Irlantilainen laulaja Sinéad O´Connor on kuollut 56-vuotiaana. Asiasta kertoo Irlantilaislehti Irish Times.
Laulaja julkaisi urallaan kymmenen albumia. Yksi hänen tunnetuimmista kappaleistaan oli Nothing Compares 2 U. Kappale julkaistiin 1990. Hän aloitti uransa 80-luvun alkupuolella.
Laulajalla on kolme lasta. Hänen poikansa Shane kuoli 17-vuotiaana.
Sinéad Marie Bernadette O’Connor oli irlantilainen poplaulaja ja lauluntekijä. Hän aloitti uransa 1980-luvun alkupuolella yhtyeessä Ton Ton Macoute. O’Connorin äiti kuoli auto-onnettomuudessa 10. helmikuuta 1985. O’Connor lähti yhtyeestä myöhemmin samana vuonna. Hänen ensimmäinen sooloalbuminsa oli vuonna 1987 ilmestynyt The Lion and the Cobra. Vuonna 1990 ilmestynyt toinen albumi I Do Not Want What I Haven’t Got sisälsi O’Connorin uran suurimman ja tunnetuimman hitin, Princen kirjoittaman kappaleen ”Nothing Compares 2 U”.
O’Connorilla oli neljä lasta, joista vuonna 2004 syntynyt poika Shane teki itsemurhan tammikuussa 2022. O’Connor kertoi vuonna 2003 julkisesti olevansa biseksuaali.
1990-luvulla O’Connorilla diagnosoitiin virheellisesti kaksisuuntainen mielialahäiriö, joka korjattiin myöhemmin traumaperäiseksi stressihäiriöksi ja masennukseksi. Traumat johtuvat hänen äitinsä väkivaltaisuudesta. Äiti myös varasteli pakonomaisesti. Lisäksi O’connor joutui 14-vuotiaana “ongelmalapsena” puolentoista vuoden ajaksi pakkotyöhön katolisen kirkon nunnien ylläpitämään “langenneille naisille” tarkoitettuun työlaitokseen; Magdalena-pesulaan (Magdaleenakoti), Dublinin Sisters of Our Lady of Charity laundryyn, jota hän kuvailee vankilaksi. Irlannin valtionjohto on myöhemmin pyytänyt Magdalena-nunnien uhreiksi joutuneilta 10 000 naiselta virallisesti anteeksi.
O’Connor ilmoitti lokakuussa 2016 lopettaneensa 30 vuotta jatkuneen kannabiksen käytön ja olevansa kokonaan päihteetön. Hän ilmoitti lokakuussa 2018 kääntyneensä muslimiksi ja vaihtaneensa nimekseen Shuhada Davitt. Nykyisin hän käyttää nimeä Shuhada Sadaqat. Saman vuoden marraskuussa uutisoitiin, että hän pitää nykyisin valkoisia ihmisiä kuvottavina, ja että hän ei halua viettää enää yhtään aikaa valkoisten kanssa, eikä sellaisten, jotka eivät ole muslimeja.
Myöhemmin samassa kuussa hän ilmoitti kirjoittaneensa noin, koska halusi Twitter-tilinsä suljettavan. Syyskuussa 2019 hän pyysi anteeksi kommenttejaan ja sanoi, etteivät ne olleet totta silloin eivätkä nyt.
