By Ron Elkman

Lukuisista vanhoista Dire Straits -yhtyeen jäsenistä koostuva ainutkertainen The Dire Straits Legacy saapuu konsertoimaan Suomeen. Tämä Dire Straitsin menestyskappaleiden perintöä vaaliva kokoonpano nähdään Helsingin Jäähallissa 5. maaliskuuta 2024. Liput tulevat myyntiin Tiketissä maanantaina 9. lokakuuta.

– Meistä on sanottu, että tämän lähemmäksi ei voi Dire Straitsia enää päästä. Emme ole coverbändi emmekä lavoille palaava Dire Straits. Sen sijaan The Dire Straits Legacy on konsepti, joka juhlistaa Dire Straitsin kuolematonta musiikkia ja yhdistää sen entisiä jäseniä takaisin Dire Straitsin laulujen pariin, toteaa yhtyeessä sen viimeisinä vuosina mukana ollut kitaristi Phil Palmer.

The Dire Straits Legacy syntyi vuonna 2013 kunnioittamaan ja vaalimaan 1990-luvun puolivälissä lopettaneen Dire Straitsin musiikkia. Jäähallin konsertissa kuullaan suuri joukko Dire Straitsin tunnetuksi tekemiä lauluja, kuten Sultans of Swing, Private Investigations, Money for Nothing ja Walk of Life.

The Dire Straits Legacy saapuu Suomeen kokoonpanolla, johon kuuluva kitaristi-laulaja Phil Palmer, kosketinsoittaja Alan Clark, basisti Trevor Horn, lyömäsoittaja Danny Cummings, saksofonisti Mel Collins, rumpali Steve Ferrone sekä kitaristi-laulaja Marco Caviglia ja kosketinsoittaja Primiano Dibiase.

Kiertueen musiikillinen johtaja Phil Palmer liittyi Dire Straitsiin 1990 ja soitti mm. yhtyeen On Every Street -albumilla ja sitä seuranneella kiertueella. Hän on yksi tämän hetken kysytyimpiä kitaristeja ja on ollut mukana kaikkiaan yli 450 albumilla. Alan Clark liittyi Dire Straitsiin 1980 ja oli mukana yhtyeen kaikilla levyillä ja kiertueilla sen hajoamiseen saakka. Danny Cummings liittyi Dire Straitsiin 1990 ja Mel Collins muutamaksi vuodeksi 1980-luvulla.

Musiikkituottaja-basisti Trevor Horn on todellinen musiikkiteollisuuden legenda. Hänen The Buggles -yhtyeensä levytti mm. 1979 hitiksi nousseen Video Killed the Radio Star -kappaleen. Sen jälkeen Horn oli mukana tuottamassa lukuisia 1980-luvun legendaarisia kappaleita, kuten ABC:n Lexicon of Love, Yesin Owner of a Lonely Heart ja Frankie Goes to Hollywoodin Relax, Two Tribes ja The Power of Love.

Steve Ferrone on yksi aikamme taiturimaisimmista rock-rumpaleista, ja hän on tehnyt yhteistyötä mm. Eric Claptonin, Duran Duranin, Paul Simonin, The Bee Geesin ja David Bowien kanssa. Myöskään Marco Aviglia ja Primiano Dibiase eivät ole kuuluneet Dire Straitsin kokoonpanoihin, mutta hekin ovat tehneet aiemminkin yhteistyötä lukuisten maailmankuulujen artistien kanssa ja ovat soittaneet heidän albumeillaan ja kiertueillaan.