VESKU – naurun ja surun kulkuri on MTV:n tuottama dokumenttielokuva ainutlaatuisesta koomikosta, monipuolisesta laulajasta ja vakavien draamojen näyttelijästä. Kari Pyrhösen ohjaamassa ja käsikirjoittamassa dokumentissa Vesa-Matti Loirin rinnalla kulkeneet ihmiset kertovat suomalaisten rakastamasta taitelijasta, ystävästään ja työkaveristaan, joka rakasti eniten esiintymistä ja yleisöään. Uutuusdokumentissa ääneen pääsevät muun muassa Heikki Kinnunen, Hannele Lauri sekä Kiti Kokkonen. Dokumentti julkaistaan MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla la 17.12. klo 21.

Vesa-Matti Loiri oli ainutlaatuinen koomikko, tulkitsija ja rakastettu taiteilija. Elokuussa menehtynyt Loiri muistetaan erityisesti legendaarisesta Uuno Turhapuro -hahmostaan, lukuisista kansaa koskettaneista roolisuorituksistaan sekä musiikistaan, jota hän tulkitsi ainutlaatuisella tavalla.

Kaiken edellä mainitun ohella Loiri oli myös MTV:n vakiokasvo vuosikymmenien ajan. Tätä työtä muistellaan MTV:n tuottamassa dokumenttielokuvassa VESKU – naurun ja surun kulkuri, joka julkaistaan MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla la 17.12. klo 21. MTV Uutisten toimittaja Kari Pyrhösen käsikirjoittama ja ohjaama dokumentti on kuvaus taiteilijasta, joka oli paitsi suomalaisia naurattanut koomikko, myös monipuolinen muusikko ja vakavasti otettava näyttelijä.

Vesa-Matti Loiri on MTV:n historian kirkkain tähti, ellei jopa suomalaisen populaarikulttuurin suurin tähti.  Vesku on populaarikulttuurimme Paavo Nurmi. Vesku on poissa, mutta hänen merkitystään ei pidä koskaan unohtaa. Kuvaavaa on se, että tieto hänen kuolemastaan oli pysäyttävä ja median ykkösuutinen”ohjaaja-käsikirjoittaja Pyrhönen kuvailee.

Dokumentissa pureudutaan muun muassa siihen, miten Loirin ikimuistoiset sketsihahmot syntyivät, mitä taiteilija itse ajatteli legendaarisesta Uuno Turhapurosta ja miksi vakavien roolien puolesta piti puolestaan taistella. Lisäksi dokumentissa pohditaan, miksi ainutlaatuisen koomikon maine oli lopulta asia, jota Loiri toisinaan häpesi.

Dokumentissa ääneen pääsevät Loirin ystävät ja kollegat. Vuosien ajan Loirin rinnalla kulkeneet ihmiset kertovat kansantaiteilijasta, jonka rakasti esiintymistä ja yleisöään enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Dokumentissa kuullaan muun muassa Loirin kummitytön, niin ikään näyttelijänä tunnetun Kiti Kokkosen sekä Loirin pitkäaikaisten näyttelijäkollegoiden Heikki KinnusenVesa Vierikon ja Hannele Laurin ajatuksia Loirista ja tämän urasta. Lisäksi dokumentissa nähdään myös arkistojen aarteita vuosikymmenten takaa.

Dokumentin sävy kiteytyy sen nimeen. Vesku oli elämässään naurun ja surun kulkuri. Hän oli uskomattoman taitava ja monipuolinen näyttelijä ja samalla ihminen, joka antoi niin sielunsa kuin ruumiinsakin taiteelle sekä yleisölle”, Pyrhönen toteaa.

VESKU – naurun ja surun kulkuri julkaistaan MTV Katsomossa 17.12. ja nähdään MTV3-kanavalla samana päivänä kello 21.

VESKU – naurun ja surun kulkuri -dokumentin on tuottanut MTV.