uutiskuva-miikaranne

Miika Ranne (41) on valittu Pori Jazzin toimitusjohtajaksi 1.10.2018 alkaen. Ranne on Ylen Luovien sisältöjen suunnittelupäällikkö ja toiminut vastaavana tuottajana muu muassa Marja Hintikka Live, Puoli seitsemän ja Nenäpäivä -ohjelmissa.

– Valintaamme vaikutti Ranteen osaaminen suurten ohjelmatuotantojen parissa ja toisaalta hänen verkostoitumiskykynsä sekä näyttönsä avoimen tiimijohtamisen kulttuurista, kertoo Pori Jazz 66 ry:n hallituksen puheenjohtaja Hannu Jaakkola.

Porissa syntynyt ja kasvanut Ranne tulee asumaan kahdella paikkakunnalla, Porissa ja Tuusulassa.

– Pori Jazzilla on tärkeä sivistystehtävä, ja yhteistyökumppaniemme kanssa tulemme tarjoamaan yleisölle paitsi merkittäviä musiikillisia kokemuksia myös yhteisöllisyyttä, ystäviä ja kansainvälisyyttä. Satakuntalaisten toivon tuntevan ylpeyttä oman maakunnan tapahtumasta, sanoo Miika Ranne.

Pori Jazz järjestetään 54. kertaa heinäkuussa 2019. Festivaalin pääkonsertit pidetään Porin Kirjurinluodossa 18.–20.7.