri puolilla Suomea, tosin alueelliset erot ovat vielä suuria.…
Musiikintekijöille Teostosta 52,3 miljoonaa euroa vuodelta 2014
Teoston kotimaasta keräämät korvaukset säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikinkustantajille olivat 51,9 miljoonaa vuonna 2014. Kerätty summa oli 1,6 miljoonaa euroa suurempi kuin vuonna 2013. Tilityksiä saa yli 10 000 kotimaista…
WHITESNAKE HELSINKIIN MARRASKUUSSA
Toukokuussa Deep Purple -tribuuttialbuminsa julkaiseva Whitesnake saapuu marraskuussa The Purple -kiertueellaan Suomeen. David Coverdalen luotsaama Whitesnake esiintyy Helsingin Jäähallissa keskiviikkona 11. marraskuuta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy Lippupalvelussa ja Menolipussa maanantaina 20.…
Jazzkentän raikas tulokas Nuance julkaisee debyyttialbuminsa 17.4.
Pasunisti Kasperi Sarikosken johtaman yhtyeen Essence-albumilla nuoruuden pelottomuus kohtaa taiteellisen kypsyyden. Sarikoski on nuoresta iästään huolimatta kuulunut pitkään Suomi-jazzin ykkösketjuun. Debyyttialbumi esitteleekin harvinaisen valmiin ja omaperäisen yhtyeen, joka hakee inspiraatiota…
Anna-Mari Kähärä Orchestra julkaisee uuden levynsä
Kähärän ohella mukana ovat kitaristit Marzi Nyman ja Jarmo Saari sekä lyömäsoitintaiteilija Zarkus Poussa. Yhtye esiintyy albuminjulkaisukonsertissa Espoon April Jazz -festivaalilla 22.4. Monipuolisen ja alati yllättävän säveltäjän Anna-Mari Kähärän luotsaama…
Kalottjazz & blues festival 2015
Eero Raittinen Vuoden Kalottjazz & Bluesfestivaalin ohjelma on muotoutumassa ja musikaalinen kokonaisuus valmistuu sopivasti festivaalipäiville 25.-28. kesäkuuta 2015. – Eero Raittinen Band, Blues Night perjantai 26.kesäkuuta, Haaparanta Folkets Hus –…
Viipurin kaupunginkirjaston kunnostukselle eurooppalainen kulttuuriperintöpalkinto
Kuva: Tulikivi Oyj Viipurin vuonna 1935 valmistunut kaupunginkirjasto on yksi Alvar Aallon mestariteoksista ja 1930-luvun funktionalismin merkittävimmistä luomuksista. Se on kuuluisa erityisesti kattoikkunoin valaistuista lainaus- ja lukusaleistaan sekä aaltomaisesti muotoillusta…
Haloo Helsinki! julkaisi uuden Kuussa tuulee -videon ja julkisti kesän keikat
Vuoden albumi, vuoden pop-albumi sekä vuoden yhtye -Emmoilla palkittu Haloo Helsinki! julkaisi tänään uuden Kuussa tuulee -videon. Biisi on neljäs singlepoiminta lähes multiplatinaa (60000 kpl) myyneeltä Kiitos ei ole kirosana…
Keski-Pohjanmaan rahasto julkaisi juhlakirjan ja jakoi tukea taiteelle ja tieteelle
Suomen Kulttuurirahaston Keski-Pohjanmaan rahasto vietti 52. vuosijuhlaansa Kokkolassa perjantaina 10.4.2015. Apurahan sai tänä vuonna yhteensä 56 hakijaa jaon yhteissumman ollessa 398 000 euroa. Vuosijuhlassa rahasto luovutti Suomen Kulttuurirahaston hallituksen myöntämän…
Nightwishille tuoreesta albumista tuplaplatinaa
NIGHTWISH ON MYYNYT SUOMESSA TUPLAPLATINAA UUDELLA ALBUMILLAAN ”ENDLESS FORMS MOST BEAUTIFUL” Sinfoniametallia soittava Nightwish on ylittänyt Suomen platinarajan jo tuplaten myyden tuoreinta, kaksi viikkoa sitten julkaistua albumiaan ”Endless Forms Most…
Antti Tuiskulta uusi albumi toukokuussa
ANTTI TUISKULTA UUSI ALBUMI TOUKOKUUSSA Antti Tuiskun uusi En kommentoi -albumi julkaistaan 22. toukokuuta. Tänään ilmestyi levyn toinen single Blaablaa (En kuule sanaakaan). Suomen kirkkain poptähti Antti Tuisku teki helmikuussa…
Teosto-palkinto Mikko Hassiselle levystä Elektro GT
Röyhkeä ja anteeksipyytelemätön teos vangitsee kuulijansa – Kahdettatoista kertaa tänä vuonna jaetun Teosto-palkinnon sai Mikko Hassinen teoksistaan levyllä Elektro GT. Tunnustuspalkinnon voittaja palkittiin 25 000 eurolla. Teosto-palkinnon voittaja julkistettiin Musiikkitalossa…
Nightwish myyntilistojen top 10 kärkeen useassa maassa
NIGHTWISHIN UUSI ALBUMI “ENDLESS FORMS MOST BEAUTIFUL” TOP 10 KÄRKEEN USEASSA MAASSA YHTYE ALOITTAA MAAILMANKIERTUEENSA TÄNÄÄN NEW YORKISTA Nightwish julkaisi uuden albuminsa “Endless Forms Most Beautiful” muutama viikko sitten, ja…
SANNIn LELU-albumi julkaistaan 24.4.
SANNIn uusi albumi LELU julkaistaan 24.4. 2080-luvulla single on myynyt kultaa SANNIn toinen albumi LELU julkaistaan perjantaina 24. huhtikuuta. LevyLtä julkaistaan ennakkooon Spotifyssa 21.4. lähtien joka päivä yksi kappale kolmen…
Elastinen esiintyy Kotkan Meripäivillä
Kotkan Meripäivät huipentuvat sunnuntaina 26.7. kun ikärajattomassa päiväkonsertissa esiintyy Suomen suosituimpiin artisteihin lukeutuva Elastinen, jonka kaksi Hartwall Arenan konserttia myytiin hiljattain hetkessä loppuun. MeripäiväAreenan sunnuntain muut esiintyjät ovat Justimus, Nost3…