Suomalaisen TV- ja estradiviihteen legendaarinen kokoonpano, Kivikasvot, lähtee jäähyväiskiertueelle marraskuussa. Kivikasvot täytti kesällä 50 vuotta, ja nyt ryhmä on päättänyt juhlavuotensa kunniaksi lähteä viimeiselle kiertueelleen.
Kunniakierros -kiertue käynnistyy 7.11. Lahden Sibeliustalosta ja jatkaa sieltä 8.11. Lohjan
Laurentius –saliin, 15.11. Helsingin Kulttuuritaloon, 21.11. Tampere-taloon sekä 28.11. Turun
konserttitaloon. Kivikasvoja on pyydetty keväällä viemään kiertue myös Keski- ja Pohjois-Suomeen, mutta neuvottelut ovat vielä kesken.
Jäähyväiskiertueella alkuperäisistä Kivikasvoista ovat mukana laulaja-säveltäjä Matti “Fredi” Siitonen sekä näytelmäkirjailija-ohjaaja Ismo Sajakorpi. Uusia Kivikasvoja ovat vuonna 2009 politiikkaan siirtyneen Ilkka Lähteenmäen tilalle tullut oopperabaritoni Henrik Lambergsekä sairauslomalla olevan Vesa Nuotion tilalle rivistöön astuva mestarilaulaja Seppo Ruohonen,
Kivikasvot vietti kesällä 50-vuotismerkkipäiväänsä syntymäpaikkakunnallaan Haminassa RUK:n kurssin 118 vuosijuhlassa. Tuosta samaisesta RUK:n kurssista 118 sai Kivikasvot alkunsa. Koko kansan tietoisuuteen suosikkikvartetti nousi MTV:n Kivikasvot Show –ohjelmien kautta, joita ryhmä teki yli 25 vuoden aikana lähes sata kappaletta. Parhaimmillaan 1970 –luvulla Kivikasvojen joka kuukautista TV -showta katsoi 2,6 miljoonaa katsojaa eli yli puolet suomalaisista. Kivikasvot oli 1970- ja 1980-luvuilla myös Suomen ylivoimaisesti suosituin liikeyritysten juhlien ja yökerho-ohjelmien esiintyjäryhmä.
Kivikasvojen perinteiset konserttikiertueet alkoivat Finlandia-talon estradilta syksyllä 1973 Ja ovat nyt jo jatkuneet yli 40 vuotta.
– Nyt luvassa on viimeinen kiertueemme, Kunniakierros, joka tarjoaa musiikin ja estradiviihteen ystäville sydäntä lämmittävän ja nauruhermoja kutkuttavan show-konsertti-illan, kertoo Ismo Sajakorpi, kiertueen käsikirjoittaja ja yksi Kivikasvojen perustajajäsenistä.
– Kivikasvojen nostalgiset, ikivihreät laulut kuljettavat katsojat läpi nuoruuden kultaisten vuosikymmenten , ja riemukkaat sketsit sekä laulujen sanoitukset nauravat Suomalaisuuden värikkäille ilmentymille, Sajakorpi jatkaa.
Kivikasvojen esiintymistä täydentävät taidokas Hot Club -tanssiryhmä sekä Kimmo Leppälän suuri Broadway Band –orkesteri, jotka antavat Kivikasvot show´lle vauhdikkaan ja kansainvälisen silauksen. Oopperalaulaja Seppo Ruohosen mukanaolo takaa sen, että Kunniakierroksella on odotettavissa riemastuttava viihteen ja korkeakulttuurin yhteentörmäys. Esityksen kesto väliaikoineen on 2,5 tuntia.
Kivikasvojen Kunniakierros -kiertue:
La 7.11. Sibeliustalo, Lahti Klo 14.00
Su 8.11. Laurentius-sali, Lohja Klo 17.00
Su 15.11. Kulttuuritlo, Hlsinki Klo 15.00
La 21.11. Tampere-talo, Tampere Klo 14.00
La 28.11. Konserttitalo, Turku Klo 14.00
Esityksen nettisivut: www.facebook.com/Kivikasvot
Esitykset tuottaa Kivikasvot Oy. Tampere-Talon osalta esityksen tuottaa Kivikasvot Oy yhdessä Tampereen Komediateatterin kanssa.
