Tuula Väänänen En päässyt Juliaksi C Kati Leinonen

Oulun teatterin pitkäaikainen ja rakastettu näyttelijä Tuula Väänänen on saanut Ida Aalberg -näyttelijäpalkinnon. Ida Aalberg -säätiö palkitsi samalla palkinnolla myös Kajaanin kaupunginteatterin Salla Loperin. Tampereen Teatterikesän avajaisten yhteydessä jaetut palkinnot ovat suuruudeltaan 7500 euroa.

Palkinto tuntuu todella hyvältä! Tekee samanaikaisesti mielen nöyräksi ja ylpeäksi. Ylpeäksi siitä kuinka hienoa teatteria meillä ja ylipäätään muun Suomen teattereissa tehdään. Ja olen saanut olla niissä mukana. Palkinto kuuluu kaikille”, Tuula Väänänen kertoo tunnelmistaan juuri palkinnon saatuaan.

Palkintoperusteet kuuluvat seuraavanlaisesti:

Tuula Väänänen on ollut Oulun teatterin tinkimätön, väsymätön ja aina haasteisiin valmis näyttelijä vuodesta 1995 lähtien. Hän on tehnyt huikean määrän suuria rooleja, ja hänet muistetaan muun muassa ketään kumartamattomana Niskavuoren Hetana ja kaiken hallitsevana Kuningatar Elisabetina. Viime aikoina hän on taipunut muun muassa patriarkaatin haastavaksi, omaa tietään kulkevaksi Synninkantajien Mummiksi, Kaboom ja kuvittelun voiman Poniksi, Keppien päälliköksi ja Lääkärinukeksi sekä Lauluja harmaan meren laidalta -teoksen merelle katoavaksi Ailaksi.

Merkityksellinen on myös Väänäsen roolityö Oulun teatterin produktiossa En päässyt Juliaksi, jossa Väänänen käy uraansa ja henkilöään läpi, rohkeasti, paljaasti ja itselleen nauraen. Tässä roolissa erityistä on Väänäsen kyky hahmottaa ja artikuloida näyttelijäntyötä ja esitysdramaturgiaa, kannatella ja kehua vastanäyttelijäänsä sekä haastaa normittunutta naiskuvaa. Esityksessä Väänänen myös astui suvereenisti ja pelotta itselleen täysin uuteen tapaan työskennellä. Tuula Väänänen on aina valmis keskustelukumppani ja teatteriyhteisön kantava voima, jolla on 35 vuoden uran jälkeenkin nälkä tehdä ravisuttavia esityksiä.”

Tuula Väänäsen pitkä ura Oulun teatterissa

Tuula Väänänen aloitti Oulun teatterissa vuonna 1995, ja hänelle on kertynyt vuosien aikana lukuisia mieleenpainuvia rooleja. Alkuvuosilta mieleen hänelle on jäänyt Eira Mollbergin Suutarin lapsilla ei ole jalkoja syksyltä 1996, Anna-Maria Klintrupin ohjaama Tohvelisankarin rouva keväältä 1997 ja Maarit Pyökärin ohjaama Vuoriston kaunotar syksyltä 1997.

Muita tärkeitä näytelmiä Väänäselle on ollut muun muassa Sakari Hokkasen ohjaama Pauliina Rauhalan Synninkantajat vuonna 2020, Fiikka Forsmanin ohjaama Raja vuonna 2012, Ahti Ahosen ohjaama Franca Ramen ja Dario Fon Donna-monologi vuonna 2011 Vinttikamarissa, Katariina Lahden ohjaama Populaarimusiikkia Vittulajänkältä vuonna 2003, nimirooli Sina Kujansuun ohjaamassa Hella Wuolijoen Niskavuoren Hetassa vuonna 2007 ja nimirooli Minna Nurmelinin ohjaamassa Mestaritontun seikkailut -näytelmässä vuonna 2005.

Tuula Väänänen on edelleen näyttelijänä kokeilunhaluinen ja aina innokas oppimaan uutta. Joulukuussa 2021 ensi-iltansa saanut Alma Lehmuskallion ohjaama En päässyt Juliaksi syntyi prosessissa ilman valmista käsikirjoitusta, mikä vaatii koko työryhmältä paljon. Ensi-illan alla Väänänen kertoi näyttelemisestä yhdessä Pyry Äikään kanssa.

”Koen kunnia-asiana päästä näyttelemään nuoren ja lahjakkaan Pyry Äikään kanssa. Hän sekä haastaa että kohtelee minua kuin kukkaa kämmenellä. Pyry on näyttelijänä sellainen, joka tukee ja haluaa tuoda toisen vahvuudet esiin. Hänen kanssaan on hyvä lähteä kohti esityksiä.”

Tänä syksynä Tuula Väänäsen voi nähdä En päässyt Juliaksi -produktiossa, Sakari Hokkasen ohjaamassa Jäniksen vuodessa ja ensi-iltansa 11. marraskuuta saavassa Vanhempainillassa, jonka ohjaa Jukka Heinänen.

Tuula Väänänen, synt. 1958

  • Valmistunut Teatterikorkeakoulusta vuonna 1988.
  • On ollut kiinnitettynä Oulun teatteriin vuodesta 1995 lähtien.
  • Oulun läänin taidetoimikunta palkitsi hänet vuonna 1996 Nuoren taiteilijan palkinnolla.
  • On ollut kiinnitettynä myös KOM-teatterissa ja Teatteri Eurooppa Neljä -teatterissa.
  • Teatterinäyttämöiden lisäksi Väänänen on näytellyt muun muassa elokuvissa Täällä Pohjantähden alla (2009), Erottamattomat (2008), Punahilkka (2007), Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja (2002), Kivinen lintu (1999), Pidetty hiljainen mies (1995) ja televisiosarjoissa Kaikki synnit (2019–2020), Taivaan tulet (2010) ja Enkeli tulessa (2004).