Kuva: Puolustusvoimat
Kansainvälinen sotilasmusiikkifestivaali Hamina Tattoo järjestetään 30.7.-4.8.2018 Haminassa teemalla Puolustusvoimat 100 vuotta. Tapahtumassa esiintyvät kaikki Suomen sotilassoittokunnat. Sotilasmusiikin lisäksi Puolustusvoimat 100 -tapahtumakentällä voi tutustua Puolustusvoimien toimintaan ja kalustoon.
Hamina Tattoo on vakiintunut joka toinen vuosi järjestettäväksi viikon mittaiseksi kansainväliseksi sotilasmusiikin suurtapahtumaksi. Vuonna 2018 Haminaan saapuu edustajia Hollannista, Norjasta, Iso-Britanniasta, Yhdysvalloista, Venäjältä, Saksasta sekä Etelä-Koreasta. Lisäksi tapahtumaan osallistuvat kaikki Suomen sotilassoittokunnat eli Kaartin soittokunta, Laivaston soittokunta, Ilmavoiminen soittokunta, Rakuunasoittokunta, Lapin soittokunta ja Puolustusvoiminen varusmiessoittokunta.
Tapahtumakentällä voi tutustua Puolustusvoimien kalustoon 1.-4.8.
Reserviupseerikoulun päärakennuksen alueella voi tutustua kattavasti Puolustusvoimien toimintaan. Tapahtumakentällä on esillä Maavoimien ja Ilmavoimien kalustoa ja varusteita, päärakennuksessa on Ilmavoimien Hornet-lentosimulaattoripeli, historianäyttely sekä Aluetoimiston infopiste. Tapahtumakentällä järjestettävästä soitinhuutokaupasta voi ostaa soittokuntien käytöstä poistettuja soittimia ja soitintarvikkeita. Tervasaaren laiturissa voi tutustua Merivoimien ohjusvene Haminaan.
Puolustusvoimien soittokunnat esiintyvät lavalla torstaista lauantaihin
Torstaina 2.8. kello 16.30 Laivaston soittokunta
Perjantaina 3.8. kello 12.30 Rakuunasoittokunta ja kello 17.30 Ilmavoimien soittokunta
Lauantaina 4.8. kello 12.00 Puolustusvoimien varusmiessoittokunta ja kello 16.30 Lapin sotilassoittokunta
Tapahtumaan on vapaa pääsy. Paikan päällä myös sotilaskodin myyntipiste.
Puolustusvoimien ohjelma Hamina Tattoossa: https://puolustusvoimat.fi/hamina-tattoo