Suomalaisen kevyen musiikin legendoihin lukeutuva Pepe Willberg juhlii ensi syksynä 60-vuotista taitelijajuhlaansa ja 75-vuotissyntymäpäiväänsä keikoilla, kesätapahtumissa ja laajalla konserttisalikiertueella ympäri Suomen.

Juhlavuosi huipentuu Legenda juhlii -nimiseen kiertueeseen, joka alkaa 15. lokakuuta Oulun Madetojan salista ja päättyy 14. joulukuuta suurkonserttiin Helsingin Hartwall Arenalla. Lisäksi kiertue pysähtyy Oulussa, Rovaniemellä, Porissa, Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lahdessa, Turussa ja Tampereella. Lipunmyynti käynnistyy Lippupisteessä ja Ticketmasterissa keskiviikkona 15. joulukuuta.

Pepe Willbergin musiikillinen menestys alkoi 1960-luvulla Helsingin Lauttasaaressa, jossa hän perusti ensimmäisen bändinsä, The Islanders. Willbergin ura on jatkunut sittemmin yhtäjaksoisesti yli 60 vuotta.

– Juhlakiertueella yleisö saa kokea todellisia megakonsertteja huippumuusikoiden säestyksellä. Kiertue on kova ponnistus, mutta olen innoissani siitä, että jaksan vielä lähteä liikkeelle. Ehkä kaiken salaisuutena ovat yleisön kauniit daamit ja energiset miehet ja tietenkin kuntoiluprojektit, Pepe naurahtaa.

Willberg esittää kiertueella hittejään vuosikymmenien varrelta sekä tuoreinta tuotantoaan 12 muusikon juhlaorkesterin säestämänä.

– Toivon, että kaikki kuulijat osallistuvat sankoin joukoin vielä kiertueen loppuhuipennukseen 14.12. Hartwall Arenalla, jossa lavalle nousee monia muitakin musiikkitaivaan tähtiä. Kaiken kaikkiaan kiertueen ohjelmistossa on todellista runsauden pulaa, koska olen mielestäni urani aikana levyttänyt vain hyviä sävellyksiä, Pepe toteaa myhäillen.

Willberg on saanut urallaan useita tunnustuspalkintoja, kuten Iskelmä Finlandian 2011 ja Emma-palkintoja. Legenda juhlii -kiertue on kiitos ja kunnioitus Willbergin uskolliselle ja uudellekin kuulijakunnalle.

Legenda juhlii -kiertueen aikataulu:

LA 15.10. Madetojan sali, Oulu

SU 16.10. Korundi, Rovaniemi

PE 21.10. Promenadisali, Pori

LA 22.10. Verkatehdas, Hämeenlinna

TO 27.10. Paviljonki, Jyväskylä

LA 29.10. Musiikkikeskus, Kuopio

KE 2.11. Sibeliustalo, Lahti

TO 3.11. Logomo, Turku

LA 5.11. Tampere-talo, Tampere

KE 14.12. Hartwall Arena, Helsinki

Pepe Willberg: www.pepewillberg.fi        www.facebook.com/profile.php?id=100047379559285