juuso-ja-pasi-jantti-toissa

”Juusolla on iso ja hyvä sydän”. Teoksista on aiemmin maksettu tuhansia euroja. 

Kuusamon suurpetokeskuksessa asustava taiteilijakarhu Juuso on pian vetäytymässä talviunille. Vielä sitä ennen Juuso toimii hyväntekijänä ja laittaa tassutaidettaan myyntiin huutokaupat.comissa hyvään tarkoitukseen. Karhuherra on maalannut uniikin Ystävyyden sävyt -taideteoksen tänä vuonna vietettävän Tampere-talon 30-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Maalaus on tullut keskiviikkona 14.10. myyntiin, ja sen tuotto ohjataan Tampereen yliopistollisen sairaalan Taysin nuorisopsykiatrian poliklinikan toimintaan. Samalla Juuso-karhu ja Kuusamon suurpetokeskus, Tampere-talo, Tays ja Nujertumattomat-hanke haluavat kiinnittää huomiota nuorten hätään. Nuorten psykiatrisen hoidon tarve on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosina, mutta kasvaneeseen hoidon tarpeeseen ei pystytä vastaamaan. Teoksen huutokauppa on käynnissä 13.12. asti.

Juuson tassutaidenäyttely oli helmikuussa esillä Tampere-talossa. Näyttelyssä paljastettiin myös Ystävyyden sävyt -teos. Teos syntyi Juuson tassusta viime syksynä ennen talviunille vetäytymistä.

Nyt Juuso on jälleen valmistautumassa talviunille. Kuusamon suurpetokeskuksen puuhamies Pasi Jäntti sanailee YouTube-videolla samalla, kun Juuso-karhu loikoilee ja syö porkkanoita.

– Juuso roksauttelee aamupalaksi porkkanoita, otatko siitä, noin se Juuso syö porkkanaa, kun se herää aamulla, niin iloisena ja tyytyväisenä.

– Muistatko, kun sinä teit sen hienon taulun. Kyllä Juuso muistaa sen, Kuusamon suurpetokeskuksen Pasi Jäntti juttelee videolla.

Juuso on antanut aiemminkin tassutaidettaan myyntiin hyväntekeväisyyteen. Vuonna 2017 Juuson teos myytiin Roosa nauha -keräyksen tukemiseen. Yksityishenkilö maksoi siitä 2700 euroa. Vuonna 2018 Juuson maalaustaiteen tuotto meni eturauhassyöpätutkimuksen hyväksi. Tuolloin maanrakennusyritys Turtolan Kaivin maksoi maalauksesta 3800 euroa.

– Juusolla on iso ja hyvä sydän, kyllä siitä on myös hyväntekijäksi. Juuso pitää huolen siitä, että teoksia menee hyvään tarkoitukseen, Pasi Jäntti kertoo.

Ystävyyden sävyt -teos on maalattu vanerilevylle ja lakattu. Maalauksen koko on noin 65 cm x 65 cm.

Tampere-talo ja Juuso-karhu ovat tehneet yhteistyötä aiemminkin. Juuso toimi Tampere-talon kattomehiläisten hunajan hovimaistajana kaksi vuotta sitten.

Nuorilla on hätä – toimijat yhdistävät voimansa

Ystävyyden sävyt on tapahtumayhtiö Tampere-talon 30-vuotisjuhlavuoden taideteos. Hyväntekeväisyydessä ja juhlavuodessa ovat mukana Tampere-talon kanssa muutkin kulttuuri- ja kongressikeskuksen yhteydessä toimivat ja juhlavuottaan viettävät tahot. Tampere Filharmonia täyttää 90 vuotta, Muumimuseossa on juhlat ensimmäisen Muumi-kirjan 75-vuotisjuhlan kunniaksi ja lisäksi juhlistetaan Talon yhteydessä vuoden 2020 alussa avautunutta Marriott-hotellia.

Nuorilla on suuri hätä, yhä useammalla havaitaan masennusta ja ahdistuneisuutta ja jopa joka neljännellä nuorella on todettavissa mielenterveyden häiriö. Eriarvoistuminen, syrjäytyminen ja kasvava nuorisopsykiatrian palvelujen tarve ovatkin saaneet monet alan ammattilaiset ja yhteiskunnalliset toimijat hakemaan keinoja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseksi.

Tampere-talon toimijat haluavat osaltaan vaikuttaa ja lisätä tietoisuutta nuorten tilanteesta sekä samalla ohjata taideteoksen huutokaupalla tuottoja poliklinikan toimintaan.

Sosiaalisessa mediassa nimellä Nujertumattomat toimiva ryhmä pyörittää yhdessä Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n ja Sydämen asialla -yhteisön kanssa hyväntekeväisyyshanketta, jossa Tampere-talon toimijatkin ovat mukana. Nujertumattomat-hanke nostaa yleiseen tietoisuuteen nuorten mielenterveysongelmien huomattavaa määrällistä kasvua.

Tampere-talon toimijoiden arvojen ytimessä ovat vastuullisuus ja hyvinvoinnin tuottaminen yhteiskunnassamme.

– Jokaisella pitää olla yhdenvertainen mahdollisuus nauttia elämyksistä. Jokainen meistä voi myös tehdä jotain nuorten syrjäytymisen ja eriarvoistumisen ehkäisemiseksi. Tätä yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon vahvaa viestiä Pirkanmaalla vievät eteenpäin myös Tampereen kulttuuripääkaupunkihaku sekä Tampereen kaupungin tasa-arvon teemavuosi, sanoo Tampere-talon toimitusjohtaja Paulina Ahokas.

 

Huutokaupat.com Ystävyyden sävyt

https://huutokaupat.com/2232083/juuso-karhun-maalaus-ystavyyden-savyt-hyvantekevaisyyshuutokauppa-

Videolla Juuso ja Pasi Jäntti https://youtu.be/k7iwNd16cJM