Saariaho oli Suomen kansainvälisesti menestyneimpiä ja merkittävimpiä säveltäjiä.
SÄVELTÄJÄ ja taiteen akateemikko Kaija Saariaho on kuollut 70-vuotiaana. Asiasta kertoo hänen perheensä Facebookissa. Saariaho nukkui perheen mukaan pois rauhallisesti kotonaan Pariisissa perjantaiaamuna.
Helmikuussa 2021 Saariaho sai aivosyöpädiagnoosin, joka todettiin parantumattomaksi. Perhe kertoo tiedotteessaan, etteivät kasvaimet vaikuttaneet hänen kognitiivisiin toimintoihinsa ennen sairauden viimeistä vaihetta.
Kaija Anneli Saariaho oli tunnetuimpia suomalaisia nykysäveltäjiä. Hän sävelsi paljon vokaalimusiikkia, neljä oopperaa, kamarimusiikkia ja suuria teoksia sinfoniaorkesterille. Saariaho käytti useissa teoksissaan elektronisesti tuotettuja tai muokattuja ääniä perinteisten instrumenttien rinnalla. Hän sai useita merkittäviä musiikkipalkintoja. Saariaho asui Pariisissa vuodesta 1984.
Tausta ja nuoruusvuodet
Kaija Saariaho, omaa sukua Laakkonen, kasvoi ja kävi koulua Helsingissä. Hänen isänsä oli sittemmin teollisuusneuvoksen arvonimen saanut toimitusjohtaja Launo Laakkonen. Hän soitti viulua, kitaraa ja pianoa ja kävi muutaman vuoden Itä-Helsingin musiikkiopistoa. Hän kirjoitti ylioppilaaksi steinerkoulusta.
Ensimmäisinä opiskeluvuosinaan Saariaho opiskeli yhtaikaa graafista suunnittelua Taideteollisessa korkeakoulussa, pianonsoittoa Helsingin konservatoriossa ja musiikkitiedettä Helsingin yliopistossa. Muutaman vuoden kuluttua hän siirtyi Sibelius-Akatemiaan.
Opinnot ja Korvat auki -yhdistys
Saariaho opiskeli sävellystä Sibelius-Akatemiassa Paavo Heinisen johdolla vuosina 1976–1980. Sen jälkeen Saariaho on opiskellut muun muassa Freiburgissa Saksassa Brian Ferneyhough’n ja Klaus Huberin johdolla (sävellysdiplomi vuonna 1982) sekä IRCAM-instituutissa Ranskassa.
Saariaho kuuluu niin sanottuun suomalaisten modernistien kolmanteen sukupolveen. Tämän sukupolven töissä tekstuurimusiikki on jo korvannut eurooppalaisen modernismin äärimuodon, sarjallisuuden. Saariaho oli opiskelijaystäviensä kanssa perustamassa Korvat auki -yhdistystä, jonka tarkoitus oli tehdä tunnetuksi ja kehittää tätä nykymusiikkia Suomessa. Yhdistyksen jäseniin kuului Saariahon lisäksi muun muassa Magnus Lindberg, Jouni Kaipainen ja Esa-Pekka Salonen. Saariaho toimi yhdistyksen puheenjohtajana 1970–1980-lukujen taitteessa.
Korvat auki -yhdistyksen piirissä esiintyi kärkästä arvostelua oopperalaitosta kohtaan, jota pidettiin luutuneena ja vanhanaikaisena taidemuotona. Yhdistyksen piirissä syntyi alun perin halventavaksi tarkoitettu ilmaus ”karvalakkiooppera”, jolla viitattiin Joonas Kokkosen Viimeisten kiusausten ja Aulis Sallisen Punaisen viivan perinteiseen sävelkieleen ja aihevalintoihin. Saariaho ilmoitti vuonna 1982 Synkooppi-lehden haastattelussa, ettei koskaan tule säveltämään oopperaa tai sinfoniaa.
Saariaho on asunut Pariisissa vuodesta 1984 mutta poistunut sieltä pitkille säveltäjävierailuille Japaniin (Kioto 1993) ja Yhdysvaltoihin (San Diego 1988–1989) sekä Suomeen Sibelius-Akatemian vierailevaksi professoriksi 1997–1998.
Menestyvä oopperasäveltäjä
Saariahon ensimmäinen ooppera Kaukainen rakkaus kantaesitettiin Salzburgissa Itävallassa vuonna 2000. The New York Times kuvaili teosta ”runolliseksi mestariteokseksi”, ja sekä se että BBC Music Magazine arvioivat tämän oopperan olevan paras uusi teos vuonna 2000. Vuonna 2003 säveltäjä sai oopperallaan Grawemeyer-palkinnon, 200 000 Yhdysvaltain dollaria. Ooppera sai Suomen ensi-iltansa syyskuussa 2004 Kansallisoopperassa.
Saariahon toinen ooppera Adriana Mater kantaesitettiin Pariisissa maaliskuussa 2006. Ooppera sijoittuu nimeämättömään sotaa käyvään maahan, jota voidaan pitää jonain Balkanin maana Jugoslavian hajoamissotien aikaan.
Kolmas ooppera Émilie kantaesitettiin Lyonissa maaliskuussa 2010 ja sai Suomen ensi-iltansa huhtikuussa 2015 Kansallisoopperassa. Oopperan nimihenkilö on ranskalainen markiisitar Émilie du Châtelet. Se on kirjoitettu Karita Mattilalle. Kaikkien kolmen oopperan libretisti on Amin Maalouf.
Neljäs ooppera Only The Sound Remains perustuu kahteen japanilaiseen Nō-näytelmään. Se esitettiin Alankomaiden kansallisoopperan 50-vuotisjuhlilla 2016.
Saariahon viides ooppera Innocence perustuu Sofi Oksasen librettoon. Oopperassa on viisi näytöstä, ja siinä lauletaan useilla kielillä. Teos sai kantaesityksensä Aix-en-Provencessa kesällä 2021, ja se esitettiin Suomen Kansallisoopperassa vuonna 2022.
Musiikkitieteilijöiden Anne Sivuoja-Gunaratnamin ja Pirkko Moisalan mukaan Saariahon tuotantoa ei voi sijoittaa mihinkään sävellyskoulukuntaan, vaikka siitä on löydettävissä joitakin yhtymäkohtia ranskalaiseen spektrimusiikin koulukuntaan ja György Ligetin sävellyksiin.
Saariahon musiikkikieli asettuu instrumentaalisen ja elektronisen musiikin tai akusmaattisen musiikin välille. Sille on ominaista värien ja sävyjen rikkaus.
Vuonna 1982 Saariaho osallistui IRCAM:ssa järjestetylle tietokonemusiikin kurssille. Hänen ensimmäinen tietokoneella toteutettu sävellyksensä oli IRCAM:ssa viimeistelty nauhateos Vers le blanc (Kohti valkeutta, 1982).[
Saariahon atonaalinen musiikki on perustunut säveltäjän koko tuotannon ajan pääasiassa musiikin tekstuuriin ja sointiväriin. Erityisen keskeistä on ollut soivan äänen ja hälyn välinen jännite, jota säveltäjä on käyttänyt samalla tavalla kuin konsonanssin ja dissonanssin vaihtelua käytetään tonaalisessa musiikissa.
Saariaho on kirjoittanut vokaalimusiikkia koko uransa ajan, ja tähän mennessä lauluteoksia on syntynyt yli kolmekymmentä. Vokaaliteokset muistuttavat kamarimusiikkia, ja vokaalitekstuuri muistuttaa instrumentteja. Suurin osa lauluista on kirjoitettu sopraanolle.[35] 1990-luvulla Saariaho alkoi säveltää yhä suurempia lauluteoksia, kuten teokset Château de l’âme (Sielun linna, 1995) ja Oltra Mar (Meren poikki, 1998-99).
Saariahon teoksien nimissä esiintyy paljon luonnonilmiöitä, kuten Lichtbogen (Valokaaria tai Revontulet) ja Ciel étoile (Tähtitaivas), sekä viittauksia kuvataiteisiin ja kirjallisuuteen. Esimerkiksi Verblendungen viittaa Elias Canettin romaaniin.
“Äänet ja tapahtumat, tuoksut, värit ja unet punoutuvat toisiinsa, aistimukset, jotka voimallaan keskeyttävät ajatuksen tai siihen törmätessään muuttavat sen radan; minun maailmani on ollut sellainen niin kauan kuin muistan. Jokaiseen ääneen on liittynyt oma tunnelmansa ja kuten myöhemmin huomasin, opittuani mielessäni erottamaan nämä kaksi asiaa, myös värin kaltainen elämys. Kaija Saariaho”
Keskeisiä teoksia
Jardin secret I (Salainen puutarha, 1985) ja Jardin secret II (1986) ovat Saariahon 1980-luvun suosituimpia sävellyksiä. Ensimmäinen on nauhateos, toinen duo cembalolle ja nauhalle. Lichtbogenin (1985–86) lähtökohtana ovat sellon flageleottiäänet, jotka murtuvat painettaessa jousta voimakkaammin kieliä vasten. Tietokoneen tekemä analyysi äänistä muodostaa mallin teoksen harmoniselle rakenteelle. Jardin secretin kolmas osa Nymphea on laaja sävellys jousikvartetille ja elektroniikalle (1987). Teoksen esitti Kronos Quartet New Yorkin Lincoln Centerissä.
Saariaho on säveltänyt sinfoniaorkesterille suurimuotoisia teoksia, kuten kaksiosainen teoksen Du cristal…à la fumée (Kristallista savuksi, 1990) sekä BBC:n tilauksesta tehdyn viulukonserton Graal theatre (Graalin teatteri, 1997), jonka kantaesittivät kapellimestari Esa-Pekka Salonen ja viulisti Gidon Kremer.
Oratorio Simonen kärsimys (La Passion de Simone) kantaesitettiin Wienissä marraskuussa 2006. Sen ohjasi Peter Sellars.
Vuonna 2007 kantaesitettiin Bostonin sinfoniaorkesterin tilaama Notes on Light -sellokonsertto (Muistiinpanoja valosta). Se on omistettu solisti Anssi Karttuselle, joka soitti myös Euroopan ensiesityksen Helsingin Musica nova -festivaalilla Radion sinfoniaorkesterin kanssa.Karttunen on yksi Saariahon luottomuusikoista, joiden kanssa hän on tehnyt paljon yhteistyötä.
Kamariteos Laterna magican kantaesitti Berliinin filharmonikot avauskonsertissaan elokuussa 2009 Simon Rattlen johdolla. Teoksen nimi on saanut herätteen Ingmar Bergmanin omaelämäkerrallisesta teoksesta Laterna Magica, jossa Bergman kertoo pyörittäneensä laterna magica -konetta niin nopeasti, että syntyi liikkeen illuusio. Saariaho heräsi pohtimaan mahdollisuutta musiikillisten ajatusten hahmottamista eri tavalla eri tempoissa ja konteksteissa.
SAARIAHON kuolemaan on reagoitu myös ulkomailla. Pariisin orkesteri esittää surunvalittelunsa Twitterissä kirjoittaen, kuinka ”kuulemme suurella surulla säveltäjä Kaija Saariahon kuolemasta, jonka kanssa jaoimme niin monia upeita musiikillisia hetkiä. Ajatuksemme menevät hänen läheisilleen ja perheelleen”.