Suomalaisten rakastaman kreikkalaissäveltäjän Mikis Theodorakiksen musiikki herää eloon, kun säveltäjän tyttären luotsaama orkesteri Mikis Theodorakis Orchestra saapuu Musiikkitalolle maanantaina 26. marraskuuta. Vierailevana laulajana nähdään Mikis Theodorakiksen ystävä ja yhteistyökumppani, Arja Saijonmaa. Konsertin lipunmyynti käynnistyy maanantaina 17. syyskuuta Ticketmasterissa.
Mikis Theodorakis on Kreikan tunnetuimpia säveltäjiä, joka on uransa aikana säveltänyt yli 1000 kappaletta. Theodorakis on säveltänyt uransa aikana pianokonserttoja, sinfonioita ja elokuvamusiikkia, joista tunnetuimpina sävellykset Zorba the Greek (Kerro Minulle Zorbas 1964), Z (Z – hän elää! 1969) ja Serpico (Serpico – kadun tiikeri 1973) -elokuviin. Mikis Theodorakis sävelsi menestyksekkään “Mauthausen Trilogy” -sarjan, jota on kuvailtu kauneimmaksi työksi jota Holokaustista on kirjoitettu. Theodorakis oli myös aktiivinen poliittinen vaikuttaja, ja vasemmiston äänitorvi vuosina 1967-1974, tästä johtuen hänet myös pidätettiin sotilasjuntan toimesta vuonna 1968.
“Mikis Theodorakis Orchestra” perustettiin vuonna 1997 Mikis Theodorakiksen, hänen muusikoidensa ja tyttärensä, Margarita Theodorakiksen toimesta. Konserttiohjelmassa tullaan kuulemaan Theodorakiksen kuuluisimmat sävellykset – Kerro Minulle Zorbas-elokuvan sävellyksiä unohtamatta. Lauluosuudet konsertissa tulkitsee Manolis Lidakis ja Sofia Papzoglou, ja erikoisvieraana nähdään Theodorakiksen pitkäaikainen ystävä ja yhteistyökumppani Arja Saijonmaa. “Mikis Theodorakis Orchestra” suuntaa ensimmäistä kertaa Margarita Theodorakiksen johdolla kiertueelle Eurooppaan.
Mikis Theodorakis Orchestra -kokoonpano
Laulajat: Manolis Lidakis, Papazoglou Sofia
Erikoisvieras: Arja Saijonmaa
Muusikot:
Theodorakis Margarita (Artistic Director)
Theodorakis-Papangelidis Stefanos (Percussions)
Vasilas Athanasios (Bouzouki)
Matsoukas Ioannis (Bouzouki)
Belonis Ioannis (Piano)
Kontaratos Evangelos (Guitar)
Skomopoulos Nikolaos (Drums)
Grivas Eleftherios (Accordion)
Symvoulidis Xenofon (Woodwinds)
Τheodoros Kouelis (Double Bass)
Samaras Artemios (Viola)
KONSERTTI:
Mikis Theodorakis Orchestra (GR)
Ma 26.11.2018 klo 19.30 Musiikkitalo, Helsinki
LIPUT:
Myyntiin ma 17.9.2018 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 79 / 69 / 59 euroa Ticketmasterista
