Candle_flame_(1)

Näyttelijä, professori Lasse Pöysti on kuollut. Hän kuoli viime yönä 92-vuotiaana rauhallisesti, tiedottavat hänen omaisensa.

Lasse Erik Pöysti oli suomalainen näyttelijä, ohjaaja, teatterinjohtaja ja käsikirjoittaja. Hän oli näytellyt sekä suomeksi että ruotsiksi. Vuoden 2012 lokakuussa Pöysti ilmoitti lopettavansa uransa, ja hän esiintyi viimeisessä näytöksessään Helsingin Kaupunginteatterissa 27. lokakuuta.

Pöysti teki yli 70 vuotta kestäneen uran teatterissa, elokuvissa ja televisiossa.

Pöysti valmistui ylioppilaaksi 1945 Helsingin normaalilyseosta. Suomen kansan tietoisuuteen hän tuli Ollina Suomisen perhe -elokuvissa. Ensimmäinen sarjan elokuvista oli vuonna 1941 valmistunut Suomisen perhe. Elokuvassa näytellessään Pöysti oli vasta 14-vuotias ja varsin pienikokoinen ikäisekseen ja huomattavasti nuoremman näköinen. 1950-luvulla hän näytteli Intimiteatterissa, josta hän siirtyi Lilla Teaterniin.

Vuosina 1967–1974 Pöysti oli Lilla Teaternin johtajana silloisen vaimonsa Birgitta Ulfssonin kanssa ja näytteli paljon myös ruotsiksi. Vuodesta 1974 vuoteen 1981 hän johti Tampereen Työväen Teatteria ja edelleen vuodesta 1981 vuoteen 1985 Ruotsin kansallisteatteria eli Dramatenia Tukholmassa. Myöhemmin Pöysti on myös lukenut puherooleja useissa musiikkiteoksissa.

Hän teki myös televisiossa merkittäviä rooleja, joista maineikkain on nimirooli näytelmässä Kustaa III. Hän oli lukenut lastenohjelmissa iltasatuja. Pöysti on näytellyt yli neljässäkymmenessä elokuvassa, minkä lisäksi hän oli ohjannut useita elokuvia.

Vuonna 2002 Pöysti valitsi Finlandia-palkinnon saajaksi Kari Hotakaisen kirjan Juoksuhaudantie.

Pöysti oli asunut Pariisissa, mutta asui viimeiset vuotensa Helsingin Lauttasaaressa. Hänellä on kuitenkin edelleen asunto Pariisissa. Pöystin vanhempi poika Tom Pöysti on myös näyttelijä ja Erik “Miki” Pöysti ohjaaja.

Lasse Pöysti kuoli 5.4.2019