5

Uuden Global Rock -albuminsa 20.3.2020 julkaiseva Waltari keikkailee uuden levyn tiimoilta Suomessa. Viime vuonna lähinnä Eurooppaa kiertänyt rockbändi nähdään niin klubeilla kuin fetsivaaleillakin. Levynjulkaisukeikka soitetaan Helsingin Tavastia-klubilla 16.4.

Uuden albuminsa viiden vuoden tauon jälkeen maaliskuussa julkaiseva Waltari lähtee kiertämään Suomea. Ensimmäinen keikka soitetaan Turussa jo maaliskuun alussa, mutta varsinainen kiertue lähtee Kemistä huhtikuun alussa. Keväisten klubikeikkojen lisäksi luvassa on myös festivaaliesiintymisiä, näistä ensimmäisenä on julkistettu elokuun alun Kuopiorock. Keikkoja on odotettu, sillä viime vuonna yhtye kiersi kesällä Englantia yhdessä jenkkiläisen Mushroomheadin kanssa ja syys-lokakuussa oli vuorossa kymmenessä eri maassa vieraillut Euroopan-kiertue yhdessä Dog Eat Dogin kanssa.  Katso kaikki toistaiseksi julkistetut Suomen-keikat alta.

Aleksanteri Kuosan tuottama Global Rock -albumi sisältää kolmetoista uutta Waltari-kappaletta, joilla kuullaan myös yllättäviäkin vierailijoita. Albumin tuoreimmalla Skyline-singlellä kuullaan Kärtsy Hatakan ja räppäri Raymond Ebanksin vuoropuhelu. Suomessa ja Yhdysvalloissa äänitetyn albumin muita vierailijoita ovat mm. Kwan-solistina tutuksi tullut Mariko Pajalahti, Los Angelissa asuva suomalaistuottaja Narinder Singh ja monista tv:n musiikkiohjelmista tuttu laulaja Johanna Försti. Mukana ovat myös Beats And Styles -yhtyeestä tuttu Jaakko Manninen, joka on ollut mukana kirjoittamassa Had It All -kappaletta ja No Sacrifice -kappaleeseen sämplet taituroinut Ari Pulkkinen, jonka meriitteihin lukeutuu mm. Angry Birds -pelin teemamusiikin säveltäminen.

Kuuntele tuore Skyline -single täältä.

Kuuntele Waltarin rockimpaa puolta esittelevä Postrock-single täältä.

WALTARI / julkistetut keikat
7.3. Turku/HFMF Club (Saaristobaari)
3.4. Kemi/Ramona
4.4. Oulu/Hevimesta
10.4. Järvenpää/Frida
11.4. Kotka/ Leikari
16.4. Helsinki/Tavastia (Levynjulkkarikeikka)
18.4. Tampere/YO-Talo
3.7. Kihaus Festivaali (WaltariAngelit!)
25.7. Uittokalliorock
1.8. Kuopiorock

WALTARI on:

Kärtsy Hatakka: laulu, basso, ohjelmointi ja koskettimet

Antti Kolehmainen: kitara, laulu ja sello

Kimmo Korhonen: kitara ja murina

Sami Yli-Sirniö: kitara

Jani Hölli: koskettimet ja ohjelmointi

Jariot Lehtinen: kitara

Ville Vehviläinen: rummut

WALTARI pähkinänkuoressa:
Muun muassa Rammsteinin yhdeksi suosikkibändeistään nostaneen Waltarin levyjä on julkaistu niin Euroopassa, Amerikassa, Japanissa kuin Venäjälläkin.  Suomessa lukuisia Top 10-sijoituksia kahmineen Waltarin uran kohokohtiin kuuluu mm. esiintymiset Euroopan isoimmilla festareilla (mm. Roskilde perättäisinä vuosina 1994 ja 1995 sekä Wacken vuosina 1997 ja 2015) ja Suomessa toteutetut poikkitaiteelliset tuotannot: Suomen Kansallisoopperassa vuosituhannen vaihteessa esitetty, Jorma Uotisen koreografiaan sävelletty Evankeliumi-musiikkiteos, Avanti!:n kanssa Helsingin Juhlaviikoilla vuonna 1995 esitetty Yeah! Yeah! Die! Die! –esitys sekä Gallen-Kallelan teoksiin perustuva, vuonna 2015 kantaesityksensä saanut Symposion.

Linkit:

WEBSITE www.waltariband.com

FACEBOOK www.facebook.com/

TWITTER https://twitter.com/WaltariOfficial

INSTAGRAM http://www.instagram.com/waltariofficial

SPOTIFY https://artists.spotify.com/c/artist/61uUpA7uQbkfYhl3oG3ZDv/profile

WIKIPEDIA https://en.wikipedia.org/wiki/Waltari

YOUTUBE http://www.youtube.com/user/waltariofficial