1-1264612493WpiB

Teosto maksoi 15.6. kesäkuun tilityksen säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikin kustantajille. Musiikin esityskorvauksia maksettiin kaikkiaan 34 miljoonaa euroa, joista 15 miljoonaa euroa kotimaisille musiikintekijöille ja 19 miljoonaa euroa ulkomaisille musiikintekijöille. 

Tilityksessä olivat mukana muun muassa vuoden 2016 korvaukset tv:stä, konserteista ja elävän musiikin tilaisuuksista sekä korvauksia radiossa, ulkomailla ja online-palveluissa loppuvuonna 2016 esitetystä musiikista.

Ulkomaan tilityksissä huippuvuosi, kasvua myös onlinessa ja radiossa

Ulkomaan korvaukset Teoston asiakkaille ovat olleet huimassa kasvussa. Kesäkuussa Teoston asiakkaat saivat ulkomailta korvauksia lähes 640 000 euroa.

”Osasyy suomalaisen musiikin suosiolle ulkomailla on Sibeliuksen taannoinen juhlavuosi. Kesäkuun tilityksen tietojen valossa suomalainen musiikki on soinut erityisesti Ranskassa, Belgiassa ja Iso-Britanniassa, mistä suurin osa kesäkuussa maksetuista korvauksista on peräisin”, Teoston toimitusjohtaja Katri Sipilä   kertoo.

Muita kasvun alueita musiikin tekijöille olivat kaupallinen radio sekä online-palvelut.

”Radiokanavilla soitetaan paljon suomalaista musiikkia, mikä näkyy myös kotimaisille asiakkaillemme maksettavien korvausten määrässä. Radiokorvaukset ovat olleet tasaisessa kasvussa jo useamman vuoden ajan, ja nyt tilitimme kaupallisten radioiden korvauksia asiakkaillemme yli 600 000 euroa.  Myös online-palveluista kerättyjä korvauksia maksettiin lähes 200 000 euroa enemmän kuin vuotta aiemmin”, Sipilä summaa tilityksen kasvualueita.

Kesäkuussa maksetut korvaukset kotimaisille musiikintekijöille ja -kustantajille

Esityskorvaukset Suomesta   Euroa
Radio 662 373
Televisio 3 649 412
Teatterielokuvat 127 910
Tapahtumat, elävä musiikki 4 410 560
Streaming-palvelut 354 467
Yksityisen kopioinnin hyvitys, lainauskorvaukset 2 016
Taustamusiikki 3 245 860
Yhteensä 12 452 598
Esityskorvaukset ulkomailta  
Radio 196 718
Televisio 106 900
Teatterielokuva 1 692
Tapahtumat 178 700
Diskot 5 717
Yksityisen kopioinnin hyvitys 826
Musiikin latauspalvelut 28 694
Taustamusiikki 4 145
Streaming-palvelut 11 180
Muut rojaltit 105 263
Yhteensä 639 835
Tallennuskorvaukset  1 270 140
Online-palvelut (mm. Spotify, iTunes) 517 842
Kaikki yhteensä 14 880 415


Tavoitteena entistäkin nopeammat tilitykset

Teosto tilittää musiikin käytön korvauksia asiakkailleen neljä kertaa vuodessa. Kesäkuussa maksetaan edelleen suurin osa edellisenä vuonna kerätyistä esityskorvauksista, mutta tavoitteena on nopeuttaa tilityksiä yhä useammilla alueilla.

”Radioalueen korvaukset ovat hyvin merkityksellisiä asiakkaillemme, joten olemme jo vuosi sitten alkaneet maksaa radiokorvauksia asiakkaillemme kaikissa tilityksissämme. Tavoitteenamme on siirtyä vastaaviin kvartaalitilityksiin yhä useammilla alueilla ja varmistaa, että asiakkaamme saavat korvaukset musiikkinsa käytöstä aiempaakin nopeammin ja tehokkaammin”, Sipilä kertoo tulevaisuuden tavoitteista.

Seuraava tilitys maksetaan syyskuussa 2017.