1239919_10151725227981716_523311221_n

Kuvaaja Mirka Kleemola

Suomen Kansallisbalettiin perustettu nuorisoryhmä on aloittanut toimintansa. Ryhmän toimintaa rahoittaa Jane ja Aatos Erkon säätiö toukokuussa myönnetyllä kolmevuotisella 900 000 euron suuruisella avustuksella. Toukokuussa 2014 nähdään Alminsalissa nuorisoryhmän tanssijoiden ilta, joka koostuu useista eri koreografien teoksista. Alminsalin tuotanto on samalla osa nuorisoryhmän koulutusta. Tämän lisäksi nuorisoryhmän tanssijat työskentelevät Kansallisbaletin tanssijoiden rinnalla Kansallisbaletin tuotannoissa ja harjoituksissa, ja ensimmäisenä ryhmän tanssijoita nähdään Prinsessa Ruususessa lokakuussa 2013.

Nuorisoryhmään sekä yhtä aikaa avoinna olleisiin Kansallisbaletin määräaikaisiin tanssijan sijaisuuksiin haki yhteensä 1 200 tanssijaa. Heistä 130 valittiin koetanssiin todistusten, videoiden ja kuvien perusteella. Yhteensä 65 tanssijaa osallistui Helsingissä elokuussa pidettyyn koetanssiin, ja tämän lisäksi osa valituista on suorittanut koetanssin myöhemmin elo-syyskuun aikana.

Nuorisoryhmään on kiinnitetty tällä hetkellä kymmenen iältään 18-22-vuotiasta tanssijaa, joilla on klassisen baletin ja nykytanssin koulutus. Ryhmän tanssijoista Lilli DahlbergSuvi HonkanenVilma Hyrkäs ja Pauliina Pakarinen ovat työskennelleet Kansallisbaletissa viime kaudella. Muut ryhmään valitut tanssijat ovat Isabella CasolaAndrea Laššáková,Andrea MocciardiniThibault MonnierHasan Topcuoglu ja Claudi Vilaseca. Ryhmään voidaan ottaa yhteensä enintään 12 tanssijaa, ja kaksi jäljellä olevaa paikkaa täytetään syksyn aikana koetanssista valittavista hakijoista. Nuorisoryhmän tanssijoiden sopimus jatkuu 31.5.2014 saakka.

Nuorisoryhmiä toimii Kansallisbaletin lisäksi mm. Nederlands Dans Theaterin sekä Münchenin, Hampurin, Zürichin, Bostonin ja Dresdenin balettien yhteydessä. “Nuorisoryhmä on tärkeä panostus tulevaisuuteen. Sen avulla taataan lahjakkaiden nuorien tanssijoiden työllistyminen ja varmistetaan heidän ammatillinen kehittymisensä”, kertoo ryhmän taiteellisesta toiminnasta ja koulutusohjelmasta vastaava Kansallisbaletin taiteellinen johtaja Kenneth Greve. “Olen kiitollinen, että saimme taloudellisen mahdollisuuden nuorisoryhmän perustamiseksi Jane ja Aatos Erkon säätiön myöntämän avustuksen ansiosta”, hän jatkaa.

Nuorisoryhmän tanssijoiden lisäksi Kansallisbaletissa ovat aloittaneet uusina tanssijoina koetanssissa valitut Stefania Cardaci,Barbora KubátováKamill ChudobaRuan Crighton ja Grischa Olizeg.