m4instddp8umvx6clsb8

Kapellimestari Erkki Lasonpalo. Kuva Aki Loponen.

Valtakunnallisen nuorten soittajien Sinfoniaorkesteri Vivon taiteelliseksi johtajaksi on nimitetty kapellimestari Erkki Lasonpalo. Suomen nuorten kapellimestarien kärkinimiin kuuluva Lasonpalo aloittaa kolmivuotisen kautensa Vivon johdossa vuoden 2019 alussa.

Nousujohteisella kapellimestariuralla oleva 32-vuotias Lasonpalo toivoo, että hänen kolmivuotisen kiinnityksensä aikana Vivo tulee innostamaan nuoria yhteismusisointiin ja toimimaan hyvänä ”ammattilaisorkesterisimulaattorina”, jossa nuori muusikonalku saa tarvittavia työkaluja matkallaan jopa huippuammattilaiseksi.

Jane ja Aatos Erkon säätiön Vivolle vuoden 2021 loppuun saakka myöntämä apuraha mahdollistaa vuosittain neljän harjoitusperiodin järjestämisen ja orkesteria pystytään siten kehittämään Lasonpalon kaudella entistä korkeatasoisemmaksi.”Orkesteritoimintaa tulee olla tarpeeksi usein, jotta voimme aina jatkaa kehitystä siitä mihin viimeksi jäimme. Orkesteri kun toimii kuin joukkue, jossa tiimipeli on kaiken ydin, ei pelkkä henkilökohtainen pakertaminen” Erkki Lasonpalo kertoo.

Lasonpalo vieraili Sinfoniaorkesteri Vivon kapellimestarina orkesterin leirillä viime kesänä. ”Kesäleirin kokemusten perusteella tiedän, että Erkillä on erinomainen kyky työskennellä nuorten soittajien kanssa ja siten loistavat edellytykset kehittää Vivoa taiteellisesti seuraavalle tasolle. Lisäksi hän on itse soittanut nuorena viulistina Vivossa, joten kosketuspinta orkesteriin löytyy jo nuoruusvuosilta” orkesterin intendentti Mikko Leppänen iloitsee.

Vuonna 1986 syntynyt Erkki Lasonpalo on kouluttautunut kapellimestariksi sekä Jorma Panulan nuorisokapellimestariluokalla että Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalla professori Leif Segerstamin johdolla. Kapellimestaridiplomin Lasonpalo suoritti vuonna 2012 erinomaisin arvosanoin. Tällä hetkellä hän toimii mm. Kemin kaupunginorkesterin taiteellisena johtajana, Mikkelin kaupunginorkesterin taiteellisena partnerina ja Heinäveden musiikkijuhlien taiteellisena johtajana. Lasonpalo on vieraillut lähes kaikkien suomalaisten ammattiorkesterien sekä Göteborgin ja Islannin sinfoniaorkesterien kapellimestarina.

Sinfoniaorkesteri Vivon ensimmäinen harjoitusperiodi ja konsertti Lasonpalon johdolla pidetään pääsiäisen aikaan huhtikuussa 2019.