HEVISAURUS JULISTAA VIHREÄN VALLANKUMOUKSEN
Lasten suosikkiyhtyeen kuudes albumi Vihreä vallankumous ilmestyy 25. lokakuuta
“Jos sullon kaapissa vihreä paita, kaiva se esiin ja päällesi laita
Vaikka tuntuis se oudolta susta, vihree on uusi musta!”
Lasten suosikkiyhtye Hevisaurus julkaisee kuudennen albuminsa, Vihreä vallankumous, 25. lokakuuta. Levyn tuotannosta vastaa sama tiimi kuin aiemmillakin Hevisaurus-levyillä; tuottajina häärivät Pasi Heikkilä ja Nino Laurenne. Kappaleet ovat Hevisaurus-yhtyeen käsialaa ja levyn lauluista vastaa tuttuun tapaan Olavi Tikka.
Vihreä vallankumous –albumilla on mukana myös Live-DVD, josta löytyy Hevisauruksen joulukonsertti Espoon Barona Areenalta vuodelta 2012. Bonuksena DVD:llä myös Liskodisko– ja Avaruuden autokorjaamo–musiikkivideot.
Hevisauruksen argentiinalainen ”serkku” Heavysaurios pokkasi elokuussa pystin vuoden parhaasta lasten levystä (The Carlos Gardel Awards). Kyseisessä Gardel Music Awards-gaalassa jaetaan palkinnot vuoden parhaille artisteille ja albumeille, ja on verrattavissa Suomen Emma-palkintogaalaan.
Hevisaurus-albumeita on myyty jo yhteensä 150 000 kappaletta.
Keikat:
12.10.2013 | Lastenmessut | Tampere |
13.10.2013 | Tuurin Kyläkauppa | Töysä |
28.10.2013 | m/s Baltic Princess | Turku |
03.11.2013 | Sellosali | Espoo |
09.11.2013 | Konserttitalo | Turku |
10.11.2013 | Savoy | Helsinki |
13.11.2013 | Warkaus-sali | Varkaus |
14.11.2013 | Jyväskylä Paviljonki | Jyväskylä |
16.11.2013 | Palloiluhalli | Kempele |
17.11.2013 | Promenadikeskus | Pori |
23.11.2013 | Kuusankoskitalo | Kuusankoski |
24.11.2013 | Verkatehdas | Hämeenlinna |
25.11.2013 | Musiikkikeskus | Kuopio |
26.11.2013 | Savonlinnasali | Savonlinna |
30.11.2013 | Ideapark | Lempäälä |
01.12.2013 | Finlandia Klubi (Sibeliustalo) | Lahti |
09.12.2013 | m/s Silja Serenade | Helsinki |
Hevisaurus: Vihreä vallankumous CD & DVD
1. Jurahevarit 3:48
2. Keppihevonen 3:09
3. Liskodisko 4:24
4. Tattimetsän valtias 4:07
5. Lasten liikennelaulu 2:48
6. Yölamppu 4:04
7. Kuningaskobra 2:41
8. Peikkojenkkaa 3:12
9. Aaveratsastajat 2:49
10. Nasta lautaan 3:38
11. Päivänsäde ja menninkäinen 3:48
Bonus-DVD:
Hevisauruksen joulukonsertti (Barona Areena, Espoo 15.12. 2012)
1. Alkumarssi
2. Avaruuden autokorjaamo
3. Tonttuheviä
4. Jouluhumis
5. Ugala Bugala
6. Hevisaurus-potpuri (Jee Hevisaurus, Saurusarmeija, Popkornipulla, Supersankari, Vaarallinen aivastus, Hevipitsaa)
7. Pieni liekki
8. Pirkolla on purkkaa
9. Sijaispukki
10. Eksynyt metsään
11. Mummon mopo
12. Eläintarhan yövahti
13. Pelastuspartio
14. Räyh!
Musiikkivideot:
Liskodisko
Avaruuden autokorjaamo
Viralliset fanituotteet ja levyn ennakkotilaukset: http://www.hevisaurus.com/kauppa/