Kuvaaja: Vesa Holmala

Popedan viimeinen konsertti laulusolisti Pate Mustajärven kanssa Tampereen Ratinan stadionilla lauantaina 2.9. on loppuunmyyty. Yhtyeen historiallista Ratinasta poikki -konserttia saapuu todistamaan yleisöä yhteensä 28 114.

Ainutlaatuisessa konsertissa on mahdollisuus vielä kerran kokea livenä yhtyeen jättihitit kuten Kuuma kesä, Kersantti Karoliina, Matkalla Alabamaan, Sukset, Punaista ja makeaa, Kellot lyö, Repe ja Lissu, Elän itselleni sekä Lihaa ja perunaa.

”Ilta tulee olemaan musiikillisesti ja visuaalisesti näyttävä sekä varmasti mieleenpainuva elämys! Upeaa, että tätä on paikalla todistamassa jättiyleisö. Konsertin koko tunnekirjo tulee olemaan hyvin laaja”, lupaa promoottori Timo Isomäki.

Yhtyeen lauteet lämmittävät humoristisista, lämminhenkisistä ja kantaaottavista kappaleistaan tunnettu pitkän linjan kevyen musiikin yhtye Martti Servo ja Napander sekä Kohti sydänpeltoja, Kukaan ei koskaan, Kolme hyvää vinkkiä ja Tummilla teillä -hiteistään tunnettu Vesterinen Yhtyeineen.

Saapumisohjeet
Stadionin portit avataan klo 16.00. VIP-alue avautuu tuntia aiemmin. Yleisöä pyydetään saapumaan ajoissa paikalle mahdollisten ruuhkien välttämiseksi. Porteilla on turvatarkastus. Konserttialueella on laajat ruoka- ja juomapalvelut. Konserttikävijöiden turvallisuudesta vastaa suuri joukko järjestyksenvalvojia.

Alueelle ei ole lupa tuoda:
Omat juomat ja juomapullot & astiat, jotka sisältävät nestettä
Järjestelmä- ja videokamerat (median kuvausluvat akkreditoinnin kautta etukäteen)
Läppärit ja padit
Sateenvarjot
Polkupyörät, potkulaudat ja skeittilaudat
Lasipullot ja tölkit
Alkoholituotteet ja muut huumaavat aineet
Ampuma-, terä- ja lyömäaseet
Monitoimityökalut
Räjähteet, ilotulitteet, soihdut, laserit
Paksut ketjut
Lemmikit
Retkituolit
Huomioliivit ja takit
Lastenvaunut ja rattaat
Julisteiden, flyereiden, tms. jako alueella
Liput, banderollit ja selfiekepit
Lisäksi yleisön käsien päällä ”surffaaminen”, eli crowd surfing on turvallisuussyistä kielletty.

Alueelle saa tuoda:
Max 0,5 l muovinen tyhjä juomapullo
Pienet käsilaukut, olkalaukut ja reput ovat sallittuja

Popeda – Ratinasta poikki la 2.9.202
Ratinan stadion, Tampere
15.00 VIP-alue Ratinanniemessä avautuu (sulkeutuu klo 20.30)
16.00 Portit stadionille avautuvat
18.00 Martti Servo & Napander
19.15 Vesterinen Yhtyeineen
20.30 Popeda
23.00 Konsertti päättyy