CHEEKIN UUDELLE KUKA MUU MUKA –ALBUMILLE TUPLAPLATINAA
Cheekin perjantaina julkaistu albumi Kuka muu muka on ylittänyt tuplaplatinarajan eli yli 40 000 kappaletta. Albumin myynti on niin hurjaa, että triplaplatinaraja saavutetaan pian. Levyltä julkaistu single Timantit on ikuisia on hallinnut single- ja latauslistoja julkaisustaan asti.
“Muistan, kun 12 vuotta sitten Lahdessa leikkasin itse kannet ensimmäiseen omakustannelevyyni. Sain sen myyntiin erääseen levyliikkeeseen, koska kaveri oli siellä töissä. Vein sinne viisi albumia viikossa. Siitä on tultu pitkä matka ja en voi olla kuin nöyrän kiitollinen”, Cheek eli Jare Tiihonen summaa.
Cheek teki viikonloppuna kotimaista musiikkihistoriaa: hänellä oli lauantaina ja sunnuntaina Helsingin jäähallissa konsertit, jotka myytiin loppuun vain 20 minuutissa. Helsingin jäähallissa koettiin viikonloppuna ainutlaatuinen show, jollaista Suomessa ei ole koskaan aikaisemmin nähty. Cheekille myös ojennettiin lauantain konsertissa triplaplatinalevy Sokka irti -albumista.
“Loppuunmyydylle yleisölle esiintynyt suomalaisräppäri osoitti olevansa maailmanluokan viihdyttäjä” – Mikko Aaltonen/HS
Cheek esiintyy lauantaina 28. syyskuuta Kauppakeskus Forumissa Helsingissä. Ilmainen minikeikka alkaa kauppakeskuksen sulkeuduttua kello 18.