Kuva: Henri Melaanvuo
Suomen ensimmäisen murhamysteerin juurilla – Lallin tarina herää eloon
Ensemble Gamut -yhtyeen levynjulkaisukonsertti Turun Taidekappelissa perjantaina 2.12.2022 kello 18. “Pyhän Henrikin sävelmiä” -joulukonsertin liput 20/15 € puoli tuntia ennen konsertin alkua ovelta. Pyhän Henrikin ekumeeninen taidekappeli, Seiskarinkatu 35, Hirvensalo, Turku. Lämpimästi tervetuloa!
Ensilevyllä kriitikot hurmannut Ensemble Gamut! julkaisee toisen pitkäsoittonsa “RE” 25.11.2022. Levyn kappaleiden vuosisatoja vanhat teemat yllättävät ajankohtaisuudellaan.
Albumin nimi RE viittaa englannin kielisiin re-alkuisiin sanoihin tarkoittaen uudelleentekemistä, -sovittamista -postaamista, -luomista, uudistamista ja uudelleen virittäytymistä menneisyyteen sekä tulevaisuuteen. Historia toistaa itseään monin tavoin ja RE-albumilla käsitellään montaa ajankohtaista teemaa; kolonisaatio, suurvallan tunkeutuminen uusille alueille, Suomen geopoliittinen asema idän ja lännen risteyksessä sekä eri uskontokuntien väliset sodat.
“Tässä ajassa saamme käsiimme lähes loputtoman määrän tietoa. Kohtaamme myös vaihtoehtoisia totuuksia, vääristeltyjä faktoja. Asiantuntijuuden ja tiedon arvostus on alempana kuin aikoihin. Seuraan turhautuneena suomalaisen koulutussysteemin läpikäyneen ihmisen instaliveä, jossa hän väittää maapallon olevan litteä. Elämmekö keskiajalla?” pohtii yhtyeen luotsaaja, muusikko Aino Peltomaa.
Laulut kurkottavat aikaan, jolloin Suomea ei vielä ollut. Idän ortodoksinen ja lännen katolinen kirkko kilvoittelivat vuosisatoja vaikutusvallasta Suomen alueella, kunnes ennen ensimmäistä ristiretkeä kirkot erosivat virallisesti toisistaan. Albumin kappaleissa tarkastellaan varhaisinta Suomen alueella säilynyttä musiikkia, kirjallisia nuottilähteitä Pyhän Henrikin riimiofficiumista, Piae Cantiones -kokoelmasta, birgittalaissisarten laulukirjasta “Cantus Sororum” sekä vanhoista runosävelmistä.
“RE-levyllä kysymme: Mikä on tarinaa, mikä on totta, mikä on mytologiaa, trollausta, mikä legendaa? Miten tarina ja tieto muuttuu kertojan näkökulman perusteella? Tuomme varhaisimpia Suomen alueella säilyneitä sävelmiä, Lallin oletettavasti tappaman Pyhän Henrikin legendan tähän päivään elektroniikan ja omien sovitusten kautta. Käsittelemme suurvallan väkivaltaista tunkeutumista uudelle alueelle kun kansan loitsut ja kirkon tuomat vaikutteet yhdistyvät uudenlaiseksi musiikilliseksi kokonaisuudeksi”, kertoo Peltomaa yhtyeen musiikista.
”Halusimme kutsua Karri “Paleface” Miettisen levyllemme tuomaan näkökulmaa tämän päivän yhteiskunnalliselta kannanottajalta. Lähtökohtaisestihan spoken word ja rap-perinne kumpuaa sorrettujen, yhteiskunnan alaspainamien ihmisten tarpeesta ilmaista itseään. Levyn tematiikassa Suomeen kohdistuva uskonnollis-poliittinen propaganda kohtaa ns. “kansanmiehen”, kansanlaulajan tai -muusikon. Kuulijan tulkittavaksi jää, miten nämä perinteet kohtaavat.”
- sinkku “Veri” Paleface feat. + video Sampsa Pirtola ja Juha Hansen 7.10.2022
- sinkku “Puu” + video Sampsa Pirtola 28.10.2022
- sinkku “Trina caeli hierarchia” studiolive-video Jyri Sariola 11.11.2022
- joulusinkku “Lapsed caick laolacatt” + video Antti Vuori 25.11.2022
Fyysinen “RE” CD julkaisu 25.11.2022
Digialbumi julkaisu 2.12.2022
Youtube: https://youtu.be/NGE_W9Oy-qk
Facebook: www.facebook.com/ensemblegamut/
Instagram: www.instagram.com/ensemblegamut/
Web page: www.ensemblegamut.com
TULEVAT KONSERTIT:
27.11 Taidekoti Kirpilä
2.12 Turun Pyhän Henrikin ekumeeninen Taidekappeli
3.12 Stockholm Early Music festival, Tyska Kyrkan
Ensemble Gamut! biografia
Ensemble Gamut! on luonut oman uniikin soundinsa yhdistämällä elementtejä keskiajan musiikista, suomalaisista kansansävelmistä, improvisaatiosta sekä elektronisista äänimaisemista.
Yhtyeen nimi viittaa keskiajan musiikinteoreettiseen järjestelmään, Gamutiin (Guido Arezzolainen). Gamut on myös värisävyjen kokonaisuus, ja “kamu”, “kamut” viittaa tietysti suomalaiseen kansanmusiikkiin, sekä kaveruksiin.
Eclipse Musicin joulukuussa 2020 julkaisema Ensemble Gamut!:n esikoislevy “UT” on saanut osakseen laajaa kiinnostusta sekä klassisen musiikin, vanhan musiikin kuin myös progressiivisen musiikin piireissä. UT sai Suomen vanhan musiikin liiton “Vuoden vanhan musiikin teko 2020” -tunnustuspalkinnon, jonka valitsi Paleface maaliskuussa 2021. Levy valittiin myös YLE:n vuoden levy 2021 -ehdokkaaksi, ja oli The Progressive Aspect:n valitsemien vuoden parhaiden proge-levyjen joukossa.
Ensemble Gamut! on esiintynyt laajalti niin klubikeikoilla, museoissa, keskiaikaisissa kirkoissa kuin konserttisaleissakin. Yhtye konsertoi maineikkaalla Via Mediaeval -festivaalilla Saksassa syyskuussa 2021 ja teki Hollannin-debyyttinsä Ambigu-konserttisarjassa 2019 sekä Amsterdamissa 2021. Sastamala Gregoriana -festivaalin lisäksi yhtye on kiertänyt Suomen vanhan musiikin festivaaleja, kuten BRQ Vantaa, Janakkalan Barokki, Oulun ja Imatran vanhan musiikin festivaalit, ja avasi JuuriJuhla-RotFest -kansanmusikkifestivaalin Espoon tuomiokirkossa huhtikuussa 2021.
”Ensemble Gamut! lähestyy vanhaa musiikkia tavalla, joka on Suomen vanhan musiikin kentällä aivan omaa luokkaansa. Barokkia ja folkia on täällä toki yhdistelty, ja kentällä on paljon ennakkoluulotonta asennetta, mutta Gamut!in esikoislevyn omaleimainen sointimaailma on jotain vielä enemmän.” … ” Levy ei asemoidu klassiselle kentälle vaan taitavasti lokeroiden välimaastoon, jonka se tuntuu venyttävän kauniin avaraksi.”
Auli Särkiö-Pitkänen / Rondo (01.01.2021)
_____________________
Kuva: Henri Melaanvuo
Ensemble Gamut!
Aino Peltomaa I Laulu, keskiajan harppu, perkussiot, elektroniikka
Ilkka Heinonen I Jouhikot, laulu, perkussiot, elektroniikka
Juho Myllylä I Nokkahuilut, laulu, elektroniikka
”UT is one of the most interesting sounding albums I’ve heard in a long time, and it’s wonderful to hear “obsolete” instruments used to such great effect.”
Jon Davis / Exposé Online (02.01.2021)
”The mix of traditional sounds with ancient dance and devotional music, delivered with such love and attention to detail, is a heady brew. Refreshing, soothing, intriguing and enlightening, there’s a wonderful flow through the album in an enthralling and cleansing journey.”
Jez Rowden / The Progressive Aspect (13.12.2020)
”The combination is rich and works well. — A pleasant feeling of space has been created in post-production. The mood ranges from meditative to raucous. — Many of the tracks are as catchy as any pop tune.”
Riikka Hiltunen / FMQ (05.02.2021)
Pyhän Henrikin ekumeeninen taidekappeli
Seiskarinkatu 35, Hirvensalo, Turku
Avoinna ma–ke ja pe 11–16, to 11–18.30, la–su 12–15
Toiminnanjohtaja Aira Kuvaja, p. 0440 550 370, taide.kappeli@gmail.com