Taiteilijakuva Esa Toivola

kuvaaja Laura Torkkeli

Tampereen tuomiokirkon urkuriksi on valittu musiikin maisteri, urkuritaiteilija Esa Toivola.

Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto päätti asiasta äänestyksen jälkeen 14. huhtikuuta.

Toivola on työskennellyt Tuomiokirkkoseurakunnan vs. kanttorina Aleksanterin kirkossa viime heinäkuusta lähtien. Ennen sitä hän työskenteli Sibelius-Akatemian Kuopion yksikössä urkumusiikin lehtorina. Kangasalan seurakunnan kanttori Toivola oli vuosina 2008–2013.

Toivola on valmistunut Sibelius-Akatemian Kuopion kirkkomusiikin osastosta musiikin maisteriksi vuonna 2001. Urkuimprovisoinnin kolmoistutkinnon hän suoritti samassa oppilaitoksessa Mikko Korhosen johdolla vuonna 1999.

Hän on opiskellut urkujensoittoa Pieter van Dijkin johdolla Amsterdamin konservatoriossa vuosina 2000–2001. Urkujensoiton A-tutkinnon hän suoritti Jaana Ikosen opetuksessa vuonna 2003 Sibelius-Akatemiassa. Piteån musiikkikorkeakoulussa Toivola teki konserttiurkurin tutkinnon vuonna 2006. Hänen opettajanaan toimi Hans-Ola Ericsson.

Esa Toivola esiintyy myös konserttiurkurina ympäri maatamme. Hänen solistiuransa käynnistyi Nijmegenin urkukilpailun ensimmäisestä palkinnosta vuonna 2004 sekä Sibelius-Akatemian järjestämästä ensikonsertista vuonna 2005.  Soolokonserttien lisäksi Toivola esiintyy kuorosäestäjänä ja continuo-soittajana.

Toivolan erikoisuutena on improvisaatio. Hänet tunnetaan muun muassa mykkäelokuvien improvisoiduista live-taustamusiikeista pianolla ja uruilla.

Toivola on tehnyt myös konserttimatkoja Alankomaihin, Saksaan, Ruotsiin ja Italiaan.

Toivola luonnehtii itseään itseoppineeksi konserttimuusikoksi. Hän kertoo olevansa kiinnostunut jatkamaan esimerkiksi Kesäillan urkumusiikkia -konserttisarjaa, joka oli seurakuntien kesävalikoimassa jo edesmenneen urkuri Matti Hannulan aikana.

– Lähtökohtani uudessa tehtävässä on, että vaikutan muuallakin kuin Tampereella ja toimin satunnaisesti konserteissa myös asiantuntijatehtävissä.