Hyviä uutisia modernin folk-musiikin faneille, kansanmusa-diggareille, pohjoismaisista indie-artisteista ja uusista löydöistä kiinnostuneille!
Lokakuussa ensimmäistä kertaa järjestettävä Nordic Highway-kiertuekonsepti on kerännyt yhteen modernin folk-musiikin mielenkiintoisimmat pohjoismaalaiset nimet, jotka lähtevät yhdessä kolme Pohjoismaata kattavalle kiertueelle. Valitut yhtyeet – Pekko Käppi & K:H:H:L (FI), Långbacka/ Bådagård (SE) ja Jørgen Sandvik (NO) – esiintyvät yhteensä kuudessa kaupungissa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Suomen konsertit järjestään Lahden Tirrassa torstaina 4.10. ja perjantaina 5.10. Helsingissä G Livelabissa.
Suomesta kiertueelle valittu jouhikko-shaamani Pekko Käppi & K:H:H:L on tullut tunnetuksi muun muassa pääkalloilla koristelluista perinnesoittimistaan ja säröllä höystetystä soinnistaan. Niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin huomiota herättäneen yhtyeen musiikkia on kutsuttu muun muassa suomalaiseksi voodooksi, jonka elementit kumpuavat psykedeelisestä folkrockista, bluesista ja kansanmusiikista. Yhtye esiintyy Lahdessa ja Helsingissä rumpalilla vahvistettuna nelihenkisenä kokoonpanona.
Ruotsalaisten sisarusten muodostaman duon Långbacka/Bådagård äänimaailman on puolestaan luonnehdittu olevan kuin “Regina Spektor olisi matkustanut Skandinavian vuorille ja opetellut soittamaan viulua”. Musiikissa yhdistyvät vahvat naisäänet, viulut, erilaiset perkussiot ja elektroniikka tekevät yhtyeestä vahvan suosituksen erityisesti Ane Brun-, First Aid Kit- ja Susanne Sundførs-faneille.
Kiertueen kolmas artisti, sielukas ja rouhea-ääninen kitaristi-laulaja Jørgen Sandviktunnetaan parhaiten useaan otteeseen palkitun norjalaisen folkrock-yhtye The Real Onesin jäsenenä. Keväällä 2018 ensimmäisen sooloalbuminsa “Permanent Vacation” julkaissut artisti yhdistää luontevasti ja innovatiivisesti elementtejä ajattomasta bluesista sekä skandinaavisesta musiikkiperinteestä.
Nordic Highway-kiertuekonseptin tarkoituksena on edistää pohjoismaisten artistien keikkailua ja kiertuemahdollisuuksia Pohjoismaissa sekä naapurimaiden klubien välistä yhteistyötä. Pohjoismaisen kulttuurirahaston tukeman hankkeen takana ovat alunperin kolme pohjoismaista kulttuurialan yritystä: suomalainen Marjatta & Kaisa Oy – maetka.fi (Sirpa Lahti ja Riitta Huttunen), ruotsalainen MTA Productions (Hilda Sandgren ja Bjørn Bunes) sekä norjalainen Sgt. Elephant (Sigurd Reinton). Nyt tapahtuvan kiertueen ovat toteuttaneet Maetka ja MTA.
“Ajatus hankkeeseen syntyi musiikkikentällä käytyjen keskustelujen pohjalta. Monet tahot ovat valitelleet klubien välisen pohjoismaisen yhteistyön puutteista ja artistit puolestaan ovat kokeneet hankalaksi löytää naapurimaiden yleisöjä. Erityisesti kun kyseessä ovat valtavirrasta poikkeavat genret, kuten tässä tapauksessa vaihtoehtoinen folk. Toiveena on, että konseptilla olisi mahdollisuus tarjota myös tulevaisuudessa nouseville kyvyille valmis malli kiertueesta.” toteaa yksi kiertueen tuottajista Sirpa Lahti Marjatta & Kaisa Oy:stä.
Kiertueaikataulu:
To 4.10. Tirra, Lahti, Finland, liput 15 € (lippu.fi)
Pe 5.10. G Livelab, Helsinki, Finland, liput 18-25 € (lippu.fi)
La 6.10. Hvaskjer, Oslo, Norway, liput 20 € (lippu.fi)
Su 7.10. Statsraaden, Bergen, Norway, liput 15 € (lippu.fi)
Pe 12.10. Stallet, Stockholm, Sweden, liput 25 € (lippu.fi)
La 13.10. Galleria Oscar C, Örebro, Sweden, liput 15 € (liput)
Linkit:
Spotify Soittolista:
https://open.spotify.com/user/9vnqvpsri0gkpzwbnxmeylxqy/playlist/1D6aIiYaG7DOuM1szUbp26?si=sly_yWjxTPOR8lX8D6Mfxw
Pekko Käppi & K.H.H.L: http://pekkokappi.com/
Långbacka/Bådagård: http://se.mtaprod.se/artist/langbacka-badagard/
Jørgen Sandvik: http://jorgensandvik.com/
Nordic Highway: http://bit.ly/nordichighway