Legendaarisen suomalaisen iskelmän ja tangon ylivertaisen kuninkaan Olavi Virran syntymästä on kulunut sata vuotta. ”Legendaarinen Olavi Virta” oli viime kesänä Seinäjoen Tangomarkkinoiden teemana ja festivaalitapahtumien huipentumana kuultiin Seinäjoki Areenalla myös Juhlakonsertti. Marraskuussa saamme jatkoa juhlatunnelmalle, kun perinteinen Sinitaivas-konserttikiertue lähtee konserttisaleihin samaan teemaan nivottuna.
Sotien jälkeen eturivin laulajaksi noussut Olavi Virta yhdisti urallaan taitavasti näyttelemisen ja laulamisen antaen suomalaiselle viihdeteollisuudelle kaikkensa. Viihteen valtaistuimen haltijana hän nosti monet sävelmät suomalaisten klassikoiksi. Rakastetun viihdetaiteilijan värikäs ura jätti musiikkihistoriaamme lähtemättömän vaikutuksen ja kuulijoille kallisarvoisen perinnön musiikkia, josta saamme nauttia vielä tänäänkin.
Sinitaivas-ohjelmisto johdattaa yleisön Virran huippuvuosien ainutkertaisiin hetkiin. Ikivihreitä lauluja tulkitsemassa tangokuninkaalliset 2015 Susanna Heikki & Aki Samuli sekä Heidi Pakarinen, Markus Allan, Kari Hirvonen, Saska Helmikallio, Marko Maunuksela ja Fantasia-orkesteri juhlakokoonpanossaan; Orkesterin johto, basso – Jouni Hannula, viulu – Kanerva Mannermaa, koskettimet ja haitari – Samuli Jokinen, puhaltimet – Marko Portin, rummut – Kimmo Tuupanen, koskettimet – Simo Koho ja kitarat – Jani Luoma.
Kiertue alkaa Turusta 6. marraskuuta ja päättyy Kuopioon 11.11.
_______________________
Legendaarinen Olavi Virta
SINITAIVAS-konserttikiertue
pe 6.11. Turku, Konserttitalo
la 7.11. Pori, Promenadikeskus
su 8.11. Hämeenlinna, Verkatehdas
ma 9.11. Järvenpää, Järvenpää-talo
ti 10.11. Lahti, Sibeliustalo
ke 11.11. Kuopio, Musiikkikeskus
Konsertit alkavat klo 19. Hämeenlinna klo 18.
www.auraviihde.fi/sinitaivas2015
Liput alk. 41,- (Lipunhintaan lisätään lipunmyyntipaikkojen palvelumaksu)
LIPPUPISTE: Kuopio, Lahti, Järvenpää
LIPPUPALVELU: Turku, Pori, Hämeenlinna
