img_5047-lowres

Kuvaaja Minna Annola

Marion Rung juhlistaa 60-vuotistaitelijajuhlavuottaan Aurinkosilmät-konserttisalikiertueella syys-marraskuussa 2021. Liki 20 konsertin kiertue ulottuu ympäri maan, Helsingistä Kuhmoon ja Tampereelta Joensuuhun.

Konserteissa kuullaan Marionin legendaarisimmat kappaleet koko mittavan uran ajalta. Tipitii, El Bimbo, Senorita Por Favor, Eviva Espanja, Hyvästi yö ja lukuisat muut hitit tarjoillaan konserttisalipuitteissa Marionin taustalta tutun liveorkesterin kera.

Kun vuonna 2015 tein konsertteja, en ajatellut enää tekeväni yhtään omaa kiertuetta. Vuosi 2021 alkoi lähestyä, ihmiset kyselivät, aionko juhlistaa tätä merkkipaalua mitenkään. Yleisön pyyntöjen ja pitkän harkinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, että vuotta on syytä juhlia ja kunnolla. Suurin kiitos siitä kuuluu ihmisille, kuulijoilleni, jotka ovat antaneet minulle voimaa ja uskoa 60 vuotta”, kommentoi Marion.

Marion Rung osallistui iskelmälaulukilpailuun vuonna 1961 sijoittuen 2. sijalle ja levytti tuolloin ensilevynsä. Seuraavana vuonna 1962 Marionin tie vei Suomen Euroviisukarsintoihin ja hänet valittiin Tipitii-kappaleella edustamaan Suomea Euroviisuihin Luxemburgiin. Marion edusti tämän jälkeenkin Suomen monissa kansainvälisissä laulukilpailuissa muun muassa Tom Tom Tom -kappaleella Euroviisuissa vuonna 1973 sekä voitoilla Intervision-laulukilpailuissa Puolan Sopotissa vuosina 1974 ja 1980. Marion oli 1990-luvulla mukana useissa musikaaleissa. 2000-luvulla hän oli yksi menestyksekkään Leidit lavalla -kiertuekonseptin laulajista sekä vastaanotti Iskelmä-Finlandia-, Emma-, Anna-Liisa- ja Kullervo Linna -palkinnot. Viime vuosikymmeninä hän on tehnyt menestyksekkäät 40- ja 50-vuotiskiertueet.

Lipunmyynti 60-vuotisjuhlakiertueen konsertteihin on alkanut Lippupisteessä 20.5.2021.

Marion: Aurinkosilmät-konserttisalikiertue
16.9. Tampere, Tampere-talo
6.10. Porvoo, Kulttuuritalo
8.10. Mikkeli, Mikaeli
9.10. Lahti, Lahden konserttitalo
10.10. Kouvola, Pato Areena
17.10. Espoo, Tapiola-sali
22.10. Turku, Sigyn-sali
23.10. Salo, Teatteri Provinssi
24.10. Hyvinkää, Hyvinkää-Sali
6.11. Helsinki, Savoy
19.11. Kuhmo, Kuhmo-talo
20.11. Joensuu, Carelia-Sali

Liput: 35e / kpl
Lipunmyyntiwww.lippu.fi (Kouvola www.digilippu.fi)
Showtime klo 19.00
Kesto 2h15min sis. väliajan

http://www.marionrung.fi/
https://www.facebook.com/marion.rung